Uusi Hääbloggaaja!

Tutustu Emiliaan, uuteen Mennään naimisiin -hääbloggaajaan. Emilia kirjoittaa Mangoa ja tahmariisiä nimen takaa heidän tulevista keväthäistään - jotka juhlitaankin jo aivan pian!

Heipä hei, minä olen Emilia, uusi Mennään naimisiin – hääbloggaaja. Kirjoitan Mangoa ja tahmariisiä -tilin takaa. Kiva, että löysit tänne!

Tässä ensimmäisessä kirjoituksessani kerron hiukan itsestäni ja tulevista häistämme, joita odotan jännittyneen innostuneena! 

Olen siis Emilia, Vantaalla asuva 29-vuotias kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti, joka rakastaa pikakahvia ja maalaamista. Olen valmistunut viime vuonna positiivisen psykologian asiantuntijaksi, ja koulutuksesta saatuja oppeja olenkin hyödyntänyt hääjärjestelyjen pyörityksessä. Haluaisin jakaa näitä saamiani oppeja myös sinun kanssasi!

Tapasimme mieheni kanssa yli 10 vuotta sitten. Tärkein kohtaamisemme tapahtui yllättäen Ruoholahden kauppakeskuksen liukuportaissa tavallisena arkipäivänä. Tosin tämän jälkeen kului vielä monta kuukautta, ennen kuin päädyimme ensitreffeillemme. 

Meidän hääjärjestelymme ei tapahdu aivan perinteisimmällä tavalla, sillä vielä puolivuotta sitten en edes tiennyt meneväni tänä vuonna 2022 naimisiin! 

Järjestämme siis häät nopealla aikataululla ja niitä juhlitaan jo toukokuussa! 

Ja jottei menisi tylsäksi, niin meille on tulossa kahden kulttuurin värittämät isot noin 100-120 hengen häät, joten järjesteltävää kyllä riittää. Vieraslistamme on edelleen kesken, mutta se on tämän viikon to do -listalla, joten eiköhän se pian ole selvä.

Haluatko jännittää meidän kanssamme? Kuinka saamme kaiken hoidettua ja kauniit keväthäät vietettyä? Onnistummeko välttymään häästressiltä? Kuinka saamme kaksikieliset juhlat järjestettyä?


Jää seuraamaan meidän matkaamme kohti tärkeää päiväämme!
Ihanaa kun olet siellä. 


Terkuin, Emilia
Mangoa ja tahmariisiä
@mangoa_ja_tahmariisia

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät

Kuusi vinkkiä onnistuneeseen koemeikkiin

Miksi koemeikki kannattaa teettää ja miksi omani tuotti tarpeetonta stressiä.

Lue julkaisu

Hitaasti, mutta varmasti

Kohti häitä mennään kovaa vauhtia, muutama juttu saatu to do-listalta pois, mutta vielä tekemistä riittää!

Lue julkaisu

Tehtävälista lyhenee – huh!

Paljon muistettavaa, jatkuvaa listausta ja ruksittamista, muistiinpanoja ja huomioita hääpäivän lähestyessä vauhdilla.
Lue mitä muutamia konkreettisia asioita on viime aikoina saatu tehtyä!

Lue julkaisu
Hangon Casino

Hääjuhlapaikan valinta

Saimme hääjuhlapaikan valittua ihmeen helposti, vaikka asuimme toisella mantereella emmekä päässeet tutustumaan vaihtoehtoihin paikan päällä.

Lue julkaisu

Avioliiton esteiden tutkinta – yksinkertaisesta muodollisuudesta tulikin valtava stressi

Häävalmisteluissa on vain yksi asia, jonka epäonnistuminen estäisi koko häät. Tuskaisen viikonlopun ajan pelkäsin juuri sen yhden asian menneen pieleen.

Lue julkaisu
kirsikkakukka

KAKSI VIIKKOA MEIDÄN HÄIHIN!

Viimeisiä viikkoja viedään ja edelleen on paljon tehtävää! Lue missä mennään, kun meidän häihin on enää vain kaksi viikkoa aikaa!

Lue julkaisu