Täydellinen erityisruokavaliot huomioiva hääkakku

Yhteistyö: Café Fika

Juhlista on nyt kaksi viikkoa, mutta onneksi häähumua voi pitää yllä näitä kuvia katsellen ja postauksia kirjotellen. 🙂 Hääkakun etsintä aloitettiin jo viime kesänä maistelemalla Turussa saatavalla olevia vegaanisia kakkuja. Osa ei ollut tarpeeksi juhlavan näköisiä ja osa oli aivan liian makeita. Keväällä 2018 löysimme Café Fikan, jolla oli pari vegaanista ja gluteenitonta kakkua. Tilasimme näistä maistiaispalat, jotka kävin noutamassa kahvilalta.

Hurmaava Kahvila Fika sijaitsee Tuomiokirkon takana ihanassa vanhassa puutalossa. Talo on rakennettu leivintuvaksi vuonna 1830 ja saneerattu sitten kahvilaksi vuonna 2015. Jos olisin paljon kahviloissa käyvä ihminen, kävisin ehdottomasti täällä jo pelkän miljöön ja tunnelman takia. Maisteltavat kakut olivat vadelmasacher ja vaahterasiirappisuklaakakku. En tiedä, miten olisin selvinnyt päätöksestä, jos mun olisi pitänyt tehdä se yksin. Molemmat kakut olivat niin herkullisia. Onneksi maistamassa oli myös Karo ja mun serkkuni. Päädyimme vaahterasiirappisuklaakakkuun, joka tuunattiin vielä passionhedelmällä.

Kahvin avecina tarjottiin Baileys Almandea ja konjakkia. Kuva: Sarah Kinani

Kerroin juhliemme tyylistä, ja Café Fikan Pirjo ehdotti kakuiksi marjoin, hedelmin ja kukkasin koristeluja drip cakeja, joissa suklaa valuu reunoille. Tuntui, kuin hän olisi lukenut ajatukseni! Emme siis halunneet kerroskakkua hääkakuksi, vaan näitä samankokoisia kakkuja tuli yhteensä neljä.

Kuva: Sarah Kinani

Meille ei myöskään tullut perinteistä kakunkoristetta kakun päälle. Kakkupöytä oli koristeltu kynttilöin ja viherkasvein. Pieni yksityiskohta oli kultaiseksi maalattu hevospariskunta, jonka voi nyt sitten tulkita kakunkoristeeksi. Hevosia oli myös vieraskirjapöydässä ja meidän pöydässämme, ja loppuillasta juhlien lapsivieraat saivat ottaa nuo mukaansa kotiin lähtiessään.

Kuva: Sarah Kinani

Kakkujen päällä oli viikunaa, karhunvatukoita, mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita, ananaskirsikoita ja punaherukoita. Lisäksi saimme Cafe Fikasta mukaan syötäviä kukkia, joilla koristelua olisi voinut täydentää vielä runsaammaksi, mutta nuo ruiskaunokit päätyivät kakkupöydän koristeeksi, sillä kakut olivat kauniita ilmankin.

Kuva: Sarah Kinani

Kakku maistui vieraille todella hyvin, ja he kyselivätkin paljon, mistä kakku oli tilattu. Jopa kesän aikana monet juhlat nähneet juhlapaikan omistajat kysyivät, ”kuka taikuri kakut on tehnyt”. Kakuthan olivat siis vegaaniuden lisäksi myös gluteenittomia, jotta kaikki vieraat pystyivät syödä samoja kakkuja. Jo pelkkä gluteenittomuus tai vegaanius voisi tuottaa leipomisessa pulmia, mutta Café Fikalle ei todellakaan. Myös määrällisesti kakkua oli todella sopivasti. Kannattaa ehdottomasti tsekata tuon kahvilan tarjonta, jos kaipaat Turussa leivonnaisia. Palvelussa on kaikki kohdallaan: kakut olivat herkullisia ja kauniita, erityisruokavaliot huomioitiin sekä saimme loistavaa asiakaspalvelua. 😊 Kiitos Pirjo ja muut!

Kuva: Sarah Kinani

 

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
ompelija ottaa mittoja hääpuvun korjausompelua varten

Ompelijoiden salaseura – tai ehkä sittenkin ihan vain hääpuvun korjausompelu

”Jos joskus tarvitset hyvää ompelijaa, soita tähän numeroon.” Sain käteeni salamyhkäisen paperilapun, jolle nainen oli kirjoittanut pelkän puhelinnumeron. Ei ompelijan tai ompelimon nimeä, ainoastaan numeron lankapuhelimeen. Tuntui, kuin olisin saanut kutsun salaseuran jäseneksi.

Lue julkaisu
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu