Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Yhdysvallat Tag

Mennään naimisiin / Posts tagged "Yhdysvallat"
Amerikkalainen kihlasormus valkokultainen timanttisormus filigreekoristelulla

Vihkisormuksen valinta epätyypilliseen kihlasormukseen

Aloitin vihkisormukseni miettimisen heti, kun kihlasormukseni oli saatu valittua, hankittua ja pujotettua sormeeni.Koska kihlasormus oli koristeellinen ja koukeroinen, sen rinnalle piti saada jotakin muuta kuin yksinkertaisen suoralinjainen rivisormus. Jos kuitenkin vihkisormuskin olisi koukeroinen, koukeroiden pitäisi sopia yhteen. Epäilin, ettei suurin osa maailman sormuksista mielestäni sopisi yhteen ihanan kihlasormukseni kanssa. Projektista saattaisi siis tulla vaikea.Kävin katsomassa vihkisormuksia Bostonin keskustassa DePriscossa, josta kihlasormukseni oli ostettu. Hylkäsin kaikki myymälässä näkemäni sormukset suoralta kädeltä. Minua sillä kerralla palvellut myyjäkin sanoi suoraan, ettei olisi helppo löytää vihkisormusta, joka täydentäisi kihlasormustani eikä vähentäisi sen tehoa.Kotimatkalla viestittelin Samulille näin: ”Mietin, että tää sormus on ihan kuin me: sille ei ole helppo löytää paria kun se on niin harvinaislaatuinen ja ihana ja tarvitsee rinnalleen jotain yhtä ihmeellistä.” Sormukseni valmistaneella Valinalla oli ongelmaan tarjolla ratkaisu: kihlasormukselleni oli varta vasten suunniteltu pari. Kihlasormukseni kanssa yhteensopivaksi suunnitellun vihkisormuksen luvattiin istuvan täydellisesti kihlasormuksen muotoihin.Ajatus oli mielestäni erinomainen. Koska vihki- ja kihlasormusta käytetään yleensä yhdessä, käy järkeen suunnitella ne alun perinkin kokonaisuudeksi. Näin toki tekevät monet muutkin kuin Valina, myös monet suomalaiset korusuunnittelijat.Asiassa oli kuitenkin yksi iso mutta: sormus oli mielestäni ruma.Rumaa sormusta en tietystikään missään nimessä halunnut, vaikka se sopisi kuinka täydellisesti kihlasormukseni muotoon. Helpoin ratkaisu ei siksi valitettavasti ollutkaan hyvä.Päätin tutustua Valinan muihin vihkisormuksiin. Osa heidän kihlasormuksistaan on samantyylisiä kuin minun sormukseni, joten elättelin toivoa, että vihkisormusten joukosta löytyisi jokin toinen sormus, joka olisi minusta kaunis ja sopisi tyylin puolesta yhteen kihlasormukseni kanssa.Löysinkin pian etsimäni. Erääseen toiseen kihlasormukseen suunniteltu vihkisormus oli yksinään kuvankaunis ja tyyliltään samanlainen kuin kihlasormukseni.   DePriscon vakiomyyjämme Aaron tilasi valitsemani sormuksen mallikappaleen myymälään minulle sovitettavaksi. Olin innoissani mutta myös hermostunut. Sopisivatko sormukset yhteen?Kun mallisormus saapui, säntäsin heti kauppaan sovittamaan sitä. Samuli olisi päässyt mukaan vasta useita päiviä myöhemmin, enkä malttanut jäädä odottamaan.Sormus oli yksinään juuri niin kaunis kuin olin toivonutkin. Pujotin sen sormeeni kihlasormuksen rinnalle ja räpsin innoissani Samulille kuvia. Sormukset sopivat tyylin puolesta yhteen erinomaisesti.Samulille on tyypillistä huomata pienetkin yksityiskohdat, joille minä olen usein täysin sokea. Niinpä hän huomasi heti jotain, mikä minulta oli mennyt täysin ohi: sormusten muodot eivät istuneet yhteen.Asia vaivasi Samulia, ja kun hän mainitsi siitä, se alkoi vaivata myös minua. Se oli hirveä pettymys, olinhan jo ehtinyt iloita siitä, että vihkisormukseni olisi löytynyt.En tiennyt, mitä ajatella. Pelkäsin, etten koskaan löytäisi kihlasormukselleni paria.Palasimme toisena päivänä myymälään katsomaan sormusta yhdessä – onneksi! Sillä kerralla Samuli asetteli sormukset sormeeni ja katsoi tarkasti, miten päin kummankin sormuksen kuuluisi olla. Olin ihmeissäni. Olin luullut sekä kihlasormukseni että vihkisormuksen olevan vaaka-akselinsa suhteen...

Huntu peittää nuoren morsiamen kasvot

Huntu – miksi minulle ei sellaista tule

Kun vuosien varrella haaveilin ihanasta hääpuvusta, haaveissani ei koskaan ollut mukana huntua. En ollut aktiivisesti huntuja vastaan; huntu ei vain ollut käynyt minulla mielessäkään. En ole varma, mutta luulen, ettei useimmilla ystävilläni ole ollut huntua hääasussaan. En ainakaan saa palautettua mieleeni yksiäkään häitä, joissa olisin nähnyt morsiamen astelevan alttarille hunnutettuna. Voi toki myös olla, etten vain kiinnittänyt nuorempana huntuihin huomiota.Omaa häätyyliäni etsiessäni päädyin täysin odottamatta jo varhaisessa vaiheessa huntukysymyksen ääreen. Kun olin löytänyt ensimmäisen unelmapukuni bostonilaisesta outlet-hääpukuliikkeestä ja peilailin se päälläni, myyjä asetteli pyytämättä ja yllättäen päähäni yksinkertaisen hunnun ja ihasteli suureen ääneen, miten ihanalta näytin ja miten huntu se vasta tekee morsiamen.Kauhistuin. Minusta huntu oli kamala.Sain myöhemmin tietää, että myyjä oli yrittänyt käyttää amerikkalaisten morsiuspukumyyjien vakiomyyntikikkaa. Feministisen hääverkkosivusto Catalyst Wedding Co:n kolumnisti Liz Susong esimerkiksi irvailee hunnusta näin:”Tässä kuuma vinkki. Jos harkitset uraa hääkonsulttina ja haluat kipeästi tehdä kaupat, arvioi vain parhaan kykysi mukaan, mistä hääpuvusta asiakkaasi pitää eniten, ja sitten – äkkiä! – kiinnitä hänen päähänsä huntu! Saat siinä silmänräpäyksessä kyyneleet silmiin morsiamelle, hänen äidilleen ja hänen muille seuralaisilleen ja nappaat rahat kotiin! Usko minua: huntu on kuin keijukaispölyä. Se muuntaa kovimmankin pahismimmin hyvyyden ja pyhyyden perikuvaksi.”*Kikka saattaa tepsiä amerikkalaisiin morsiamiin, mutta minun kohdallani vaikutus oli täysin päinvastainen kuin myyjä oli toivonut. Pidin puvusta heti paljon vähemmän, kun huntu oli asetettu päähäni.En siinä tilanteessa osannut eritellä tunteitani sen kummemmin. Ajattelin vain, että huntu ei sopinut ollenkaan puvun tyyliin eikä se missään nimessä istunut siihen olkoonkin epämääräiseen mielikuvaan, joka minulla oli häälookistani.Myyntikikka epäonnistui, kukaan ei kyynelehtinyt eikä kauppoja tullut. En missään vaiheessa myöhemminkään edes harkinnut hääasuuni huntua. Kun puku oli myöhemmin – eri liikkeestä! – ostettu, perustelin päätöstäni sillä, etten halunnut huntua peittämään ihanaa pukuani. Yksi kaasoistani huomautti aiheellisesti, että se peittäisi myös kampauksen ja saattaisi rajoittaa valinnanvapauttani hiustyylini suhteen.Olin myös kuullut, että huntu on perinteisesti symboloinut morsiamen neitsyyttä. Sitä symboliikkaa emme meidän häihimme kaipaa, ovathan häävieraiden joukossa omat lapsemme.Tunnereaktioni hunnusta päässäni oli kuitenkin niin voimakas, etteivät yllä mainitut syyt yksinään tuntuneet selittävän sitä. Aloin etsiä tietoa huntuperinteen historiasta ymmärtääkseni, miksi vierastan huntuajatusta niin paljon.Tässä kohtaa haluan korostaa, etten missään nimessä halua loukata ketään, joka on käyttänyt tai aikoo käyttää häissään huntua. Huntuja on vaikka kuinka monenlaisia, niitä voi käyttää vaikka mistä syystä ja niihin liittyy monilla voimakkaita positiivisia tunteita ja mielikuvia. Ymmärrän hyvin ajatuksen, että koska huntua ei käytetä minkään muun asun kanssa, juuri se saa hääasun näyttämään hääasulta. Ymmärrän niitä, jotka kannustavat morsianta käyttämään huntua, kun siihen tarjoutuu...

Hääpukuostoksilla Yhdysvalloissa

Kun valmistauduimme muuttamaan Bostonista Suomeen, kävin lähes viime töikseni sovittelemassa hääpukuja. Olin jo pitkään harkinnut hääpuvun ostamista Yhdysvalloista, ja halusin vähintäänkin sovitella pukuja ennen Suomeen paluuta.Yhdysvalloissa häät ovat suureellisempia kuin Suomessa, ja niihin käytetään vielä enemmän rahaa. Monelle morsiamelle on tärkeää, että hänen hääpukunsa on tunnetun kansainvälisen hääpukumuotitalon luomus.Hääpukumuotitalojen upeat puvut lienevät suosittuja paitsi hääkulttuurin mahtipontisuuden vuoksi myös siksi, että niitä on saatavilla huomattavasti edullisemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Hääpukujen outlet-myymälät myyvät muotitalopukujen yksittäiskappaleita poistohinnoin, ja perinteisetkin hääpukuliikkeet saattavat myydä alennuksella omia sovituskappaleitaan. Bostonilainen ystäväni Anna oli suositellut Vows-nimistä outlet-myymälää, josta hän oli ostanut oman hääpukunsa. Pari kuukautta ennen muuttoamme vanhempani tulivat Suomesta useammaksi viikoksi Bostoniin auttamaan kaksosvauvojemme hoitamisessa, ja minulle tarjoutui mahdollisuus päästä äitini kanssa pukuja sovittelemaan.Liikkeeseen varattiin sovitusaika samaan tapaan kuin Suomessakin, ja meille oli varattu oma myyjä palvelemaan ainoastaan meitä. Koska kyse oli isosta outletista, vieressämme oli kuitenkin muita morsiamia sovittelemassa. Sain valitettavasti meidän myyjästämme alusta alkaen huonon kuvan.Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu ylitsevuotava palvelualttius, ja meidänkin myyjämme oli toki kohtelias. Hän ei kuitenkaan tuntunut nauttivan työstään eikä olevan siinä erityisen hyvä, toisin kuin hänen paljon nuoremmat kollegansa, joiden näin palvelevan asiakkaita viereisissä sovituskopeissa.Olin maininnut ajanvarauksen yhteydessä kaksi myymälän tilausvalikoimissa olevaa pukua, joita aivan erityisesti halusin sovittaa. Toisin kuin odotin, niitä ei ollut otettu valmiiksi esiin minua varten. Kaiken huipuksi myyjällä oli vaikeuksia löytää niitä, ja hän tuntui pitävän etsimistä niin toivottomana, että yritti kierrellen saada minulta luvan luovuttaa.Myyjämme kysyi heti sisään tullessamme hääpäivääni. Kun kerroin sen, hän vaikutti helpottuneelta ja selitti, että puvun tilaaminen tilausvalikoimasta kestäisi useita kuukausia. Silloin ymmärsin tehneeni virheen, kun olin selaillut netissä tilausvalikoiman pukujen kuvia. Vaikka häihin oli vielä hyvin aikaa, muuttomme lähestyi uhkaavasti. Aikani ei enää riittäisi tilauspuvun teettämiseen. Se oli iso pettymys, sillä en ollut vauvaväsymyksen vallassa netissä pukuja selaillessani ymmärtänyt, että kuvissa näkemäni puvut eivät olisi ulottuvillani. En myöskään ollut ajatellut loppuun saakka sitä, etteivät kuvien puvut tietenkään olleet poistohintaisia outlet-pukuja, jollaisen olin toivonut löytäväni.Sovitusaikani ei siis millään muotoa alkanut hyvin. Olin pettynyt myyjään, palvelutasoon ja siihen, että olin turhaan innostunut netissä näkemistäni kuvista. Halusin silti kovasti sovitella pukuja, olinhan saanut harvinaislaatuisen hetken omaa aikaa poissa vauvojen luota ja vieläpä äitini kanssa, jota tuohon aikaan näin aivan liian harvoin.Sovitusajan aluksi sain kasan paperilappuja, joilla minun oli määrä merkitä tangoilla roikkuvista puvuista ne, joita haluaisin sovitella. Oli tavallaan hauskaa kuljeskella vapaasti hyllyjen välissä, mutta olin pettynyt siihen, ettei myyjä kulkenut mukanamme ottamassa pukuja esiin ja vastailemassa mahdollisiin kysymyksiin. Poistohintaan myytävät puvut olivat läpinäkyvissä pukupusseissa,...

lahjalista netissä amerikkalaiseen tyyliin

Lahjalistat netissä – mihin ne katosivat?

Lahjalistakulttuuri on muuttunut, enkä ole pysynyt muutoksen perässä. Olen yrittänyt selvittää, missä muodossa suomalaiset hääparit nykyään lahjatoiveensa esittävät, mutta edes kaikkitietävä Google ei osannut auttaa. Toivottavasti te lukijat osaatte.Kuvittelin, että tapoihin kuuluisi edelleen laatia lahjalista jonkin ilmaisen nettipalvelun kautta. Se oli tavallista vielä silloin, kun kalenterini oli kesästä toiseen täynnä ystävien häitä. Vaikuttaa kuitenkin, että monet tällaiset palvelut ovat lopettaneet, mikä viitannee siihen, ettei niille ole enää ollut kysyntää. Olen löytänyt ainoastaan yhden, lahjalista.netin, jonka visuaalinen ilme on suoraan sanottuna niin ummehtunut, että sekin taitaa olla lähinnä jäänne menneisyydestä. Voin toki olla väärässä, mutta palvelutarjonnan perusteella päättelin, että netin ilmaiset lahjalistat eivät ole tällä hetkellä suomalaisten hääparien suosiossa.Amerikkalaisilla hääsivustoilla sen sijaan on aivan upeita lahjalistapalveluita. Ne ovat todella tyylikkäitä ja vaikuttavat helppokäyttöisiltä niin hääparille kuin vieraillekin. Esimerkiksi hääsivusto The Knotin lahjalistapalveluun voi koota lahjatoiveita mistä tahansa verkkokaupasta, lisätä haluamiaan tuotteita verkkokauppojen valikoimien ulkopuolelta ja perustaa yhden tai useamman käteislahjarahaston, johon häävieraat voivat lahjoittaa rahaa joko yleisluontoisesti määriteltyyn tarkoitukseen kuten häämatkaan tai täsmällisemmin määriteltyihin elämyksiin kuten snorklausretkeen häämatkalla. Zankyou.us-palveluun lahjalistansa perustava hääpari puolestaan saa kaikki lahjat rahana tililleen riippumatta siitä, onko häävieras valinnut listalta leivänpaahtimen vai hierontalahjakortin.Näistä palveluista joutuu kuitenkin maksamaan. Kustannukset saatetaan periä vierailta tai hääparilta sivuostosta riippuen, mutta kaikkien liikeidea perustuu siihen, että osa lahjaan käytetystä rahasta jää lahjalistan palveluntarjoajalle.Suomalaisen hääparin kannalta siinä ei ole mitään järkeä.Miksi amerikkalaiset siis ovat valmiita maksamaan osan häälahjarahoistaan lahjalistapalvelun ylläpitäjälle? Kyse on perustavanlaatuisesta kulttuurierosta: Mutkattomat ja suorapuheiset suomalaiset kehtaavat pyytää lahjaksi rahaa. Amerikkalaiset eivät.Amerikkalaisilla hääsivustoilla lahjalistapalveluita hehkutetaan ratkaisuksi muuten ylitsepääsemättömään ongelmaan: hääparilla on jo liiankin kanssa tavaraa ja he toivoisivat lahjaksi rahaa, mutta sen pyytäminen on täysin mahdoton ajatus. Lahjalistapalvelun palvelumaksu on pieni hinta siitä, että lahjat saa rahana sen sijaan, että kaapit täyttyisivät turhista hopealusikoista.Suomessa olen kuitenkin nähnyt useita kertoja hääparin pyytävän lahjansa rahana, eikä minulla ole käynyt mielessäkään pöyristyä asiasta. Olen päinvastoin ollut tyytyväinen siihen, miten helpolla olen lahjan antajana päässyt. Rahalahjan pyytämistä pidetään ymmärtääkseni Suomessa yleisesti ottaen hyväksyttävänä; esimerkiksi vuonna 2016 tehdyssä Häät-lehden kyselyssä yli 80 prosenttia vastaajista hyväksyi rahan pyytämisen. Lahjalista ei kyselyn perusteella vaikuttanut olevan juurikaan hyväksyttävämpi kuin suora rahapyyntö: senkin hyväksyi alle 85 prosenttia vastaajista. (Kyselyyn vastanneiden määrää ei kerrottu lukemassani Häät-lehden nettiartikkelissa, joten en osaa arvioida tulosten luotettavuutta.)Toinen syy lahjalistapalveluiden suosioon Yhdysvalloissa lienee se, että verkkopankit ovat siellä todella alkeellisia. Vaikka hääpari kehtaisi pyytää lahjaksi rahaa, vieraat eivät voisi vain helposti ja vaivattomasti siirtää sitä heidän tililleen, ja rahan siirtämisestä saattaisi helposti koitua vieraille paljon kovemmat...

Amerikkalainen kihlasormus

Amerikkalainen kihlasormus oli nuoruusvuosien unelman täyttymys

Olin teinitytöstä saakka haaveillut, että jonain päivänä vasenta nimetöntäni koristaisi amerikkalaistyylinen näyttävä kihlasormus. Nuoruudessani äitini yritti säästää minua myöhemmältä pettymykseltä selittämällä, etteivät sellaiset kuulu suomalaiseen kulttuuriin, enkä siksi koskaan saisi sellaista.Toisin kävi. Menimme Samulin kanssa kihloihin Bostonissa asuessamme, ja sain kuin sainkin ei vain amerikkalaistyylisen vaan suorastaan amerikkalaisen sormuksen.Kosinta oli spontaani, eikä Samuli siksi ollut tietenkään hankkinut sormusta ennakkoon. Palasimme ihanalta lomamatkalta kihlaparina ja aloimme yhdessä etsiä molemmille sormusta.Yhdysvalloissa kihlasormuksen keskustimantti myydään usein erikseen. Koruliikkeet olivat täynnä sormuksia, joissa oli keskellä iso ammottava aukko timanttia varten. Sovitellessa aukkoon tiputettiin sovitustimantti.Amerikkalaiset sormukset on usein suunniteltu niin, että keskustimantti on reilusti koholla ja sitä ympäröi mahdollisimman pieni määrä metallia. Tarkoitus on, että valo pääsee osumaan timanttiin joka suunnasta, jotta se kimaltelee mahdollisimman paljon.Sormuskauppoja kierrellessäni päädyin Bostonin keskustassa jännittävään rakennukseen: kahdeksankerroksinen talo oli täynnä pelkkiä jalokiviliikkeitä. Monet niistä olivat arvokivien tukkukauppoja, mutta seassa oli myös muutama yksityisasiakkaita palveleva koruliike. Juttelin DePrisco-nimisen liikkeen myyjän kanssa, ja hän selitti, että koko talo oli jalokivikauppiaiden omistama. Niin sormusten kuin keskustimanttienkin hinnat olivat hänen mukaansa siellä selvästi alhaisemmat kuin muualla, sillä jalokivikauppiaat kävivät keskenään kiihkeää kilpailua ja siirsivät hintoihin osan säästöstä, jota saivat, kun eivät joutuneet maksamaan vuokraa liiketilastaan.Timanttien hintojen vertailuun ei asiantuntemukseni riittänyt, mutta ainakin sormusten osalta mainos piti paikkansa. Päätimme ostaa sormukseni DePriscosta Jewelers’ Buildingistä eli Jalokivikauppiaiden rakennuksesta.Siinä vaiheessa olimme jo löytäneet yhdessä sormuksen, joka sopi meidän molempien mielestä minulle täydellisesti. Siro mutta koristeellinen sormus kuului seattlelaisen Valina-korupajan mallistoon. Valkokultaisessa sormuksessa oli paljon valkokultakiemuroita ja muutamia pieniä timantteja – ja keskellä korokkeella tila päätimanttia varten.Keskustimantin ostamista varten piti varata aika erikseen. Kun saavuimme yhdessä liikkeeseen, asiakaspalvelijamme Aaron oli ottanut meille esiin valikoiman sovitun kokoluokan timantteja. Joukossa oli eri laatu- ja hintaluokan kiviä.Aaron sekoitti timantit ja lähetti meidät tutkimaan niitä eri valoissa tietämättä, minkä hintainen mikin niistä oli. Pääsimme jonkinmoiseen yksimielisyyteen timanttien kauneusjärjestyksestä. Sen jälkeen Aaron kertoi hinnat. Vaikka emme tienneet timanteista juuri mitään, olimme äänestäneet halvimmat timantit huonoimmiksi!Vähiten silmäämme miellyttäneet timantit karsittiin joukosta, ja sama harjoitus toistettiin vielä kahdesti eri olosuhteissa. Kerran jalokivet olivat sormenjälkien ja pölyn peitossa, kerran juuri puhdistuskoneesta otettuja.Vasta sitten saimme sovitella timantteja sormukseen.Suosikkitimanttimme oli isompi kuin olin sormukseeni ajatellut, ja olin jo aikeissa karsia sen sillä perusteella. Samuli oli kuitenkin toista mieltä.Rakkaastani oli alkanut tuntua kaupassa voimakkaasti siltä, että kihlasormukseni timantin pitäisi olla yhtä harvinaislaatuinen ja ihmeellinen kuin minä hänen silmissään. Hän halusi ostaa minulle juuri sen timantin, josta olimme pitäneet eniten.Ei sellaiseen tietenkään voi sanoa vastaan. Valinta oli sillä selvä.Aaronia...