Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

vihkiminen Tag

Mennään naimisiin / Posts tagged "vihkiminen"

Hääpäivä – vihkiminen

Saavuimme kaasojen kanssa juhlapaikallemme Kuivannon maamiesseurantalolle noin tunti ennen vihkimisen alkua. Halusin käydä vielä katsomassa, että kaikki olisi kunnossa. Kaasoni laittoi tyttäreni hiukset ennen kirkolle lähtöä. Etäisyyttä kirkon ja juhlapaikkamme välillä oli vain kilometrin verran. Muut lähtivät, kohti kirkkoa. Paikalle jäin vain minä, hääauto ja kuljettaja. Pappimme oli sanonut, että lähtekää kohti kirkkoa vasta muutama minuutti ennen kello 15. [caption id="attachment_12403" align="aligncenter" width="650"] Kaasot ja huiskut, kuva: Markus Hänninen[/caption] "Juhlapaikalla yksin vietetyt 15 minuuttia olivat ehdottomasti elämäni pisimmät. Tuntui, ettei kello liikkunut mihinkään." Viimein kello oli tarpeeksi paljon ja lähdimme kohti Kuivannon kirkkoa. Minua jännitti aivan kamalan paljon. Kirkon ovella minua oli vastassa isäni sekä morsiustyttömme. Tytöt olivat niin ylpeän näköisiä, sillä olivat saaneet lähes kaikki onnenkyynel -nenäliinat jaettua vieraillemme. Häämarssi alkoi soimaan isäni merkistä ja kirkon ovet avautuivat. Morsiustytöt kävelivät edeltä, kaasot ja bestman odottivat omilla paikoillaan alttarin reunassa. Astuimme isäni kanssa sisään kirkkoon ja tunteet ottivat välittömästi vallan. Vuoden mittainen odotus ja jännitys oli ohi - tämä oli se hetki, jota olin odottanut. Kyyneleet virtasivat pitkin poskiani, yritin vilkuilla hieman ympärilleni. Kaikki olivat yhtä hymyä ja sulhaseni seisoi alttarilla odottamassa. Matka alttarille oli lyhyt, mutta tuntui sitäkin pidemmältä. Kun vihdoin pääsin perille, itkusta ei tullut loppua ja turvauduin sulhaseni käteen. Tärisin onnesta, ilosta ja jännityksestä. En ollut ajatellut reagoivani niin voimakkaasti. Pysähdyin täysin hetkeen, tahdoin muistaa ne tunteet, mieheni katseet, papin sanat ja vieraidemme onnelliset kasvot. [caption id="attachment_12407" align="aligncenter" width="650"] kuva: Markus Hänninen[/caption] Vihkiminen oli kaunis ja meidän näköisemme. Äitini luki kirkossa osan Raamattua ja pappinamme oli jo eläkkeelle jäänyt isäni setä. Hänen puheensa oli henkilökohtainen, sopivan herkkä, mutta myös hauska. Ennen tahdon -sanaa serkkuni lauloi Anna Puun Mestaripiirros -kappaleen. [caption id="attachment_12409" align="aligncenter" width="450"] kuva: Markus Hänninen[/caption] "En muuttaisi vihkimisestä mitään, se oli ehdottomasti hääpäivämme kohokohta." Vihkikaavamme noudatti virsikirjasta löytyvää liitettä, avioliittoon vihkiminen. Kirkollinen vihkiminen oli meille ennestään tuntematon, joten liitteen avulla pääsimme helposti jyvälle vihkimisen kulusta. Luimme toisillemme myös sormuslupaukset. Sisääntulomusiikkina kanttorimme soitti perinteisen Felix Mendelssohnin häämarssin. Virsikirjasta lauloimme virren 822 säkeet 1 ja 2, virressä on Suvivirren sävel. Poistumismuusiikkina kanttorimme soitti uruilla Leonard Cohenin Hallelujah -kappaleen. [caption id="attachment_12405" align="aligncenter" width="650"] Herra ja rouva Peltola, kuva: Markus Hänninen[/caption] "Vihkimisestä kirjoittaminen herkistää edelleen. Olen vain niin onnellinen, että olen saanut puolisokseni noin upean miehen." - Sara ♥ Lue myös: Hääpäivä - valmistautuminen DIY - Häähuiskut ...

HÄÄPÄIVÄ KUVINA 2/3 – Elämäni jännittävimmät 20 sekuntia

Mä olin siitä erikoinen tuleva morsian, etten jännittänyt häitä missään vaiheessa. Ennen kuin siis odottelin kaasojen kanssa taksia morsiuspukuuni sonnustautuneena. Sitä ennen blokkasin kaiken stressin ja kuumotuksen mielestäni, enkä kokenut minkäänlaisten otusten siipienläpytystä vatsassani. Vielä matkalla kirkkoonkin olo oli ihan siedettävä ja takaraivossa paukutti lähinnä sellainen kiehtova kutkutus. Ensimmäinen jännäkakka meinasi tippua, kun odottelin isääni vihkikirkkomme kellotornin sopukoissa ja totaalinen jännitys alkoi, kun kaasot lähtivät tepastelemaan kohti alttaria. Uskoakseni selvisin kuitenkin todella vähällä. Jännitys loppui kuin seinään, kun pääsin alttarille saakka. Sitä ennen mieheni oli jo ehtinyt kuiskaamaan, miten kuulemma tärisin kuin haavanlehti. Päästin koko sen kahden vuoden ajan syvällä sisimmässäni kyteneen jännityksen kerralla ulos ja se oli ohi aika pian, ihan varmasti alta kahdessakymmenessä sekunnissa. Vihkiminen meni todella pitkälti sumussa, enkä itse seremoniasta muista paljoakaan. Isäni vierellä kävellessä kiinnitin huomiotakin vain ja ainoastaan äitiini, joka päästeli krokotiilinkyyneleitä etupenkissä. Oltiin se koko vajaa puolituntinen täysin omassa kuplassamme, jossa tuoksui vanha kivikirkko, tuntui mieheni hikoileva kämmen ja kuului häävieraiden huvittuneita hymähdyksiä aina, kun pappi lohkaisi jonkun henkilökohtaisemman heiton. Yllätyksekseni en myöskään itkenyt – onneksi kaasot hoitivat sen mun puolesta. Kuvat: Joanna Suomalainen Photography...

Meidän vihkiminen Espanjassa

Taxi saapui pihaan ja änkesin mekkoni kanssa etupenkille puoliksi makuuasentoon. Taxikuski ei tietenkään osannut englantia, vihkipaikka kuitenkin onneksi oli hänelle tuttu kun kerran oli pieni kylä kyseessä. Takapenkillä olivat kaasoni sekä isäpuoleni, kaikki niin iloisina, mutta selkeästi myös hieman jännittyneinä. Vihkipaikkaa lähestyessä huomasimme kellon olevan vasta puoli neljä, puoli tuntia siis vielä aikaa vihkimiseen. Kuski ymmärsi elekielellä että hänen olisi odotettava meidän kanssa puolisen tuntia autossa ennen kuin saisi jatkaa matkaansa. Puoli tuntia aikaa jännittää autossa; kaasot pyysi musiikkia kovemmalle ja taxikuski ajoi vähän kauemmas vihkipaikasta odottelemaan. Ohikulkevat ihmiset, lähinnä turistit heiluttelivat ja näyttivät peukkua minulle. :D Parit kuvat ehdittiin tottakai ottamaan autossa ja keskustelemaan niitä näitä, keskusteluista en kuitenkaan muista paljoa, muistan vain sen ihanan onnellisuuden tunteen ja kukkakimppuni painon, en voinut olla hymyilemättä. Kelloa vilkuilin kokoajan, ja minuuttien kuluminen tuntui ikuisuudelta. Tarkastin meikkiäni varmaan ainakin 8 kertaa etupeilistä. Kun klo löi 15.59 alkoi radiosta soimaan despacito rentouttaen vähän tunnelmaa, ja nyt pyydettiin kuskia siirtymään vihkipaikalle, en nimittäin millään pystynyt enää odottamaan viimeistä minuuttia. Pienen pieni jännitys oli läsnä, mutta ei mitään sen pahempaa vieläkään. :D Taxista noustessa tuli heti pikkutyttö luokseni kehumaan kuinka prinsessalta näytin, hän oli niin söpö! Kaasot suoristivat hääpukuni helman ja nyt oli aika lähteä kävelemään kohti alttaria. Otin isäpuoleni käsivarresta lujaa kiinni ja pyysin pitämään minut pystyssä. Kaasot kulkivat edellä ja pian kuulinkin kitaristin soittamaa Hallelujah -kappaletta lähestyessämme ylempää tasannetta. (Olin muuten turruttanut itseni valmiiksi kyseiselle kappaleelle. Kun aikoinaan valitsimme kyseisen kappaleen vihkimiseemme, en voinut kuunnella sitä itkemättä. Harjoitus tekee mestarin, ja niin teki tässäkin, kuuntelin kappaletta varmaan puolen vuoden ajan ainakin kerran viikossa ja joka kerta itkukohtaukset pieneni toisistaan! :D ) Iik nyt se tosiaan tapahtuisi, vihdoin me menisimme naimisiin, niin ihanaa!   Siellä vieraat ja sulhanen odottivat! Katseeni oli kokoajan suoraan eteenpäin, en nähnyt turisteja ympärilläni, vaan jotenkin onnistuin blokkaamaan heidät näkökentästäni täysin. Ylempi näköalatasanne oli kuitenkin vain meille, ja sieltä turistit oli (onneksi!!) ajettu pois. Viime metreillä vasta minua alkoi hieman itkettää, mutta pian olinkin sulhasen käsivarressa kiinni astumassa yhdessä papin eteen. Papin edessä pystyin olemaan rento ja kuuntelemaan tarkkaan hänen jokaisen sanansa. Pappi puhui todella kauniisti, ja ihan kuin hän olisi tuntenut meidät paremminkin kuin sen yhden tapaamisen verran. Puristimme sulhasen kanssa toisiamme käsistä koko vihkimisen ajan. Vihkiseremonia oli todella kaunis, aurinko oli onneksi hieman pilvessä, joten lämpötilakaan ei ollut liian tukala. Vieraille annetut viuhkat olivat kuitenkin monella käytössä. Pieni sumu vuoristolla loi ihanan tunnelman, vaikka aluksi ajattelin sen olevan haitaksi kauniille maisemalle. Osa vieraista oli huomannut kuinka kaksi kyyhkystä oli lähtenyt lentoon vihkiseremoniamme alussa, ja...