Unelmat vaihtuu toisiin – kakkumakuni muuttui 15 vuodessa :)
Päätin vuonna 2005, että hääkakkuni valmistaisi sokerileipuri Alenius. Ystäväni häissä tarjoiltiin Aleniuksen rommisuklaakakkua, ja muistelen vieläkin sitä, miten paljon tuolloin kakusta nautin. Kakkua oli tarjolla ylenpalttisen runsaasti, ja kun menin seuraavana päivänä auttamaan juhlapaikan siivoamisessa, sain kotiin mukaan valtavan kakkuannoksen, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Kakku oli mielestäni paitsi ihanan makuinen myös hyvin tyylikäs. Ihmettelin ainoastaan sitä, että kakkua ei ollut koottu perinteiseksi torniksi, vaan se tarjoiltiin monikerroksiselta kierrevadilta. Kakku ei mielestäni sen vuoksi näyttänyt hääkakulta, ja päätinkin, että minun häihini ei kierrevatia tulisi. Alenius oli minulle jo entuudestaan tuttu konditoria, sillä se toimii lapsuuteni maisemissa Helsingissä Kaivopuiston kupeessa. Oma perheeni ei siellä asioinut, sillä meillä suosittiin itse tehtyjä kakkuja. Olin kuitenkin maistanut Aleniuksen kakkuja ystävieni juhlissa, ja ne olivat aina olleet hyviä. Myöhemmät hääkakut tai muutkaan maistamani konditoriakakut eivät saaneet minua muuttamaan mieltäni. En yleisesti ottaen erityisemmin pidä konditorioiden kakuista, sillä ne eivät mielestäni juuri koskaan vedä vertoja kotona leivotuille. Alenius oli vuodesta toiseen ainoa konditoria, jonka kakut olivat tehneet minuun vaikutuksen. Kun tutustuin Samuliin, puhuin hänellekin Aleniuksen kakuista. Muutama kuukausi tutustumisemme jälkeen Samuli tuli Bostonista Suomeen juhlimaan nelikymppisiään, ja tilasimme hänen syntymäpäivilleen Aleniuksen valkosuklaa-mustikkakakun testataksemme, sopisiko se hääkakuksemme. Kun viime kesänä muutimme Suomeen, pääsimme viettämään kaksostemme kastejuhlaa. Sinne tilasimme Aleniukselta kolme eri kakkua, joista yksi oli ystäväni häistä mieleeni jäänyt rommisuklaa. Ristiäisissä jouduin kuitenkin myöntämään, etteivät Aleniuksen kakut enää olleet mielestäni niin ihmeellisiä kuin aikoinaan. Kakut itsessään eivät ole muuttuneet mihinkään – mutta se taitaa olla ongelman ydin. Maailma oli muuttunut, makuni oli muuttunut, ja tuntui, että aika oli ajanut 15 vuotta vanhan unelmani ohi. Aleniuksen kakut tuntuivat minusta auttamattoman vanhanaikaisilta. Niinpä joudumme aloittamaan hääkakkuleipomomme metsästyksen puhtaalta pöydältä. Asiassa on kaksi hyvää puolta. Ensinnäkään Alenius ei ollut minun ja Samulin yhteinen unelma. Ennen minun tapaamistani Samuli ei ollut kuullutkaan koko konditoriasta, eikä nelikymppisjuhliin tilaamamme mustikka-valkosuklaakakku tehnyt vaikutusta meihin kumpaankaan. Koska Samuli ei katsellut Aleniuksen kakkuja ruusunpunaisten nostalgiasilmälasien läpi ja koska hän on muutenkin tiimimme visualisti, hän näki heti kakkujen ulkoasun vanhanaikaisuuden. Nyt kun osasin luopua vanhasta unelmastani, voimme etsiä uutta, yhteistä kakku-unelmaa. Toisekseen nollasta aloittaminen merkitsee, että saamme hyvän syyn maistella monia eri kakkuja. Maltan tuskin odottaa! Kuva: Tällainen kakku miellyttää nykyään silmääni paljon enemmän kuin Aleniuksen kakut. Kuva käyttäjältä StockSnap palvelusta Pixabay. ...