Hääblogipäivä – jäänmurtajana twerkkaus

Lauantainen hääblogipäivämme alkoi yhteisellä aktiviteetilla – suuntasimme kohti Lönnrotinkadulla sijaitsevaa HiMO Club – tanssi- ja treenistudiota. Tanssisalilla meitä oli vastassa Emmi’s Dancen ihana Emmi. Alkujännityksen lievittämiseksi Emmi kertoi alkuksi hieman itsestään sekä siitä, mistä twerkkaus on alunperin lähtenyt liikkeelle. Ennakkoluulot pois – TWERK IT ! Meitä seisoi rivissä 13 hääbloggaria sekä toinen päivämme valokuvaajista, Valoisien […]

Hääblogipäivä -twerkkaus

Suuntasimme lauantaina bloggaripäivän alkajaisiksi Himo -clubille twerkkaamaan. Ennakkoajatukset twerkkauksesta olivat aika jännittyneet. Päätin kuitenkin antaa twerkkaukselle mahdollisuuden. Himo -clubilla meitä vastassa oli Emmi. Täytyy kyllä muutama hehkutus ihanasta ohjaajasta sanoa! A I V A N  M A H T A V A ohjaaja! Emmi sai onnistumisen tunteen tämänkaltaiselle hieman epäonnistujallekkin! Jännittävät ala-asteikäiset pyllynpyöritys naureskelut jäivät heti […]

Hääblogipäivä

Ihana Jotain Keltaista -blogin kirjoittaja Iira sai muutama kuukausi idean bloggaripäivästä, jota vietimme eilen lauantaina Helsingissä. Päivä sisälsi twerkkausta, ruokaa, juomaa, glitteriä, kampauksia, askartelua sekä mahtavaa tunnelmaa! Mukana bloggaripäivässä olivat: – Sande: Enää ei voi vaihtaa – Siiri: From Bennet to Bingley – Ida: Ida’s Daydream – Krista: Kristallihäät – Iira: Jotain keltaista – Hanna: Tyttö tahtoo – Elina: Misery Business […]