Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

sukunimi Tag

Mennään naimisiin / Posts tagged "sukunimi"

Miksi otin uuden sukunimen käyttöön kuukausia ennen häitä?

Täällä ollaan esiinnytty muina naisina jo parin kuukauden ajan tilanteesta riippuen uudella tai vanhalla sukunimellä. Kaikki alkoi joulukuun viimeisellä viikolla, kun kirjoitin ensimmäisestä lastenkirjastani kustannussopimuksen. Siiri Siimahäntä halusi hienostella -kirja julkaistiin huhtikuun alussa ja halusin sen ehdottomasti uudella nimelläni. Tilanne oli joka tapauksessa hassu: kirjoittaa kirja nimellä, jota en ole käyttänyt tai kirjoittaa se nimellä, joka olisi minulla käytössä enää hetken.Vaihdoin uuden nimen myös Facebookkiin. Olen itse asiassa saanut jo useita postejakin uudella nimellä, eikä se tunnu edes oudolta. Puhelimeen vastaan edelleen vanhalla (oikealla) nimelläni.[caption id="attachment_7624" align="alignnone" width="683"] Kirjan on kustantanut Mini Kustannus. Kuvittaja on taitava Julia Jusslin.[/caption]Pääasiassa siis olen esiintynyt tulevalla sukunimelläni vain kirjaan liittyvissä asioissa. Olen saanut jo hyvää nimmaritreeniä, kun olen kirjoittanut omistuskirjoituksia kirjoihin. Ja mitä olenkaan huomannut: uusi nimi tuntuu oikealta.- Henna...

Molemmille uusi – yhteinen sukunimi

Olen pienestä pitäen elänyt siinä ajatuksessa, että sitten kun menen isona naimisiin, tulee minulle mieheni sukunimi. Noo, se oli yhtä varma ajatus kuin se että "sitten kun olen 25-vuotias, niin olen naimisissa ja minulla on ainakin kaksi lasta". Noo, nämä on näitä lapsuuden harha-ajatelmia.. :D En olisi uskonut, että ajatus sukunimen vaihdosta voi kuitenkin aiheuttaa jonkinlaisen kriiseilyn? Kun menimme kihloihin 1,5 vuotta sitten, tajusin että nyt sukunimenvaihdos on tullut melko ajankohtaiseksi ajatukseksi, ja sain kehitettyä siitä jonkinlaisen identiteettikriisin itselleni. 1,5 vuotta on mennyt asiaa pohtiessa, välillä olen ollut varma siitä että otan miehen sukunimen, ja välillä taas ollaan leikitelty ajatuksella että mies ottaisikin minun sukunimeni. Kumpikaan ei kuitenkaan tuntunut oikealta ratkaisulta. Haluamme kuitenkin ehdottomasti yhteisen sukunimen, ja yhdistelmä sukunimi taas jätettiin heti pois vaihtoehdoista. Varsinkin jos meille joskus lapsia suodaan, niin tahdomme että meillä on perheenä yksi yhteinen sukunimi. Ollaan pohdittu molempien sukunimien yhdistämistä, ja jopa kokonaan uuden keksimistä. :DJouluaattona kävimme perheeni kanssa ätini isovanhempien haudalla, ja siinä kynttilää sytyttäessä kun katselin kaunista hautakiveä, kiinnitin huomioni siihen ensimmäistä kertaa aivan uudella tavalla. Lukeeko tuossa meidän tuleva sukunimi? Pelkkä ajatus toi kylmiä väreitä, ja todellakin hyvällä tavalla vaikka sillä hetkellä hautausmaalla seisottiinkin.Otettiin asia puheeksi myöhemmin uudestaan ja jotenkin tuo lyhyt ja ytimekäs sukunimi sai meidät molemmat hymyilemään. Se se on! Halusin vielä mielipiteen asiasta äidiltäni sekä isoäidiltäni, ja heidän molempien erittäin iloinen reaktio sai viimein pisteen iin päälle, ja nyt meillä on uusi sukunimi odottamassa käyttöönottoa! Samaan aikaan niin innostavaa, mutta kuitenkin vähän jännittävää! En kuitenkaan malttaisi odottaa tuon sukunimen käyttöönottoa, sillä se symboloi meitä aivan uudella tavalla, ja elämässämme avautuu sen myötä aivan uusi luku. Nyt olenkin yrittänyt selvitellä hieman sukunimenmuutos -prosessia, miten se tapahtuu ja miten kauan siinä kestää? Varsinkin kun kyseessä on molemmille uusi sukunimi.Nimenmuutos tehdään joko ilmoitus- tai hakemusmenettelyllä kotikunnan maistraattiin. Soitin eilen maistraattiin kyselläkseni hieman lisää asiasta, ja minun tulee nyt siis ensin hakea tätä sukunimeä itselleni, ja sen jälkeen mies saa ottaa sen naimisiin mentyämme. Minun pitää kuitenkin pystyä todistamaan että tuo kyseinen sukunimi kulkee suvussani, joten tätä varten minun täytyy hakea seurakunnalta todistusta äitini vanhemmista, jossa sukunimi on mainittu.Uuden sukunimen myötä meidän tulee uusia mm. passimme, kaikenlaiset kortit kelakortista ajokorttiin ja maksukortteihin.Hain myös Maistraatin sivuilta vähän infoa nimen muuttamisen hinnoista:Hakemus etunimen muuttamiseksi 101 € Hakemus sukunimen muuttamiseksi 101  € Hakemus sukunimen muuttamiseksi, kun hakemuksesta on nimilain mukaan tiedotettava virallisessa lehdessä 179 € Nimenmuutosilmoituksen rekisteröinti nimilain 8 a, 9 tai 32 c §:n perusteella 25 €  Vielä nimi-asiasta muihin hääjuttuihin, mun viikonloppu sujui erittäin hää-painoisesti,...

Vieraskynässä sulhanen: Morsian ei halua sukunimeäni – miksi?

Ajat muuttuvat ja sen mukana myös monet perinteet. Merkittäviin elämäntapahtumiin ja niihin liittyviin juhliin kuuluu kuitenkin monia tapoja, jotka pitävät pintansa. Tämä pätee myös häihin. On sormukset, tietynlaiset hääpuvut, häävalssit, kakut, morsiuskimput ja riisit. Monia elementtejä, joista halutaan pitää kiinni. Itse en koe olevani perinneuskollinen ihminen. Toisin sanoen, en ole koskaan ajatellut, että häiden yhteydessä (tai elämässä muutenkaan) täytyisi toteuttaa jotain juttuja vain siksi, ”koska niin on aina tehty”. Kukin tyylillään ja oman fiiliksen mukaan. Se on ehdottomasti tärkeintä. Vaan yksi asia, jonka merkitys on häitämme suunnitellessa yllättänyt hieman jopa itsenikin, on sukunimi. Olen nimittäin aina ajatellut, että kun joku päivä menen naimisiin, niin haluan vaimoni ehdottomasti ottavan minun sukunimeni. Vaikka muilla perinteillä ei niin väliä olekaan, niin tämän olen kokenut tärkeäksi.Minulle olikin yllätys, kun aiheesta ensi kertaa puhuessamme Petra kertoi, että hän haluaa pitää oman sukunimensä (aiheesta Petra kirjoittikin aiemmin, tekstin löydät täältä). Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että pariskunnan kumpikin osapuoli saa tietystikin päättää siitä, pitääkö oman nimensä, niin silti myönnän aluksi pettyneeni. Parisuhteen tasa-arvo on minulle ehdottoman tärkeää, joten huomasin itsekin yllättyväni siitä, miten merkittävä sukunimiasia minusta olikaan. Pysähdyin miettimään, miksi juuri tällä seikalla oli minulle niin suuri merkitys? Miksi olin automaattisesti ajatellut, että Petra ottaa minun sukunimeni? En minäkään vaihtaisi omaani, joten miksi vaatisin tai pyytäisin vaimoani niin tekemään? Nimi on iso osa identiteettiä, joten lähtökohtaisesti tuntuu itse asiassa nykypäivänä hieman yllättävältä, että automaattisesti niin moni sen muitta mutkitta muuttaa (tilastojen mukaan kahdeksan morsianta kymmenestä vaihtaa nimensä). Miksi tällä asialla oli ylipäätänsä mitään väliä. Jonkinlaista itsetutkiskelua suorittaessani pohdin aluksi sitä, että tuleeko minulle olo, jotta oman sukunimen pitäminen vähentäisi jotenkin sitoutumista suhteeseemme. Vaan ei, vaikka minäkään en Petran nimeä ottaisi, niin silti olisin ehdottomasti yhtä valmis viettämään hänen kanssaan loppuelämäni. Sitäpaitsi, Petra on menossa kanssani naimisiin. Siinä on jo itsessään huikea osoitus sitoutumisesta. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vähemmän osasin perustella asian tärkeyttä.Lopulta tulin tulokseen, jotta ehkä kyseessä on ajatus siitä, että perheen pää on se, jonka sukunimeä molemmat kantavat. Ikään kuin se, että osoitus alfa uroudestani kävisi toteen sillä, että vaimoni olisi suostunut ottamaan nimeni. Tämä on jo itsessään elähtänyt ajatus, koska ensinnäkin toivon, että perhellä olisi kaksi päätä, ei yhtä ”kaapin paikan näyttäjää” ja vaikka jommalla kummalla olisikin taipumus viimeisen sanan sanomiseen, niin mitä tekemistä sukunimellä on sen kanssa. Ei mitään. Näin ollen ehdottomasti kunnioitan Petran päätöstä, niin tässä, kuin kaikissa muissakin asioissa. Ja noh, itse asiassa tätä kirjoittaessa Petra mainitsi pohtineensa asiaa ja päättäneensä, että mikäli joskus onni käy...