Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Nelikymppisten häät Tag

Mennään naimisiin / Posts tagged "Nelikymppisten häät"
Kukin koristeltu naked cake -kakku

Unelmat vaihtuu toisiin – kakkumakuni muuttui 15 vuodessa :)

Päätin vuonna 2005, että hääkakkuni valmistaisi sokerileipuri Alenius.Ystäväni häissä tarjoiltiin Aleniuksen rommisuklaakakkua, ja muistelen vieläkin sitä, miten paljon tuolloin kakusta nautin. Kakkua oli tarjolla ylenpalttisen runsaasti, ja kun menin seuraavana päivänä auttamaan juhlapaikan siivoamisessa, sain kotiin mukaan valtavan kakkuannoksen, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Kakku oli mielestäni paitsi ihanan makuinen myös hyvin tyylikäs. Ihmettelin ainoastaan sitä, että kakkua ei ollut koottu perinteiseksi torniksi, vaan se tarjoiltiin monikerroksiselta kierrevadilta. Kakku ei mielestäni sen vuoksi näyttänyt hääkakulta, ja päätinkin, että minun häihini ei kierrevatia tulisi.Alenius oli minulle jo entuudestaan tuttu konditoria, sillä se toimii lapsuuteni maisemissa Helsingissä Kaivopuiston kupeessa. Oma perheeni ei siellä asioinut, sillä meillä suosittiin itse tehtyjä kakkuja. Olin kuitenkin maistanut Aleniuksen kakkuja ystävieni juhlissa, ja ne olivat aina olleet hyviä.Myöhemmät hääkakut tai muutkaan maistamani konditoriakakut eivät saaneet minua muuttamaan mieltäni. En yleisesti ottaen erityisemmin pidä konditorioiden kakuista, sillä ne eivät mielestäni juuri koskaan vedä vertoja kotona leivotuille. Alenius oli vuodesta toiseen ainoa konditoria, jonka kakut olivat tehneet minuun vaikutuksen.Kun tutustuin Samuliin, puhuin hänellekin Aleniuksen kakuista. Muutama kuukausi tutustumisemme jälkeen Samuli tuli Bostonista Suomeen juhlimaan nelikymppisiään, ja tilasimme hänen syntymäpäivilleen Aleniuksen valkosuklaa-mustikkakakun testataksemme, sopisiko se hääkakuksemme.Kun viime kesänä muutimme Suomeen, pääsimme viettämään kaksostemme kastejuhlaa. Sinne tilasimme Aleniukselta kolme eri kakkua, joista yksi oli ystäväni häistä mieleeni jäänyt rommisuklaa.Ristiäisissä jouduin kuitenkin myöntämään, etteivät Aleniuksen kakut enää olleet mielestäni niin ihmeellisiä kuin aikoinaan. Kakut itsessään eivät ole muuttuneet mihinkään – mutta se taitaa olla ongelman ydin. Maailma oli muuttunut, makuni oli muuttunut, ja tuntui, että aika oli ajanut 15 vuotta vanhan unelmani ohi. Aleniuksen kakut tuntuivat minusta auttamattoman vanhanaikaisilta.Niinpä joudumme aloittamaan hääkakkuleipomomme metsästyksen puhtaalta pöydältä.Asiassa on kaksi hyvää puolta. Ensinnäkään Alenius ei ollut minun ja Samulin yhteinen unelma. Ennen minun tapaamistani Samuli ei ollut kuullutkaan koko konditoriasta, eikä nelikymppisjuhliin tilaamamme mustikka-valkosuklaakakku tehnyt vaikutusta meihin kumpaankaan. Koska Samuli ei katsellut Aleniuksen kakkuja ruusunpunaisten nostalgiasilmälasien läpi ja koska hän on muutenkin tiimimme visualisti, hän näki heti kakkujen ulkoasun vanhanaikaisuuden. Nyt kun osasin luopua vanhasta unelmastani, voimme etsiä uutta, yhteistä kakku-unelmaa.Toisekseen nollasta aloittaminen merkitsee, että saamme hyvän syyn maistella monia eri kakkuja. Maltan tuskin odottaa! Kuva: Tällainen kakku miellyttää nykyään silmääni paljon enemmän kuin Aleniuksen kakut. Kuva käyttäjältä StockSnap palvelusta Pixabay.  ...

Hääkimpun heittäminen

Miksi jätämme morsiuskimpun heiton suosiolla nuoremmille

Meidän häihimme ei tule perinteistä morsiuskimpun ja sukkanauhan heittoa. Niin olennaisesti kuin nuo perinteet suomalaisiin häihin kuuluvatkin, ne eivät mielestämme ole kivoja ohjelmanumeroita nelikymppisten häissä.Kaikki vieraamme eivät toki välttämättä koe samoin, mutta itse en ole enää kolmekymmentä täytettyäni erityisemmin nauttinut tilanteista, joissa alleviivataan sitä, etten ole naimisissa. Vaikka ensimmäisen avioliiton solmimisen keski-ikä on nykyään yli 30 vuotta (Tilastokeskuksen mukaan naisilla noin 32 vuotta ja miehillä noin 34 vuotta), minulle naimattomuus alkoi kolmenkympin lähestyessä olla kipeä asia, joka muuttui siitä eteenpäin vuosi vuodelta kipeämmäksi.Jos oma parisuhdetilanne ei ole sellainen kuin itse toivoisi, häävieraana olo nostaa joka tapauksessa helposti pintaan vaikeita tunteita. Asiaa ei auta se, jos joutuu sinkun roolissa keskilattialle naimisissa olevien töllisteltäväksi.Mitä pienempi naimattomien naisten joukko ympärilläni on kimppua havitellut, sitä ikävämmältä ja osoittelevammalta tilanne on tuntunut. Meidän häissämme leikkiin osallistuisi vain hyvin pieni osa häävieraista.Vieraistamme vain yksi on 20-30-vuotias. Ystävämme ovat kolme- tai nelikymppisiä, aikuiset sukulaisemme joko samaa ikäluokkaa tai vanhempia. Useimmat heistä ovat naimisissa.En myöskään pidä kimpunheittoperinteeseen sisältyvästä oletuksesta, että kaikki haluaisivat naimisiin. Häävieraittemme joukossa on pariskuntia, jotka eivät koe avioliittoa omakseen, ja minusta olisi epäkohteliasta ahtaa heitä leikin varjolla perinteiseen muottiin. Jos pari on elänyt omasta valinnastaan avoliitossa kymmeniä vuosia, he tuskin haluavat minun ”ensin alttarille ehtineen” taikovan heille naimaonnea.Kokonaan en kuitenkaan haluaisi kimpun heitosta luopua. Niinpä meillä onkin harkinnassa perinteen modernisoitu versio, johon osallistuminen ei katso siviilisäätyä. Enempää en halua vielä tässä vaiheessa paljastaa, koska vieraammekin saattavat lukea tätä blogia, mutta palaan aiheeseen viimeistään häiden jälkeen. Kuvaaja: Nimimerkki StockSnap Pixabay-kuvituskuvapalvelussa ...

Kihlapari meren äärellä majakan edessä

Hääblogi pitkään ja hartaasti odotetuista häistä

Voin liioittelematta sanoa, että olen suunnitellut häitäni kohta kaksikymmentä vuotta.Kaikki alkoi serkkuni kesähäistä vuonna 2001, kun olin kaksikymmentävuotias ja ensimmäistä kertaa häävieraana oman avecin kanssa. Aikaisemmin olin ollut häissä vain vanhempieni seurueessa innostuneena pikkutyttönä tai jurottavana teininä, mutta nyt nautin häätunnelmasta aivan uudella tavalla, kun rakkaus ei enää ollutkaan etäinen aikuisten juttu vaan jotain, mistä minulla oli jo omakohtaista kokemusta.Silloin aloin toden teolla rakastaa häitä. Aloin myös tarkkailla hääparin ratkaisuja ja miettiä, mitkä heidän ideansa haluaisin kopioida omiin häihini.En onneksi osannut tuolloin edes kuvitella, miten pitkään saisin omia häitäni odottaa.Muutamaa vuotta myöhemmin alkoi hääkutsujen tulva. Neljä kouluaikaista ystävääni vietti häitään saman vuoden aikana, ja siitä lähtien jokaisen kesän suunnitelmat rakennettiin varaamalla ensin kalenterista tarvittavat viikonloput ystävien häille. Yksi parhaista ystävistäni pyysi minua kaasoksi, ja välillä autoin myös sellaisten häiden järjestelyissä, joissa en ollut virallisesti kaason roolissa.Minua ympäröivä jatkuva häähumu oli katkeransuloista. Niin paljon kuin ystävieni häistä nautinkin, surin samalla sitä, ettei oma vuoroni ollut näköpiirissä. Olin jumissa huonossa parisuhteessa, eivätkä mitkään merkit viitanneet siihen, että suhde olisi johtamassa avioliittoon.Käänsin tunteeni päättäväisesti positiivisen puolelle jatkamalla häitteni suunnittelemista. Lista mielessäni kasvoi vuosi vuodelta: yksissä häissä oli ylivertainen kakku, toisissa hauskimmat näkemäni ohjelmanumerot. Päätin ajatella, että olisi hauskempaa mennä naimisiin ystäväporukan viimeisten joukossa. Sen ansiosta saisin nauttia häiden suunnittelusta pidempään, kerätä kaikki parhaat ideat ja yhdistellä niistä unelmieni häät.Viisi vuotta sitten tapasin viimein miehen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni ja joka tuntee samoin minua kohtaan. Odotin kiihkeästi kosintaa – enkä joutunut pettymään. Rakkaani kosi alle vuoden seurustelun jälkeen.Käytännön syistä lykkäsimme kuitenkin häitämme edelleen. Asuimme ulkomailla mutta halusimme juhlia Suomessa. Kaiken odotuksen jälkeen minulle oli tärkeää saada nautiskella hääjärjestelyistä, eikä häiden järjestäminen etänä sähköpostitse monen tunnin aikaeron takaa kuulostanut alkuunkaan nautinnolliselta. Halusin jakaa iloni äitini ja vanhojen ystävieni kanssa, päästä maistelemaan kakkuja ja nuuhkimaan kukkia. Minun toiveestani päätimme mennä naimisiin vasta, kun asuisimme taas synnyinmaassamme. Paluumuuttomme kuitenkin lykkääntyi lykkääntymistään, ja sen myötä häätkin siirtyivät aina vain kauemmas tulevaisuuteen.Nyt on vihdoinkin häiden aika. Asumme taas Suomessa ja menemme naimisiin heinäkuussa 2020. Kuten arvata saattaa, olen todella innoissani, ja siitä ylitsevuotavasta innostuksesta syntyi myös ajatus tästä blogista. On ihanaa saada jakaa blogin kautta ajatuksiani aiheesta, joka piristää tällä hetkellä jokaista päivääni ja tuo iloa sateen synkistämään arkeen.Tervetuloa nautiskelemaan kanssani pitkään hellityn unelman toteutumisesta <3 Kuva: Kihlapari kuvattavana Salemissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa. Kuvaaja Marina Baklanova....