Kauan odotetut polttarit

Huvittavaa, että mun polttariahdistus oli pahimmillaan just perjantaina, mun polttareiden aattona. En osannut arvata polttareiden ajankohtaa, kun toinen kaasoni väitti olevansa vielä Australiassa työmatkalla, lapsuuden ystäväni oli muka vielä Kroatiassa lomalla (postaili ig-tarinaansakin pari päivää vanhoja Kroatian maisemia mua hämätäkseen!), ja kaikki muutkin oli sanojensa mukaan mökillä tai töissä. Valvoin perjantaina myöhään häiden istumajärjestystaulua suunnitellen […]

3 viikkoa ennen häitä

Yhteistyö: Ruohonjuuri Häihin on nyt 3 viikkoa, ja bridezilla alkaa tulla esiin. Sen huomaa siitä, kun alkaa stressata asioista, joihin ei voi vaikuttaa ja laskee Tallinnasta haettujen juomien määriä uudelleen ja uudelleen. Stressiaiheet TOP 3 Polttarit. Voisko ne jo pian olla?! Miksei kukaan kertonut, miten ulkopuolinen olo polttarisankarilla voi olla ennen polttareita, kun ei voi […]

Hampaiden valkaisu luonnollisesti

En kuvailisi hymyäni ”jenkkihymyksi”, vaan elintapojeni seurauksena (en onneksi polta enää, mutta punaviini ja kahvi maistuvat) hampaani ovat tummentuneet. Mitä siis tehdä, mistä apu? Googlen mukaan tehokkain keino valkaista hampaat on suunnata hammaslääkärille ja pyytää laservalkaisua.

Iho kuntoon häitä varten!

Haluaisin, että ihoni olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa sitten elokuisena juhlapäivänä, joten siksi kävin jo nyt kasvohoidossa. Ihon huoltaminen kannattaakin aloittaa ajoissa, ettei sitten käy niin, että tulee hääviikolla paniikki.