Morsiamen tyrmäävän upea kukkakruunu ja kaasojen suloiset keijukaispannat

Minulle oli selvää jo puoli vuotta ennen häitä, että päähäni tulee häissä iso ja näyttävä kukkapanta. En uskaltanut antaa tehtävää kenenkään muun käsiin kuin Floramoren Tanjan, joka oli tehnyt minulle paljon kehuja ja ihasteluja keränneen pannan myös Radiogaalaan alkuvuodesta. Tilasin Tanjalta pannan sekä itselleni että myös kuudelle morsiusneidolleni. Tanja toimitti kukat edellisenä päivänä ystävälleni Helsinkiin, […]

Epäröin, tuleeko minulle häihini päähän kukkia – en epäröi enää!

Perjantaina 22.3. juhlittiin oman alani tärkeintä gaalaa Helsingin Messukeskuksessa. Radiogaala 2019 kokosi yhteen kaikki juontajat ja radiotalojen työntekijät ympäri Suomen. Kyseessä on tilaisuus, jota alan ihmiset – minä mukaanlukien – odottavat aina innolla. Yksi suuri suunnittelun ja odotuksen aihe ovat asut, ja niistä olenkin itse saanut revittyä jos jonkinmoista stressiä menneiden vuosien varrella. Tällä kertaakin […]