Häiden ohjelma, osa 3: Ystävien puheet ja vapaa sana

Hääparin omien puheiden lisäksi häittemme ohjelmassa oli kahden kaasoni puheet, jotka olivat molemmat todella ihania. Kumpikin oli kirjoittanut selvästi itsensä näköisen ja samalla juuri meidän kahden ystävyyden näköisen puheen, joita uskon yleisönkin kuunnellen mielellään. Molemmat kaasot osoittivat osan puheestaan myös Samulille, ja ihailin sitä, miten mielekästä sanottavaa he olivat keksineet myös hänelle, vaikka Samuli on […]

Häätanssi – kun ohjelman heikoimmasta lenkistä tuleekin illan kohokohta

Häätanssi lasten kanssa

Häätanssimme oli hääpäivämme ohjelman selvästi vähiten suunniteltu ja valmisteltu osuus, johon meillä myös kohdistui vähiten odotuksia. Samuli ei periaatteesta tanssi julkisesti lainkaan ja olisi mieluiten jättänyt tanssin ohjelmasta kokonaan pois. Minä kuitenkin halusin ehdottomasti edes jonkinlaisen häätanssin, vaikka se olisi vain ala-asteen diskon tyylistä sylikkäin keinahtelua, ja Samuli antoi pitkin hampain periksi. Kappaleeksi valitsimme jo […]

Häiden ohjelma, osa 1: Hääpari esiintyy omissa häissään

Olen häävieraana aina rakastanut ohjelmanumeroita, joissa hääpari on itse äänessä. Koska lisäksi viihdyn huomion keskipisteenä, olen tietysti aina haaveillut, että omissa häissäni olisi hääparia esille tuovaa ohjelmaa. Jos häävieraana ollessani tunnen parin hyvin, nautin katsellessani ja kuullessani, minkälaisia puolia he tuovat ohjelman kautta itsestään ja suhteestaan esille. Jos taas kaksikosta jompikumpi ei ole minulle erityisen […]