Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

häät Tag

Mennään naimisiin / Posts tagged "häät" (Page 7)

Kaasojen ja bestmanien tehtävät

Ollaan Samulin kanssa pohdiskeltu kaasojen ja bestmanien tehtävälistaa. Työn määrä ei tule olemaan mikään mahdoton, sillä tarjoilun ja kaiken tuollaisen hoitavat tietenkin hääpaikkamme henkilökunta, mutta muutamia vastuualueita tulee kaasoilla/bestmaneilla päivän aikana olemaan.Minulle kaasojen valitseminen ei ollutkaan mikään ihan yksinkertainen homma ja lopullinen morsiusseurue on alkanut muotoutumaan vasta nyt. Alun perin olin pyytänyt morsiusneidokseni kahta siskoani, sekä kahta parasta ystävääni, joiden kanssa olen tuntenut yli kymmenen vuoden ajan. Pyynnön esitin silloin, kun Samuli kosi, eli parisen vuotta sitten. Elämässä ei kuitenkaan voi koskaan tietää mitä tapahtuu ja esimerkiksi minulle ja toiselle parhaista ystävistäni kävi niin, että ajauduimme hieman erilleen. Tuolloin mietin, että ehkä parempi jos morsiusseurueemme kutistuu kolmeen, eli tämä ystäväni jäisi pois. Tuli olo, että elämä on johdattanut meidän erilleen.Tänä keväällä onneksi saimme keskusteluyhteyden jälleen avattua ja välimme jälleen kuntoon pienen tauon jälkeen. Mitään dramaattista ei meidän välillä ollut tapahtunut, kyse taisi olla enemmänkin kommunikaatio-ongelmasta ja siitä yhteydenpidosta (ystäväni asuu siis ulkomailla). Nyt kun näin häntä polttareissani pitkästä aikaa, tuli sellainen olo kuin jatkaisimme juttu siitä mihin olimme sen jättäneetkin, kaikki oli taas niin kuin ennenkin.Tässä muutama viikko sitten, juttelin kaasojen tehtävistä toisen siskoni kanssa ja hänelle tuli sellainen olo, ettei tämä rooli olekaan häntä varten. Siskoni on kahden pienen pojan äiti ja hänestä tuntui, ettei kädet oikein riitä. Arvostan rehellisyyttä kovasti ja sitä, että sisareni uskalsi sanoa asian ääneen. Ei ole suuttumisen aihe se, että sanoo ettei koekaan tehtävää omakseen tai, että kokee roolin liian vaativana. Kyseessä on kuitenkin kunniatehtävä, jonka hoitamiseen kuuluu hääpäivän aikana muutamia juttuja. Sovimme siskoni kanssa, että on ihan okei, jos hän jättäytyy kaason roolista pois. Minulle on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa rennoksi ja mukavaksi meidän juhlassa ja, että sinne kutsutut ihmiset saavat myös nauttia päivästä, eikä niin, että heidän täytyy kokea stressiä jostain.Minulle oli melko selvää, kenet haluaisin pyytää niin sanotusti takaisin morsiusseurueeseen ja sehän oli tietenkin tämä hyvä ystäväni, joka mukana oli alun perinkin. Jännitin kovasti asian kysymistä, sillä en tiennyt olisiko ystäväni halukas ottamaan tehtävän jälleen vastaan. Sain kuitenkin kysyttyä, ja onnekseni ystäväni suostui. Morsiusseurue on nyt siis koossa, ja olemmekin miettineet kaikille jo omat vastuualueensa. Tehtävää ei mielestäni saa olla liikaa, mutta niin paljon kuitenkin, ettei morsiusparin tarvitse huolehtia mistään muusta kuin toisistaan.Ideana on, että hääaamuna kokonnumme morsiusseurueen kanssa meille kotiin ja syömme aamiaista yhdessä. Samalla olisi tarkoitus tehtä viimehetken koristelut ja tietenkin laittautua (meille tulee kotiin meikkaaja hoitamaan homman :)). Kotimme lähellä on myös huikea kampaamo Studio Play, joka...

Tapaaminen vihkipapin kanssa – mitä vihkikeskustelussa tapahtuu?

Viime viikolla kävimme tapaamassa vihkipappiamme, ja jostain syystä tapaaminen jännitti minua kovasti etukäteen. Olen ollut muutaman kerran aikaisemmin kirkkohäissä, mutta en tietenkään itse oikein osannut odottaa millainen koko toimitus ja näin ollen sen suunnittelu papin kanssa tulisi olemaan. Minua ehkä jännitti myös se, kuinka meillä hänen kanssaan synkkaisi, sillä olisi todella ikävää, mikäli vihkipappi ei olisi samalla sivulla meidän kanssamme.[caption id="attachment_2054" align="alignnone" width="1500"] Kuva: Täydenkuun Kuva[/caption]Olimme valinneet papin etukäteen meidän seurakunnastamme. Tapaaminen sijoittui kuitenkin vihkikirkkoomme, jossa jo hieman myös harjoittelimme alttarilla olemista sekä kaikkea sitä mitä siihen kuului. Heti ensi hetkestä lähtien, minulle tuli todella hyvä ja lämmin fiilis pappimme puheista sekä koko toimituksesta. Mitä sitten tapaamiseen kuului? No kävimme läpi minun ja Samulin tarinaa hieman. Kuinka olimme tavanneet ja miten rakastuimme? Miksi haluamme mennä naimisiin ja mitä me toisillemme oikein merkitsemme? Pappi kyseli myös melko vaikeitakin kysymyksiä, kuten sitä tahdon-sana meille merkitsee. Minusta näitä asioita on aivan äärettömän tärkeää pohtia, sillä en ollut aikaisemmin oikein edes sisäistänyt sitä mitä tuolla tahdon sanalla tarkoitetaan eli mihin oikein olen lupautumassa.Voin kuvitella, että viimeistään siinä papin edessä moni saattaa vielä miettiä sitä onko nyt tekemässä ihan oikeaa ratkaisua? Avioliitto ei ole vain sen yhden päivän homma, vaan sinun on valittava se toinen joka päivä. Rakkautta voi olla todella vaikea näyttää niinä huonoina päivinä ja elämän vastoinkäymisisissä, mutta kuten pappimme meille sanoi, rakkautta voi myös osoittaa teoin, aina ei tarvita sanoja. Minusta oli hienoa käydä näitä asioita tapaamisella läpi sekä myös kertoa niitä ääneen Samulille. Olisi muutenkin tärkeää kertoa toiselle usein, mitä hän todella merkitsee, eikä vain siinä papin silmien alla.Kävimme läpi myös vihkikaavaa ja saimme valita, tuleeko meille esimerkiksi sormuslupaukset. Me jätimme ne välistä, sillä se osuus ei oikein tuntunut meidän näköiseltä. En ole ihan varma pystynkö siinä alttarilla sanomaan mitään muuta kuin tahdon. Eniten minua päivässä taitaa (ainakin näin etukäteen) jännittää juuri tuo vihki-osuus. Kuinka kehoni reagoi? Pyörrynkö? Pystynkö puhumaan? Miten nopeasti oikein kävelen alttarille?Olen päättänyt kävellä alttarille yksin. Minusta se, että isä (tai muu sukulainen) luovuttaa tyttärensä alttarilla sulhaselle on todella kaunis ja ihan koskettava tapa, mutta en vain koe sitä omanlaiseksi. Jotenkin tuntuu, että ei minua olla luovuttamassa kenellekään, enkä ole niin sanotusti ”kenenkään”, vaan pysyn edelleen tyttärenä sekä tietenkin sitten vihkimisen jälkeen vaimona. Isäni alkaa olemaan jo iäkäs, eikä hän osannut varmuudella sanoa, pääseekö hän edes paikanpäälle juhlaan. Kotiseutuni, jossa vanhempani asuvat on melko kaukana, joten matkustaminen vaatii aina oman veronsa. Aluksi ajatus siitä, ettei isäni olisi paikalla...

Vieraskynässä sulhanen: Morsian! Älä puutu sulhasen polttareihin

Sulhasen polttarit…Nuo morsiamien pelkäämät ja itse juhlakalujen jännityksellä odottamat Babylonin bakkanaalit. Juhlat, joiden kaikista irstaista käänteistä ja salaisuuksista ei hiiskuta koskaan polttariporukan ulkopuolisille.Juhlat, joissa itse sankarin veren promillemäärän on oltava hengenvaarallinen ja joista ei alkoholin lisäksi muitakaan päihteitä puutu. Strippareita on toki oltava myös paikalla. Sehän on selvä.Juhlat, joissa sulho on nolattava ainakin pariin otteeseen niin täydellisesti, että häpäisystä johtavat traumat ovat takuuvarmasti tatuoitu ikuisiksi ajoiksi sielun sopukoihin.  Eivätkös sulhasen polttarit kuulukin olla jotakuinkin tuon suuntaiset?Noh, omalla kohdallani mentiin iisimmällä linjalla. Kyseessä olivat kuitenkin mahtavat bileet, vaikka edellä mainitut käänteet jäivätkin uupumaan.Polttarini käynnistyivät jokunen viikko sitten perjantaiaamuna kello 4:00, kun armas best man -trioni Ville, Oku ja Toni saapuivat noutamaan minut yllättäen kotoani. Voin tosiaankin sanoa, että kyseessä oli täysi yllätys, koska vaikka minulla oli ollut etukäteen ounasteluja juhlien ajankohdasta, en osannut odottaa niiden starttaavan juuri tuona päivänä. Tai aamuna.Pojat siis saapuivat nappaamaan minut mukaansa, antoivat ohjeen kerätä matkalaukkuun vaatteita parin yön matkaa varten, jonka jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme lentokentälle. Tässä vaiheessa luonnollisesti osasin aavistella, että lähtisimme jonnekin reissuun, mutta itse määränpää paljastui minulle vasta lähtöselvityksessä. Lentolipusta kävi ilmi, jotta suutana olisi Tukholma, mikä ilahdutti minua suunnattomasti. Best manit olivat selkeästi olleet korvat höröllään, koska olin useaan otteeseen aiemmin pohtinut ääneen, että työreissuja lukuun ottamatta en ollut käynyt ns. hupimatkalla Tukholmassa vuosikausiin. Vaan nytpä sinne pääsin.Kohteeseen saavuttuamme ohjelma oli selkeä: rentoa hengailua porukalla Tukholmassa. Piste. Tämä sopi minulle hienosti, koska en ole tyyppi, joka kaipaa polttareissa erityistä järjestettyä ohjelmaa. Sen sijaan minulle oli tärkeää, että sain viettää aikaa läheisten ystävieni kanssa ja sitä juuri teimmekin. Kiersimme poikien kanssa tukholmalaisia pubeja ja juttelimme syntyjä syviä. Mahtavaa.Seuraavana aamuna lensimme takaisin Helsinkiin ja tässäkään vaiheessa minulle ei paljastettu mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan. Arvelin, että ehkäpä partyt vielä jatkuisivat ja mukaan liittyisi myös muuta kaveriporukkaa. Toisaalta pohdin, jotta mikäli juhlat loppuisivat tähän, olisin äärimmäisen iloinen loistavasta Tukholma-visiitistä best manien kanssa.Noh, eivät bileet vielä päättyneet. Menimme nimittäin ravintolaan syömään ja paikalle pelmahti lisää ystäviäni, jotka ilmoittivat meidän reilun 10 hengen seurueeksi kasvaneen joukkiomme suuntaavan seuraavaksi kohteeseen X.Hyppäsimme autoihin ja noin tunnin ajomatkan päästä selvisi, että olimme matkalla Raaseporiin. Siellä sijaitsi mökki, jossa viettäisimme seuraavan yön.Mökki oli itse asiassa enemmänkin messevä huvila saunoineen ja isoine pihoineen. Sinne saavuttuamme iskimmekin saunan tulille ja jatkoimme juhlimista.Oma turnajaiskestävyyteni riitti illalla noin kello 23 saakka, jonka jälkeen allekirjoittanutta kohtasi…kröhm…sangen ankara väsymys. Tämän huomattuaan huolehtivaiset ystäväni saattoivat minut lepäämään. Seuraavana päivän olo oli sangen voipunut, mutta hyvin onnellinen.Kuvat: Niko HataraPolttarini olivat...

Häihin kuukausi aikaa – miltä häiden tehtävälista näyttää

Minusta on kiva katsella häiden tehtävälistaa ja varsinkin sen alkupuolta. Siinä näkyy kivasta mitä kaikkea olemme saaneet jo hoidettua juhlaan liittyen. Hieman stressiä aiheuttaa listan loppupää, jossa on vielä melko olennaisia asioita hoidettavana. Meillä on ensiviikolla luvassa melkoisesti häihin liittyviä kiireitä. Papin ja hovimestarin kanssa on sovittu palaveri. Tämän lisäksi käymme ostamassa puuttuvat koristeet sekä maistelemme hääkakkuja (tosi ikävää :D). Hulinaa siis riittää ja veikkaan, että kiireet tästä vaan lisääntyvät.Olen myös varaillut ehostukseen liittyviä tapaamisia. Kampaajan kanssa sovimme, että minulle laitetaan mago-pidennykset. Oikeastaan ei pidennykset vaan tuuhennos. Tämä siitä syystä että oma kuontaloni on harmittavan ohut ja magoilla siihen saadaan tarvittavaa volyymia hääkampausta varten. Kampauksesta puheen ollen, olen kehitellyt siihenkin liittyvän kriisin. Olen alkanut miettimään, onkohan valitsemani tyyli liian yksinkertainen...

Nyt se iski: häästressi!

En olisi voinut uskoa, mutta kyllä se on hiljaa hiipinyt mieleeni ja ottanut vallan, nimittäin häästressi! Hassua, sillä aikaisemmin ajattelin, ettei näin voi minulle käydä. Häät ovat iloinen juhla, eikä niiden suhteen kannata (ainakaan etukäteen) stressata. En vain voi tälle mitään, pakko se on myöntää, reilu kuukausi häihin ja pinna on kireällä. Järjestelyt ovat ihan hyvällä mallilla, mutta minusta tuntuu, että mitä lähemmäs päivä tulee, sitä enemmän haluaisin juhlaan koristeita, syötävää, juotavaa ja muuta pientä sälää.Minulla on tapana keksiä silloin tällöin sitkeitä päähänpinttymiä. Näillä tarkoitan sitä, että haluan jonkun tietyn jutun vaikkapa koristeen, jota metsästän sitten viimeiseen asti (maksoi mitä maksoi, se on saatava). Näin on nyt käynyt esimerkiksi eräiden menúpidikkeiden kohdalla, joita voi tilata VAIN Kiinasta (Suomestakin löytyi vastaavat, mutta niitä myyvä yritys ei myy yksityishenkilöille). Toinen tällainen mieltäni vaivannut asia ovat ilmapallot. Haluan sellaiset tietynlaiset, tietyn väriset ja tietyllä tavalla sydämen muotoiset. Vastaavia on tullut vastaan paljonkin, mutta ei, eivät ne käy kun pitää olla just sellaiset kun olen alun perin kuvitellut. Todella ärsyttävää.Stressiä on hieman myös tullut muiden ihmisten tiimoilta. Minua on alkanut ärsyttää kyselyt; ”Eikö teille tule sitä ja tätä” ja ”Mitä, ettekö tätä tyyppiä olekaan kutsuneet” – puren huulta aina kun muun muassa nämä asiat tulevat puheeksi. Tämä on tietenkin ihan tyhmää, sillä lähimmäiset ja ystävät eivät todellakaan tarkoita pahaa. Minulla on myös sellainen olo, ettei häästressistä saisi puhua, että se on jotenkin todella turhamaista valittamista edes mainita, että stressaa. Ihmisille tulee varmaankin mieleen perinteinen kuva bridezillasta, joka huutaa kaasoilleen ja miehilleen kuin viimeistä päivää. Minua myös hieman ketuttaa, että tämä rooli on sysätty nimenomaan naisille. Niin se vaan menee, että naiset osaavat ajatella hieman pidemmälle kuin miehet, sitä kautta ehkä hieman ennakoida mahdollisia ongelmia ja näin ollen naiset stressaavat enemmän. Miehet elävät päivä kerrallaan, eivätkä huolehdi niin paljoa tulevaisuudesta. Miehet luottavat siihen, että kaikki järjestyy (ja tottahan tämä on).Kolmas asia joka stressaa suunnattomasti on raha. Jotenkin minulle nyt konkretisoituu tuo törsäämisen määrä. Mietin koko ajan mistä voisimme säästää ja, että olisiko sittenkin pitänyt järjestää todella pienet häät? Aina kun häätililtämme hupenee rahaa, rinnasta ottaa (näin vertauskuvainnollisesti). Mietin myös koko ajan mitä kaikkea muuta tällä rahalla olisi voinut tehdä, olisin voinut maksaa opintolainan, luottokortit, käsiraha asuntoon…! Apua! Kertokaa etten ole ainut, joka käy läpi näitä ajatuksia? Olisi ihanaa saada vertaistukea!...

Polttarit Tallinnassa – raportti päivästä

Viime lauantaina ovisummeri soi klo 6.00 aamulla. Olin tietenkin täydessä unessa, mutta havahduin ja ymmärsin polttareideni alkavan.Ihanat kaasoni Tanja ja Salla tulivat noutamaan minut tosiaan aamutuimaan kohti polttareita. Sain onneksi ohjekirjan, missä kerrottiin mitä pitää pakata mukaan ja samalla minulle valkeni päivän teema: Audrey Hepburnin tähdittämä, legendaarinen Breakfast at Tiffany's -elokuva. Kaasoni olivat ottaneet mukaan minulle upean teeman mukaisen '60-lukua henkivän mekon, jonka sain pukea päälleni. Kaiken kaikkiaan minulle annettiin herätyksen jälkeen aikaa puolisen tuntia, jonka jälkeen olisi suunta kohti...