Save the date -magneetit

Pienet häät kuluttavat luonnollisesti vähemmän ympäristöä kuin suuret: tarvitaan esimerkiksi pienempi tila, vähemmän ruokaa ja vähemmän kutsukortteja. Meidän vieraslistalle kertyi nopeasti noin 70 läheistä ihmistä ilman, että ketään kutsutaan velvollisuuden tunteen tai sosiaalisen paineen takia. Vieraslistan ulkopuolelle jäi paljon ihmisiä, jotka olisimme halunneet kutsua, mutta jo tilan takia sekä taloudellisistakin syistä raja on vedettävä johonkin.

Paperisia kutsuja ekologisempaa olisi valita täysin sähköiset kutsut. Sähköinen kutsu ei tarkoita kiireessä tehtyä paint-oksennusta, vaan kutsu voi olla esimerkiksi lyhyt video, kuten boho-hääblogissa save the date -video. Meidän varsinaista hääkutsua varten kuvattiin elokuussa 2017 videoita. Katsotaan, josko videosta saadaan käyttökelpoinen ja julkaisen sen täällä myöhemmin. 🙂

Kuvakaappaus elokuussa 2017 kuvatulta videopätkältä, ehkä tästä tulee meidän virallinen hääkutsu?

Paperisten save the date -ilmoitusten, kutsujen, ohjelmalehtisten ja muiden paperituotteiden kohdalla voi panostaa ekologisuuteen käyttämällä kierrätyspaperia ja kierrätettyjä materiaaleja kutsujen koristeluun. Kirjekuoret voi askarrella vaikka lehtikeräyksestä löydettyjen lehtien tai kirpputorilta ostettujen kirjojen sivuista uusien  kuorien ostamisen sijaan.

Save the date -ilmoitusten kohdalla päädyimme jääkaappimagneetteihin. Monilla ei ole vielä ensi kesän kalenteria, joten pieni magneetti jääkaapin ovessa olisi hyvä tapa muistuttaa juhlastamme. Suunnittelimme magneetin Vistaprint:lla itseottamaa kukkaniittykuvaa pohjana käyttäen. Laitoimme magneettiin ainoastaan hääpäivämme ja etunimemme. Kun tilaus oli tehty, huomasimme, että Vistaprintista olisi saanut myös valmiita save the date -magneetteja: meidän tehtiin käyntikorttimagneetin pohjaan. Yhtäkkiä persoonallinen ideamme ei tuntunutkaan enää niin uniikilta. 😀 Vistaprintin varsinaiset save the date -magneetit olivat kuitenkin postikorttikokoa, ja olivat meidän mielestä liian suuria. Pysyimme siis suunnitelmassamme käyntikorttien kokoisista save the date -magneeteista. Hintakin pysyi huokeampana.

Kirjekuorivaihtoehtoina meillä oli joko vanhojen kirjojen tai lehtien sivuista itsetehdyt kirjekuoret. Muutamia kirpputoreja ja antikvariaatteja turhautuneina kierrettyämme päädyimme kuitenkin valmiisiin kierrätyspaperista tehtyihin kuoriin. Olin nähnyt ihanan idean kirjekuorien sisäpapereista boho-hääblogissa, ja löysinkin todella kauniin Suomessa valmistetun Vallilan lahjapaperin tätä varten.

Ensin leikkasin mallin, jonka avulla lahjapaperin nurjalle puolelle piirrettiin ääriviivat hyödyntäen mahdollisimman hyvin koko paperi.

Tämän jälkeen ne leikattiin irti, pujotettiin kirjekuoren sisään ja laitettiin valokuvatarralla kiinni kirjekuoren ”läpän” sisäosaan.

Jokainen kuori on omanlaisensa, ja lahjapaperi oli niin kaunis, että voisin ottaa siitä vaikka tapetit seinille! Ylijääneestä lahjapaperista askarreltiin kortteihin koristeita, jolloin lahjapaperirulla saatiin käytettyä todella tehokkaasti, eikä hukkapaperia tullut. Korttien kansiin kiinnitettiin magneetit valokuvatarroin.

Olen tosi tyytyväinen kortteihin! Ne oli helppo ja kiva tehdä yhdessä, ja niistä tuli meidän näköiset. Magneetit maksoivat noin 20 euroa ja korttipohjat, kirjekuoret, valokuvatarrat ja lahjapaperi toiset 20 euroa. Löysimme vielä ihanat tyyliin sopivat postimerkitkin. Kortteja on yhteensä reilu 40 kappaletta. Vain 13 niistä postitettiin, ja loput veimme itse.

 

 

 

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu

Valkoista pitsiunelmaa

Heittäytymistä mukavuusalueelta täysin uuteen kokemukseen

Lue julkaisu