Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Blogi

Mennään naimisiin / Hääblogi  / Pidänkö oman sukunimeni, vai en?

Pidänkö oman sukunimeni, vai en?

Meille tuli aiemmin Samulin kanssa puhetta sukunimestä ja siitä kummalla se vaihtuu naimisiinmenon myötä vai vaihtuuko kummallakaan. Minulle tuli hieman yllätyksenä se, että tuleva mieheni suhtautuu niin vakavasti sukunimiasiaan. Hänelle on aikalailla itsestäänselvyys, että perheellä on yksi nimi ja se on miehen sukunimi. Itse en ole tästä asiasta niin varma.

Kuva: Täydenkuun Kuva

Kuva: Täydenkuun Kuva

Sukunimen vaihtaminen ei ole aikaisemmin tuntunut niin isolta asialta, mutta niinhän se elämässä menee, että asian merkityksen tuntee vasta sitten kun sen menettää. Minulla ei ole mitenkään harvinainen sukunimi, joten se ei tässä mietitytä. Lähinnä minua mietityttää se pidänkö uudesta nimestäni? Totunko siihen? Jos olen ihan rehellinen olen miettinyt, että jos kuitenkin pitäisin oman nimeni. Olen kuitenkin kohta 30 vuotta oppinut tuntemaan itseni tämän nimisenä kuin olen. Sukunimi viittaa tietenkin myös juuriini ja perheeseeni.

Ajattelin elämääni uuden nimen kanssa, ja jotenkin se tuntuu aika isolta jutulta. Jos miettii käytännön asioita, niin kaikki kortit passista pankkikorttiin pitää uusia. En ole edes ihan varma minne kaikkialle uudesta sukunimestä sitten pitää ilmoittaa, mutta jotenkin hankalalle se tuntuu.

Kuva: Täydenkuun Kuva

Kuva: Täydenkuun Kuva

Kuva: Täydenkuun Kuva

Kuva: Täydenkuun Kuva

Tänä päivänäkin taitaa olla vielä harvinaista, että mies ottaa naisen sukunimen. Vaikka miksi ei? Moni pitää täysin itsestäänselvyytenä sitä, että nainen ottaa miehen sukunimen. Tämä liittyy tietenkin perinteisiin: näin on tehty aina, sillä miestä pidetään perheen päänä. Kysyin tätä asiaa myös sulhaseltani, mutta hän ei ollut innokas ottamaan minun nimeäni.

Jotenkin hoopoa edes miettiä tätä asiaa ja hassua on myös se, että omasta sukunimestä luopuminen on minulle jotenkin surullinen asia. Vaikkei se sitä tietenkään oikeasti ole. Naimisiinmenon myötä meistä tulee ihan virallisestikin perhe ja jos joskus saamme lapsia, olisi minusta hienoa, että meillä kaikilla olisi yksi yhteinen sukunimi. Tämän asian pohtiminen on minulla vielä kesken, mutta uskon että oikea päätös kyllä syntyy.

Mitä mieltä sinä olet nimen vaihtamisesta? 

10 Kommenttia
  • AnniM
    lokakuu 8, 2015 at 11:12 am

    Mää oon pähkäilly tämän nimiasian kans jo pitkään. Oma nimeni on ainutlaatuinen, eikä toista samanlaista ole. Lisäksi oma sukunimeni on aika harvinainen. Miehen sukunimi on suomen yleisimpiä sukunimiä ja äkkiseltään facebookistakin löytyisi uudella sukunimelläni monia täsmälleen samanlaisia nimiä. Phuuh.

    Silti, tiedän kuinka tärkeää miehelleni on, että meillä olisi sama sukunimi. Ja ennen kaikkea, tulevilla lapsilla (jos tulee) olisi hänen sukunimensä.

    Ehkä otan kuitenkin miehen sukunimen, sillä eihän nimi miestä (tai naista) pahenna, vai mitä?

    • admin
      lokakuu 11, 2015 at 6:43 pm

      Hei Anni! Samoja mietteitä siis. Oletko puhunut asiasta miehesi kanssa? Meillä tästä aiheesta puhutaan melkein joka päivä, enkä vieläkään ole tehnyt päätöstä 😀 Kalleellaan olen edelleen oman nimeni suuntaan… Mutt ei nimi pahenna 🙂 <3 Tsemppiä pohdiskeluun!

  • AnniM
    lokakuu 11, 2015 at 7:50 pm

    En ole puhunut miehen kanssa, että ottaisin hänen nimensä. Hän on kyllä sanonut, että toivoisi minun tulevan sukunimen olevan sama kuin hänellä, mutta ymmärtää hyvin jos haluan pitää oman ainutlaatuisen nimeni.. Ehkä vähän rohkeutta tähän sukunimivaihtoon antoi rakas ystäväni, joka meni naimisiin nyt elokuussa ja vaihtoi oman täydellisen, todella erikoisen sukunimensä tavalliseen suomalaiseen sukunimeen 🙂

    • admin
      lokakuu 14, 2015 at 7:11 pm

      Okei 🙂 Uskon puhumisen voimaan ehdottomasti. Meillä on nyt pari keskustelua aiheesta käyty ja ikävä oli kuulla että jos pitäisi oman sukunimeni, olisi se sulhaselle iso pettymys. Hän kuitenkin sanoi että voisi tottua ajatukseen. Hmm.. miksi tämä onkin niin hankalaa 😀 -Petra

  • Heidi
    lokakuu 11, 2015 at 8:21 pm

    Tosi kiinnostava postaus ja ihania kuvia! 🙂 Itse olen miettinyt asiaa jonkin verran, mutta päätös oli oikeastaan tosi helppo: pidän oman nimeni. En keksi oikein syitä, miksi vaihtaisin nimeä. Lisäksi oman nimen pitämisen puolesta puhuvat mm. että olen kuitenkin luonut jo uraa omalla nimelläni ja oma sukunimeni sointuu paljon paremmin etunimeni kanssa, kuin sulhaseni nimi. (Pohdintaani täällä: http://heidijajussi.blogspot.fi/2015/05/kenen-nimi.html)

    On kuitenkin pakko vähän korjata tuota “Tämä liittyy tietenkin perinteisiin: näin on tehty aina” -lausetta. Suomalainen vanha tapa on nimittäin ollut se, että nainen on käyttänyt omaa sukunimeään myös avioliitossa. Naisten sukunimen vaihtaminen avioiduttaessa oli aikanaan eurooppalainen muoti-ilmiö, joka rantautui Pohjoismaihin tiettävästi Ranskasta. Tämä muoti päti kuitenkin vain säätyläisten keskuudessa (lähinnä Helsingin aatelispiireissä), ja siitä huolimatta muulla Suomessa oli voimakas oman nimen perinne. Naisen nimenmuutos avioliiton myötä tuli pakolliseksi vasta vuonna 1930 ja tämä pakko ehti olla voimassa vain reilut 50 vuotta. Vuonna 1986 naiset saivat taas oikeuden pitää oman nimensä avioiduttuaan. Siten tämä sukunimen muuttaminen avioitumisen yhteydessä on suhteellisen uusi asia 🙂

    Sen sijaan tuossa “miestä pidetään perheen päänä” -lauseessa on (valitettavasti) perää. Historialliset syyt ovat tietysti holhousasetelmassa. Perheen omaisuus oli ennen miehen nimissä ja naisen katsottiin seuraavan miestä.

    Olen miettinyt, että ehkä moni mies ei “kehtaa” ottaa vaimonsa nimeä vaikka haluaisikin, koska esimerkit puuttuvat. Niin harva mies vaihtaa nimeään avioliiton myötä. Itse tiedän pari tapausta: toista nälvittiin aika paljonkin “nössöydestä” (mielestäni todella asiatonta ja kertoo lähinnä nälvijöistä itsestän) ja toinen taas korkeassa asemassa oleva erään oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani, joka kantaa suurella ylpeydellä vaimonsa sukunimeä.

    Joka tapauksessa, minusta on tärkeintä että ihmiset itse saavat tehdä valintansa ja muut kunnioittavat tätä valintaa 🙂

    • admin
      lokakuu 14, 2015 at 7:14 pm

      Heidi! Kiitos kommentistasi 🙂 Mulla on ihan samoja ajatuksian tuon uran luomisen suhteen. Vaikka en nyt ole mitenkään varsinaisesti brändäytynyt sukunimelläni, on se kuitenkin iso osa myös työidentiteettiäni.
      Mä luulen kans, että joillakin miehillä kyseessä voi olla egoon liittyvä asia..! Mutta kuten sanoit, on tärkeää että jokainen saa tehdä oman valinnan ilman painostusta 🙂 -Petra

  • Mirka
    lokakuu 11, 2015 at 11:07 pm

    Tämä on hirmuisen vaikea kysymys minullekin. Olin aina ajatellut ottavani kihlattuni sukunimen MUTTA hänen sukunimensä on kovin yleinen enkä muutenkaan pidä siitä, millaisia mielleyhtymiä nimestä tulee. Oma nimeni taas on kaunis ja melko harvinainen. Haluaisin tulevaisuudessa koko perheelle saman nimen, mutta miten elää miehen nimen kanssa joka on omasta mielestä lähes vastenmielinen? Asiasta on puhuttu ja paljon, mutta keskustelu päättyy joka kerta siihen, että toinen joustaa toista miellyttääkseen, mutta ei ole tyytyväinen. Mä ainakin olen syvällä sisimmässäni päätynyt siihen, että tärkeintä on se, että kaikilla perheenjäsenillä on sama nimi. Mikäli mies ei siis suostu mun nimeä ottamaan, otan hänen nimensä, tuntuu se kuinka vieraalta ja yhteensopimattomalta mun persoonan ja identiteentin kanssa tahansa. Suosittelen sua siis pohtimaan samaa asiaa eli kumpi on tärkeämpää: yhteinen nimi koko perheellä vai oma identiteetti ja tunneside omaan nimeen 🙂

    • admin
      lokakuu 14, 2015 at 7:16 pm

      Moikka Mirka! Kiitos kommentistasi <3 Ihan samoja pohdintoja sinullakin. Parisuhteeseen liittyy varmasti myös odotuksia, joita on luonut omassa päässään. Sitten jos nuo odotukset eivät täyty, saattaa tulla pettymyksiä. Itse olen tällä hetkellä enemmän kallellaan oman nimeni pitämiseen, mutta onneksi päätöstä ei tarvitse ihan vielä tehdä! -Petra

  • Elli
    helmikuu 17, 2016 at 11:14 pm

    Tää kommentti tulee vähän myöhässä, mutta sattumoisin osuin tähän postaukseen. Itsellä sukunimiasia ei juuri aiheuttanut pohdintaa, vaan päätös oli melko luonnollinen: kaksoisnimi. Näin sain nuo molemmat vaihtoehdot – sekä oman nimeni, jossa on osa identiteettiäni, että sen lisäksi miehen nimen, jotta ollaan yhtä. Näin en myöskään ole perheen outo lintu, mikäli lapsia joskus tulee (ja he siis todennäköisesti saisivat miehen nimen). Toisaalta pidän myös siitä ajatuksesta, että nimestä näkee, että olen naimisissa – ylipäätään, ja erityisesti nimenomaan mieheni kanssa. Tämä ei toki poistanut sitä vaivaa, että kaikki henkkarit ja pankkikortit yms. yms. menivät uusiksi. Lisäksi mulla oli se etu, että molemmat sukunimet olivat varsin lyhyitä, niin yhdistelmästä ei tullut ylettömän pitkä ja raskas.

Jätä vastaus