Opi koroilla kävelyn mestariksi

Hääpäivään korkokengissä kannattaa valmistautua huolella, etenkin jos arjessa suosii matalia kantoja. Pienellä treenillä voit valmistella jalat tanssikuntoon ja nauttia upeista hääkengistä.

Hääpäivään korkokengissä kannattaa valmistautua huolella, etenkin jos arjessa suosii matalia kantoja. Pienellä treenillä voit valmistella jalat tanssikuntoon ja nauttia upeista hääkengistä.

Korkokengillä kävely on aikamoista taidetta, varsinkin jos siihen ei ole tottunut. Kun kannan alla on yhtäkkiä muutama tuuma ylimääräistä, koko vartalon lihakset saavat shokkihoitoa ja vartalon kannatus on aivan uudenlaisen haasteen edessä. Jalkaterät huutavat Hoosiannaa uusissa jalkineissa eivätkä varvasraukat millään ymmärrä, miksi elämä on kuin kaltereiden puristuksessa.

Valitse oikeat kengät

Koroilla kävelemiseen kannattaa valmistautua hyvissä ajoin, varsinkin jos aikaisempi kokemus perustuu ainoastaan mataliin kenkiin. Tukilihasten jumppaaminen kannattaa aloittaa jo puoli vuotta ennen h-hetkeä. Kengät kannattaa koekäyttää mukaviksi – rakkulat ja kipeät päkiät kun eivät ole juhlien jälkimainingeissa niitä parhaimpia muistoja.

Uudet kengät aiheuttavat valitettavan usein mielipahaa. Harva morsian tai sulhanen tietää, että on olemassa elegantteja, urheiluun suunniteltuja jalkineita, jotka ovat täydellisiä juuri häihin. Naisten vakiotanssikengät ovat kauniita avokkaita, joiden pohjat ovat pehmennettyjä iskunvaimennukseen. Lesti suunniteltu yksilöllisesti, kapea-, normaali- tai leveälestinen malli on tilattavissa asiakkaan jalan mukaisesti. Kengän satiinipinta voidaan värjätä toiveiden mukaan ja korkovaihtoehtoja on useita, puolitoista tuumaisesta aina kolmeen tuumaan asti.

Miesten kengät ovat tyylikkäät lakerikengät, jotka istuvat jalkaan kuin sukka ja takaavat miellyttävän askelluksen niin kirkon käytävillä kuin häävalssin pyörteissä.

Preppaa jalat muutokseen:

Korkeakorkoista jalkinetta ei suositella jatkuvaan tai pitkäaikaiseen käyttöön, sillä se muuttaa luonnollista seisoma-asentoa ja eri kehon osiin kohdistuvaa kuormitusta. Alaraajoissa paine päkiälle lisääntyy, nilkan asennon takia pohjelihakset lyhenevät ja polvinivelen kuormitus kasvaa. Korkeakorkoinen jalkine vaikeuttaa myös tasapainon hallintaa ja niiden jatkuva käyttö on yhdistetty monien jalkaongelmien syntyyn. Korkeakorkoiset jalkineet ovat kuitenkin osa juhlapukeutumista. 

Tottumaton käyttäjä voi kokea korkokenkien käytön epämukavaksi ja liikkumisen hankalaksi. Jotta korkeakorkoisten jalkineiden käyttö olisi miellyttävää, on ensiarvoisen tärkeää löytää omiin jalkoihin malliltaan sopivat jalkineet ja valita oikea koko. Liikkumista korkeakorkoisilla jalkineilla voi harjoitella etukäteen ja käyttöön voi valmistautua muutaman yksinkertaisen harjoitteen avulla. Kun liikkuminen on varmaa, ylävartalon ryhti säilyy hyvänä ja kävely onnistuu tyylikkäästi. Käytön jälkeen on hyvä muistaa etenkin pohjelihasten venyttely.

Tasapainoa voi treenata yksinkertaisen harjoitteen avulla. Seiso yhdellä jalalla ja nosta toinen jalka koukussa eteen tai sivulle. Säilytä asento ensin silmät auki, sitten silmät suljettuna. Harjoitetta voit vaikeuttaa seisomalla tyynyn päällä. 

Korkeakorkoisten kenkien käyttö vaatii hyvää keskivartalon ja lantion asennon hallintaa. Näitä ominaisuuksia voi harjoittaa seuraavasti. Makaa selinmakuulla polvet noin 90 asteen kulmassa, jalkapohjat maassa. Nosta lantio alustasta suoraan linjaan reisien kanssa. Säilytä asento 10 sekuntia.

Aktiiviset jalkaterän pienet lihakset ylläpitävät jalan asentoa ja tukevat jalan kaaria. Jalkaterän lyhennysharjoite vahvistaa lihaksia. Tee liike istuen, jalkapohjat tasaisesti maassa. Lyhennä jalkaterää nostaen samalla sisäkaarta. Älä kipristä varpaita liikkeen aikana. Pidä lyhennys 10 sekuntia.

Korkokengissä pohjelihakset ovat supistuneessa tilassa ja ajan myötä ne lyhenevät. Siksi pohjelihasten venyttely on tärkeää. Pohkeita voit venyttää yksinkertaisen harjoitteen avulla. Nojaa seinää vasten kuvan osoittamalla tavalla. Venytys tuntuu taemman jalan pohkeessa. Pidä venytys 30 sekuntia.

Teksti: Helena Ahti-Hallberg sekä jalkaterapeutti YAMK ja tanssiopettaja Matti Kantola Kuvat: Mikke Pöyhönen Photography/Elevent Group

Lue myös:

Kai tiesit jo? Ihastuttavat kengät hääjuhlaan löytyvät helposti yhdeltä nettisivulta

Musiikki luo tunnelman juhlapaikalle – Hyvä dj pelastaa bileet

Parhaat häätanssikappaleet ja bilebiisit

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
lyhythelmainen hääpuku

Kakkosmekko – miksi ja milloin sellaista käyttäisi?

Haluan käyttää ihanaa hääpukuani koko hääpäivän, mutta seuraavan päivän brunssille ja potrettikuvaukseen hankin lyhythelmaisen kakkosmekon.

Lue julkaisu

Kuusi vinkkiä onnistuneeseen koemeikkiin

Miksi koemeikki kannattaa teettää ja miksi omani tuotti tarpeetonta stressiä.

Lue julkaisu

Hitaasti, mutta varmasti

Kohti häitä mennään kovaa vauhtia, muutama juttu saatu to do-listalta pois, mutta vielä tekemistä riittää!

Lue julkaisu

Tehtävälista lyhenee – huh!

Paljon muistettavaa, jatkuvaa listausta ja ruksittamista, muistiinpanoja ja huomioita hääpäivän lähestyessä vauhdilla.
Lue mitä muutamia konkreettisia asioita on viime aikoina saatu tehtyä!

Lue julkaisu
Hangon Casino

Hääjuhlapaikan valinta

Saimme hääjuhlapaikan valittua ihmeen helposti, vaikka asuimme toisella mantereella emmekä päässeet tutustumaan vaihtoehtoihin paikan päällä.

Lue julkaisu

Avioliiton esteiden tutkinta – yksinkertaisesta muodollisuudesta tulikin valtava stressi

Häävalmisteluissa on vain yksi asia, jonka epäonnistuminen estäisi koko häät. Tuskaisen viikonlopun ajan pelkäsin juuri sen yhden asian menneen pieleen.

Lue julkaisu