Meidän talvihäät – koristelu

Ihanaa uutta vuotta 2019 rakkaat lukijani<3

Joulu ja vuodenvaihde menivät hujauksessa! Olemme olleet aikamoisessa pyörityksessä häidemme, joulun sekä uuden vuoden vuoksi. Palailimme häämatkaltamme töiden pariin vasta jouluaaton tienoilla, joten tuntuu että kaikki menivät hujauksessa ohi. Mutta nyt on aika rauhoittua ja palailla blogin parissa hieman häähumuun.

Kuten jo useammassa tekstissä käy ilmi, häitämme juhlittiin joulukuisena lauantaina Husulan Vintillä Vuolenkoskella. Loimme vintille talviset häät käyttäen koristelussa havuja, käpyjä, puupölkkyjä, jouluvaloja, riisipalloja sekä lyhtyjä. Paljon lainasimme, kierrätimme, tuunasimme sekä suunnittelimme ja toteutimme itse. Koristelun budjettina meillä oli 200e.

 

Pöydät:

  • Käytimme pöytäliinoina Ikean Knoppa -lakanoita. Tähän kohtaan lakanoita pöytäliinoiksi vielä miettiville voin antaa ison suositukseni. Ostin lakanat kertaalleen käytettynä. Pesetin nämä pesukoneessa ennen ja jälkeen häiden eikä lakanoiden ulkomuoto mennyt miksikään. Lakanat ovat helppo silittää/mankeloida ja ne eivät ryppyynny heti käsittelyssä. Lisäksi Ikean Knoppa -lakanat ovat täydellisen pituiset 150cm-170cm pöytiin.
  • Keskellä pöytää meillä oli normaalin kukka/viherköynnöksen sijasta vanhat lankut. Nämä toimivat tilanteessa erittäin hyvin! Tarkoituksenamme oli jatkaa Husulan Vintin latomaista tunnelmaa pöydissä. Käyttäkää mielikuvitustanne pöydissä hyväksi! Laittakaa lehtiköynnöksen sijaan pöydälle valoja, lehtiä, käpyjä, joulupalloja, ihan mitä vaan!
  • Kynttiläpurkkeina meillä toimi kerätyt lasipurkit. Keräilimme purkkeja ympäri kyliä, kiitos kaikille suolakurkkutalkoisiin osallistuneille;) Koristelin purkit yksinkertaisesti laittamalla juuttinauhaa rusetiksi ”kaulan” ympärille. Ja nyt vinkkivitonen! Mikäli laitat kynttilän lasipurkkiin, täytyy olla varovainen ettei lasi kuumene ja räjähdä liiasta lämmöstä. Merisuolan laittaminen kynttiläpurkin pohjalle eristää hieman purkin liiallista lämpenemistä.
  • Kukkamaljakkoina meillä toimi Happy Joe -siideripullot. Näidenkin ”kaulan” ympärille solmimme juuttinauhaa koristeeksi. Yksinkertaiset ja edulliset, mutta kauniit lasipullot toimivat hyvin kukkamaljakkona tai vaikkapa kynttilätelineinä! Etikettien irroittaminen pulloista käy erittäin helposti: kuuma vettä ja Fairya! Antakaa pullojen lilluskella vedessä jonkin aikaa ennen etiketin irroittamista.
  • Aterintaskuina meillä oli kankaiset servetit. Taittelimme servetit aterintaskumalliin. Sisälle aterintaskuun laitoimme menu/ohjelma -lapun, drinkkiliput sekä aterimet. Myös aterintasku oli solmittu juuttinauharusetilla. Käytimme myös aterintaskujen päällä havun oksaa mukaillen teemaamme.
  • Pöytänumeroina meillä oli ne kuuluisat Ikean Tolsby -kehykset. Tämä myös edullinen vaihtoehto! Meillä se oli enemmänkin kierrättämistä, sillä kehykset olivat siskoni häistä muutaman vuoden takaa. Jotta saimme kehyksiin jotain särmää, laitoimme jalkaan kiinni käpyjä pysyen jälleen teemassamme. Itse pöytänumerot olivat myös siskoni häistä. Jokaisessa pöytänumerossa oli pieni rakkausruno/tervehdys, jotta muistamme miksi rakkaus on olemassa<3

 

Paikkakartta:

  • Paikkakarttanamme toimi vanha ikkuna. Kirjoitimme vieraat ja heidän istumapaikat liitutussilla ikkunaan. Muutama asia paikkakartasta, joka on tehty vanhaan ikkunaan: huomioikaa tilan hämäryys. Lasiin kirjoitettu valkoinen teksti saattaa olla hankala luettava, kun takana on elävä tausta. Hämärässä tilassa kannattaa sijoittaa ikkunapöytäkartta seinää/tummaa taustaa vasten, jotta tekstin näkeminen olisi helpompaa. Lisäksi paikkakartan kirjoitusvaiheessa antakaa tussin kuivua kirjoituksen välissä kunnolla. Tämä nimittäin helposti sotkee! Vanhan kehyksen olin koristellut tekokukilla. Liimasin tilaamani tekokukat kuumaliimalla kehykseen kiinni. Paikkakartan juurella meillä oli hääteemaa mukaillen havuja, lyhtyjä sekä puupölkkyjä.

Hääparin pöytä:

  • Hääparin pöytä oli koristeltu havunoksin, nimikirjaimin, valoin sekä lyhdyin. Vinkit: säästön kohteita miettiessänne, hääparin pöytään ei mielestäni tarvitse kukka-asetelmaa. Morsiamen kimppu ajaa tämän asian erittäin hyvin. Älkää ahtako hääparin pöytää liian täyteen, jotta mahdutte syömään mukavasti. Vieraat katselevat teitä, ei niinkään suurta kukka-asetelmaa edessänne;)

 

Katto:

  • Husulan Vintti on jo itsessään hyvin tunnelmallinen, elegantti sekä romanttinen paikka. Juhlapaikkana se ei välttämättä tarvitse juurikaan koristeluja. Halusimme luoda kuitenkin katossa roikkuvalla lipputankovaloilla hieman talvista tunnelmaa tupaan. Lisäksi kiinnitimme riisipalloja siimalla kattoon tanssilattian ylle luoden ”disco tunnelmaa”;) Vinkki: Mikäli haaveilet katossa/seinillä/pylväissä olevista jouluvaloista, suosittelen lämpimästi lipputankovaloja. Näin säästyt useiden erisävyisten jouluvalojen sekasorrolta. Lipputankovalojen kiinnitys oli erittäin helppoa ja niiden pituus yllätti minutkin!

Lattia:

  • Olin alunperin haaveillut lattialla olevasta lyhtykujasta, jota pitkin kävelisimme kohti vihkijää. Pienen tilanpuutteen ja turvallisuus syistä päätimme tehdä lyhdyillä varustettuja havupetejä muutamaan nurkkaan. Nämä loivat ihanan tunnelman. Lisäksi lyhdyissä poltetut kynttilät palavat  turvallisesti.

Baari:

  • Baariamme koristi itse tehty BAR -kyltti valoilla. Häissämme toimi baarimikko tarjoillen 5 eri drinkkiä, joille olimme keksineet uudet nimet. Drinkkien nimet olivat näkyvissä vanhassa rappukäytävätaulussa. Baaripöytää koristi myös pilliteline sekä vaahtokarkit. Jaan vinkit baariosioon hieman myöhemmin! Mutta jos kamppailet seuraavien kysymysten kanssa: Mitä tarjoilla alkoholijuomiksi? Pelkät miedot? Miten saisi tarjoiltua hieman vahvempaakin? Miten ”kontrolloida” puoliksi juotuja juomia? Kuka voisi tarjoilla juomia? Ole kuulolla!

Photobooth:

  • Photobooth oli toteutettu juhlapaikkamme alakertaan. Kuvauspistettä koristi vanha ihana nojatuoli, jonka ympärille rakensimme kuvaseinän. Tilasin puhallettavat foliopallot Decora Houselta. Nämä loivat hauskan tunnelman kuvauspisteelle. Vieraskirjaamme varten olimme hankkineet sekä itse tehneet photobooth ”härpäkkeitä”, joiden kanssa ihmiset saivat ottaa kuvia. Kuvan ottamiseen meillä oli käytössä Polaroid instax mini 8 -kamera. Vinkki: jos harkitsette kuvallista vieraskirjaa, muistakaa varata kyniä ja liimaa/kaksipuolista teippiä runsaasti. Suosittelen myös tekemään kameran käytöstä sekä filmin vaihdosta selvät ohjeet, jotta jokainen osaa toimia polaroid -kameran kanssa.

Kuvat ottanut ihana hääkuvaajamme Facebook: Helijalophotography

Ihanaa alkanutta vuotta<3

-E

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

One Response

  1. Heippa, olisin kysynyt noista ikean lakanoista että oliko teillä pöydissä 1 vai 2 lakanaa päällekkäin, kuultiko pöytä läpi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
ompelija ottaa mittoja hääpuvun korjausompelua varten

Ompelijoiden salaseura – tai ehkä sittenkin ihan vain hääpuvun korjausompelu

”Jos joskus tarvitset hyvää ompelijaa, soita tähän numeroon.” Sain käteeni salamyhkäisen paperilapun, jolle nainen oli kirjoittanut pelkän puhelinnumeron. Ei ompelijan tai ompelimon nimeä, ainoastaan numeron lankapuhelimeen. Tuntui, kuin olisin saanut kutsun salaseuran jäseneksi.

Lue julkaisu
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu