Morsiamen kiitospuheen kirjoittaminen

Hääviikko! Jaiks!!! Jännittää aivan todella paljon ja tuntuu, että vielä olisi hirmuisesti tehtävää. Kiirettä helpottaa hieman se, että jään huomenna lomalle, joten häähommia voi sitten hoidella aamusta iltaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Yksi isoimmista jännityksen aiheista on ihan varmasti puheen pitäminen. En ole ihan varma, miten saan muruakaan alas sitten hääjuhlassa, kun jännitän omaa puheenvuoroani. Vaikka puhunkin työkseni, ei se ole sama asia. Hääjuhlassa tunteet tulevat olemaan niin pinnalla, että en ole varma saanko itkultani sanottua sanaakaan. Puheen pitäminen on minulle kuitenkin todella tärkeä juttu. Koen, että häät ovat kerran elämässä –tapahtuma, joten en halua pelkojen takia jänistää mistään. Haluan nauttia päivästä täysillä ja ottaa siitä kaiken irti.

Ajattelin, että puheeni olisi kiitospuhe. En halua lähteä kertoilemaan mitään tarinoita minun ja Samulin rakkaustarinasta sen kummemmin, sillä luulen, että niitä kuullaan illan mittaa muutenkin. Puheen henkilökohtaisuus on tärkeää – toki myös se, että puhe herättää tunteita. Haluan ääneen sanoa, kuinka paljon arvostan vieraiden läsnäoloa juhlassamme ja kuinka kiitollinen olen lähimmäisteni tuesta ja kaikesta avusta. Tietenkin isoimmat kiitokset tulevat kuulumaan Samulille, jolle haluan omistaa isoimman osan puheestani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole mikään sanaseppo, joten jotta saan tekstiä paperille, minun täytyy olla inspiroitunut. Tätä fiilistä olen hakenut kuuntelemalla rakkauslauluja, niin suomeksi kuin englanniksi. Olen myös lueskellut rakkausrunoja, sekä romanttisia lainauksia. Kuten kaikki varmasti sen tietävät, puhe ei voi olla täysin henkilökohtainen, jos kaikki lauseet on siihen lainattu jostain muualta. Siksi haluankin, että puhe on suurimmaksi osaksi täysin omaa ajatuksen virtaa. Inspiraatiota hakiessani, minua alkoi hieman pännimään se, että kaikki yksinkertaisesti kuulostaa paremmalta englanniksi! En tiedä mistä tämä johtuu, sillä suomi on mielestäni kaunis kieli. Sain kuitenkin jotain rustattua paperille, ja saa nähdä kuinka pokka lopulta sitten pitää itse juhlassa. Hyviä vinkkejä puheen kirjoittamiseen löytyy lisää täältä.

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Alkupaloja ja cocktailpaloja kala-kasvismenusta Hangon Casinolla

Häämenun maistelu ja viinien valinta

Valitsimme häämenumme sokkona, ja kun viimein pääsimme maistelemaan sitä, meitä odotti todellinen yllätys.

Lue julkaisu
lyhythelmainen hääpuku

Kakkosmekko – miksi ja milloin sellaista käyttäisi?

Haluan käyttää ihanaa hääpukuani koko hääpäivän, mutta seuraavan päivän brunssille ja potrettikuvaukseen hankin lyhythelmaisen kakkosmekon.

Lue julkaisu

Kuusi vinkkiä onnistuneeseen koemeikkiin

Miksi koemeikki kannattaa teettää ja miksi omani tuotti tarpeetonta stressiä.

Lue julkaisu

Hitaasti, mutta varmasti

Kohti häitä mennään kovaa vauhtia, muutama juttu saatu to do-listalta pois, mutta vielä tekemistä riittää!

Lue julkaisu

Tehtävälista lyhenee – huh!

Paljon muistettavaa, jatkuvaa listausta ja ruksittamista, muistiinpanoja ja huomioita hääpäivän lähestyessä vauhdilla.
Lue mitä muutamia konkreettisia asioita on viime aikoina saatu tehtyä!

Lue julkaisu
Hangon Casino

Hääjuhlapaikan valinta

Saimme hääjuhlapaikan valittua ihmeen helposti, vaikka asuimme toisella mantereella emmekä päässeet tutustumaan vaihtoehtoihin paikan päällä.

Lue julkaisu