Rakkautta koronan aikaan – tuplabuukkaukset auttoivat säilyttämään hääsuunnittelun ilon
Pelko häiden peruuntumisesta tai siirtymisestä koronavirusepidemian vuoksi on varmasti kummitellut viime viikkoina jokaisen lähikuukausille häitään suunnittelevan mielessä. Monelle se ei ole peloista suurin, vaan mieltä saattaa painaa paljon enemmän vaikkapa jonkun riskiryhmään kuuluvan läheisen turvallisuus tai oma toimeentulo. Häihin liittyvä ahdistus on kuitenkin jollain tapaa erilaista.Kerroin ensimmäisessä blogipostauksessani ylitsevuotavasta innostuksestani, kun olin viimein päässyt järjestämään häitäni lähes kahdenkymmenen vuoden unelmoinnin jälkeen. Mainitsin, että hääjärjestelyt toivat iloa arkeeni päivittäin. Nyt tuo ilo on vaarassa, ja se on jo itsessään iso menetys – varsinkin tällaisena aikana, kun ilonaiheet ovat muutenkin vähissä.Onneksi tunnen itseni aika hyvin, ja tiedän, minkälaiset selviytymiskeinot minua auttavat parhaiten. Kaikille eivät samat keinot sovi, mutta minä olen viimeisen päälle varasuunnitelmien ihminen. Kun jokin asia ahdistaa, teen mahdollisimman selkeän suunnitelman sen varalle, että pahin tapahtuu. Kun varasuunnitelma on kunnossa, pystyn aika hyvin työntämään asian mielestäni.Häittemme suhteen varasuunnitelmamme on siirtää häitä vuodella. Tarkoitus on, että mikäli emme pääse juhlimaan tänä kesänä, toteutamme nykyiset suunnitelmamme täsmälleen samassa muodossa vuotta myöhemmin.Se ei missään nimessä ole kivuton ratkaisu. Samulin kosinnasta tulee syksyllä kuluneeksi jo viisi vuotta, ja naimisiinmenoa on jo lykätty useita kertoja minun toiveestani. Samuli on tainnut olla asiasta surullisempi kuin olen tajunnutkaan, ja nyt tulossa saattaa olla taas uusi pettymys. Tällä kertaa avioliiton lykkääminen tuntuu vielä ihan erilaiselta, kun olimme jo ehtineet molemmat kuvitella, että nyt olisi vihdoinkin meidän häittemme aika. Kynnys kahdestaan vihille karkaamiseen ja pelkkien hääjuhlien lykkäämiseen on kuitenkin korkea, kun olemme jo monta vuotta sinnitelleet aviotonta elämää nimenomaan siksi, että häävieraamme pääsisivät todistamaan avioliittomme alkua.Häihimme liittyvät keskeiset palveluntarjoajat ovat kuitenkin suhtautuneet tilanteeseen upean joustavasti ja hyväksyneet meiltä tuplabuukkauksen: pidämme ensisijaisesti kiinni alkuperäisestä hääpäivästämme, mutta mikäli häiden järjestäminen ei heinäkuussa ole mahdollista, meillä on samat toimijat varattuna myös uudelle päivälle kesällä 2021.Arastelin ensin pyytää yrittäjiltä tällaista venymistä, mutta asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei pyyntöni ehkä kuitenkaan ole heidän kannaltaan niin epäkiitollinen kuin aluksi pelkäsin. Jos päättäisimme saman tien siirtää häät, he tuskin saisivat tämän vuoden kesälle uutta varausta. Sen sijaan ensi vuoden kesälle heillä on vielä hyvin aikaa löytää tilallemme uusi asiakas, mikäli emme varapäiväämme lopulta tarvitse. Näin ollen heidän kannaltaan on todennäköisesti parempi, että yritämme ensisijaisesti pitää kiinni alkuperäisestä päivästä. Jos kuitenkin tilanne nyt tulevana kesänä on lopulta sellainen, ettei häitä voi viettää, on yrittäjienkin etu, että yksi heidän kesän 2021 asiakkaistaan olemme me. Tällöin niin he kuin mekin pystymme hyödyntämään täysipainoisesti kaiken sen työn, mitä olemme jo ehtineet tehdä häittemme suunnittelun eteen sen sijaan, että he...
Hääkakkumaistelu: Art of Cakes
Minulle kakussa on aina ollut tärkeintä maku. Netissä näkee kuvia toinen toistaan upeammista kakuista, mutta minulle tulee kuvia katsellessani usein mieleen, etteivät niissä näkyvät kakut välttämättä maistu kovin mieleenpainuvilta. Tämä ajatus on syntynyt siitä, että kakun makuun viitataan blogeissa ja kuvateksteissä tyypillisesti vain ohimennen, kun taas koristelusta saatetaan puhua hyvinkin yksityiskohtaisesti.Hääkakun on toki tärkeää olla kaunis, mutta vielä tärkeämpää minulle olisi, että vieraat muistelisivat myöhemminkin kakun makua.Kun olin hylännyt 20 vuotta vanhan hääkakku-unelmani, aloitin kakun etsinnän alusta ja googlettelin hääkakkuleipomoita pääkaupunkiseudun ja Hangon väliltä. Päädyin heti ensimmäiseksi inkoolaisen Art of Cakesin verkkosivuille. Jäin välittömästi koukkuun, kun näin sivuilla listan heidän kakkupohjavaihtoehdoistaan. Listalla oli kakkupohjia, jonka kaltaisia en ollut tiennyt olevan olemassakaan, ja niiden kuvaukset oli selvästi kirjoittanut joku, jonka mielestä kakun maulla on merkitystä.Aloin mailailla Art of Cakesin omistajan, hääkakkuleipuri Sonja Crockfordin kanssa. Yhteydenpito sähköpostitse oli alusta alkaen hyvin sujuvaa ja miellyttävää. Kävin samaan aikaan kirjeenvaihtoa muutaman muunkin hääkakkuleipurin kanssa, ja erot viestinnän sujuvuudessa olivat huomattavia. Osa leipureista ei tuntunut varanneen työpäivästään aikaa sähköposteihin vastaamiseen eikä osaavan ilmaista itseään selkeästi kirjoittamalla. Jos kysyin sähköpostissa kolmea asiaa, heikosti kommunikoivat vastasivat monen päivän viiveellä ja vain yhteen kolmesta kysymyksestä. Sonja sen sijaan vastasi viesteihini nopeasti ja kattavasti.Sonjalla ei kuitenkaan suureksi harmiksemme ollut monikerroksista hääkakkutelinettä, joka on tärkeä osa hääkakkuvisiotamme. Kyllä, luit oikein – tämäkin asia on päässyt muuttumaan 20 vuodessa :) Monesta kerroksesta koostuva korkea kakku olisi edelleen minulle tyylinä mieluisin, mutta se ei kerta kaikkiaan sovi suunnitelmiimme, joten olen joutunut hyväksymään ajatuksen kierrevadista. Olemme nimittäin aikeissa kopioida amerikkalaisen ystäväpariskuntamme häistä idean kakkubuffet-henkisestä hääkakusta, jossa kakun eri kerrokset ovat eri makuisia. Jos kakku koottaisiin perinteiseen hääkakkutyyliin korkeaksi torniksi, vieraat eivät voisi ottaa vapaasti haluamiaan makuja eri kerroksista ilman, että koko taideteos romahtaisi. Jos taas kakut olisivat pöydällä vierekkäin, kokonaisuus ei mielestämme näyttäisi hääkakulta. Kerrosteline ratkaisee molemmat ongelmat.Monilla muilla hääkakkuleipureilla oli etsimämme kerrosteline, ja harkitsimme jo Art of Cakesin pudottamista listaltamme. Huomasin kuitenkin palaavani aina uudelleen heidän nettisivuilleen lukemaan vesi kielellä kakkupohjien ja täytteiden kuvauksia. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun oli saatava ainakin maistaa Sonjan luomuksia. Muuten vertaisin kaikkia maistamiamme kakkuja kuvitelmaan, joka ei välttämättä edes vastannut todellisuutta.Kakkutelineongelmamme ratkesi, kun löysin mielikuvaamme vastaavan viisikerroksisen kierretelineen kohtuuhinnalla juhlatarvikevuokraamo Crepperie Eventistä. Sovin saman tien maistelutilaisuuden Sonjan kanssa. Hän oli heti ensimmäisessä sähköpostissaan kertonut selkeästi, että maistelu maksaisi 30 euroa, mutta summa hyvitettäisiin tilauksemme hinnasta, jos päätyisimme tilaamaan kakkumme häneltä. Tämä oli mielestäni reilu järjestely, sillä saisimme maistella neljää eri kakkupohjaa ja kahdeksaa täytettä, joiden...
Lahjalistat netissä – mihin ne katosivat?
Lahjalistakulttuuri on muuttunut, enkä ole pysynyt muutoksen perässä. Olen yrittänyt selvittää, missä muodossa suomalaiset hääparit nykyään lahjatoiveensa esittävät, mutta edes kaikkitietävä Google ei osannut auttaa. Toivottavasti te lukijat osaatte.Kuvittelin, että tapoihin kuuluisi edelleen laatia lahjalista jonkin ilmaisen nettipalvelun kautta. Se oli tavallista vielä silloin, kun kalenterini oli kesästä toiseen täynnä ystävien häitä. Vaikuttaa kuitenkin, että monet tällaiset palvelut ovat lopettaneet, mikä viitannee siihen, ettei niille ole enää ollut kysyntää. Olen löytänyt ainoastaan yhden, lahjalista.netin, jonka visuaalinen ilme on suoraan sanottuna niin ummehtunut, että sekin taitaa olla lähinnä jäänne menneisyydestä. Voin toki olla väärässä, mutta palvelutarjonnan perusteella päättelin, että netin ilmaiset lahjalistat eivät ole tällä hetkellä suomalaisten hääparien suosiossa.Amerikkalaisilla hääsivustoilla sen sijaan on aivan upeita lahjalistapalveluita. Ne ovat todella tyylikkäitä ja vaikuttavat helppokäyttöisiltä niin hääparille kuin vieraillekin. Esimerkiksi hääsivusto The Knotin lahjalistapalveluun voi koota lahjatoiveita mistä tahansa verkkokaupasta, lisätä haluamiaan tuotteita verkkokauppojen valikoimien ulkopuolelta ja perustaa yhden tai useamman käteislahjarahaston, johon häävieraat voivat lahjoittaa rahaa joko yleisluontoisesti määriteltyyn tarkoitukseen kuten häämatkaan tai täsmällisemmin määriteltyihin elämyksiin kuten snorklausretkeen häämatkalla. Zankyou.us-palveluun lahjalistansa perustava hääpari puolestaan saa kaikki lahjat rahana tililleen riippumatta siitä, onko häävieras valinnut listalta leivänpaahtimen vai hierontalahjakortin.Näistä palveluista joutuu kuitenkin maksamaan. Kustannukset saatetaan periä vierailta tai hääparilta sivuostosta riippuen, mutta kaikkien liikeidea perustuu siihen, että osa lahjaan käytetystä rahasta jää lahjalistan palveluntarjoajalle.Suomalaisen hääparin kannalta siinä ei ole mitään järkeä.Miksi amerikkalaiset siis ovat valmiita maksamaan osan häälahjarahoistaan lahjalistapalvelun ylläpitäjälle? Kyse on perustavanlaatuisesta kulttuurierosta: Mutkattomat ja suorapuheiset suomalaiset kehtaavat pyytää lahjaksi rahaa. Amerikkalaiset eivät.Amerikkalaisilla hääsivustoilla lahjalistapalveluita hehkutetaan ratkaisuksi muuten ylitsepääsemättömään ongelmaan: hääparilla on jo liiankin kanssa tavaraa ja he toivoisivat lahjaksi rahaa, mutta sen pyytäminen on täysin mahdoton ajatus. Lahjalistapalvelun palvelumaksu on pieni hinta siitä, että lahjat saa rahana sen sijaan, että kaapit täyttyisivät turhista hopealusikoista.Suomessa olen kuitenkin nähnyt useita kertoja hääparin pyytävän lahjansa rahana, eikä minulla ole käynyt mielessäkään pöyristyä asiasta. Olen päinvastoin ollut tyytyväinen siihen, miten helpolla olen lahjan antajana päässyt. Rahalahjan pyytämistä pidetään ymmärtääkseni Suomessa yleisesti ottaen hyväksyttävänä; esimerkiksi vuonna 2016 tehdyssä Häät-lehden kyselyssä yli 80 prosenttia vastaajista hyväksyi rahan pyytämisen. Lahjalista ei kyselyn perusteella vaikuttanut olevan juurikaan hyväksyttävämpi kuin suora rahapyyntö: senkin hyväksyi alle 85 prosenttia vastaajista. (Kyselyyn vastanneiden määrää ei kerrottu lukemassani Häät-lehden nettiartikkelissa, joten en osaa arvioida tulosten luotettavuutta.)Toinen syy lahjalistapalveluiden suosioon Yhdysvalloissa lienee se, että verkkopankit ovat siellä todella alkeellisia. Vaikka hääpari kehtaisi pyytää lahjaksi rahaa, vieraat eivät voisi vain helposti ja vaivattomasti siirtää sitä heidän tililleen, ja rahan siirtämisestä saattaisi helposti koitua vieraille paljon kovemmat...
Save the Date -ennakkokutsut häihin – näistä syistä ne kannattaa lähettää
Kun ensi kertaa kuulin Save the Date -ennakkokutsuista, tiesin heti, että halusin meidän häihimme sellaiset.Kyseessä ovat kaikille kutsuvieraille 6-12 kuukautta ennen häitä lähetettävät yksinkertaiset kortit, joissa kerrotaan häiden päivämäärä ja pyydetään vieraita varaamaan päivä kalenteristaan.Pidin ideasta kovasti, sillä vuosien varrella olen monet kerrat miettinyt kuumeisesti, mahdankohan olla saamassa kutsun jonkun ystävän tai sukulaisen häihin. Hääkutsut lähetetään usein aika myöhäisessä vaiheessa häiden suunnitteluprosessia, ja koska juttelen häistä aina mielelläni, olen saattanut käydä ystävän kanssa pitkiäkin keskusteluja heidän häävalmisteluistaan tietämättä, olenko pääsemässä mukaan juhlimaan.Ennakkokutsut selkiyttävät tilannetta kaikkien kannalta. Sen lisäksi ne tietystikin antavat vieraille mahdollisuuden varata päivän kalenteristaan hyvissä ajoin. Näin vältytään turhalta mielipahalta, jota voi syntyä esimerkiksi siitä, että joku vieraista on sattunut varaamaan lomamatkan juuri hääviikolle, vaikka olisi aivan yhtä hyvin voinut matkustaa jollain toisellakin viikolla.Lisäksi save the date -kortit lievittävät häävalmistelustressiä. Kun vieraat tietävät jo valmiiksi saavansa kutsun häihin tiettynä päivänä, varsinaisilla kutsuilla ei ole mikään kiire, ja niitä voi valmistella rauhassa. Tämä on erityisen käytännöllistä silloin, jos kutsut vaativat suuritöistä askartelua tai jos kutsujen on tarkoitus olla yhteensopivat juhlapäivänä käytössä olevien painotuotteiden tai juhlapaikan koristeiden kanssa.Meidän tapauksessamme ennakkokutsut olivat aivan välttämättömät myös siksi, että vietämme häitämme kesäviikonloppuna Hangossa. Majoituksen kysyntä on Hangossa kesäviikonloppuisin dramaattisesti suurempaa kuin tarjonta, ja majoitukset varataan täyteen jo monta kuukautta ennen kesää. Ennakkokutsuissamme patistettiinkin vieraita varaamaan majoitus pikimmiten.Ennakkokutsujen tyylin ei tarvitse olla sama kuin varsinaisten hääkutsujen ja itse häiden. Save the Date -perinteen kotimaassa Yhdysvalloissa hääparit saattavat teettää esimerkiksi humoristiset tai muuten rennot ennakkokutsut, vaikka itse häät olisivat hyvinkin juhlavat. Jos parista on otettu kihlajaiskuvia, Save the Datet teetetään usein kihlajaiskuvan pohjalta.Meistä oli otettu aivan ihania kihlajaiskuvia, joiden pohjalta kortin suunnitteleminen oli helppoa. Kortista tuli ainakin omasta mielestäni todella kaunis. Ystävien ja sukulaisten luona kyläillessä on tullut monta kertaa hyvä mieli, kun olen yllättäen bongannut korttimme seinältä tai jääkaapin ovesta. Kuva: Blogin nimi on lähtöisin Save the Date -korttiemme tekstistä. Kuva on Samulin ottama ja allekirjoittaneen käsittelemä....
Kristityn ja uskonnottoman kirkkohäät
Kun olen vuosikymmenien varrella haaveillut häistäni, olen usein pohtinut, mahdanko saada kirkkohäät. Kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja uskonto on tärkeä osa elämääni, vaikka en yleensä käykään kirkossa kuin jouluna. Yksikään seurustelukumppanini ei kuitenkaan ole jakanut maailmankatsomustani, enkä näin ollen ole yhdessäkään parisuhteessani voinut olettaa, että jos joskus menisimme naimisiin, meidät vihkisi luterilainen pappi.Asiaa pohtiessani olen huomannut selvästi, että kirkollinen vihkiminen olisi minulle tärkeä. Se on tuntunut ihan yhtä tärkeältä 17-vuotiaana, kolmekymppisenä kuin nyt lähes nelikymppisenäkin.Onneksi olen menossa naimisiin ihanan, huomaavaisen miehen kanssa, joka on valmis joustamaan niissä asioissa, jotka ovat toiselle tärkeämpiä kuin hänelle itselleen. Samuli identifioituu uskonnottomaksi, mutta hän on siitä huolimatta nyt liittynyt kirkkoon, jotta meidät voi vihkiä toiveitteni mukaisesti luterilainen pappi.Kehtasin pyytää Samulilta tuota palvelusta siksi, että hänet on liitetty lapsena kasteessa luterilaiseen kirkkoon ja hän on käynyt teini-iässä rippikoulun. Hän oli eronnut kirkosta aikuisena, mutta koska kaste ja rippikoulu eivät siitä nollaudu, kirkkoon liittyminen oli äärimmäisen helppoa: ei tarvinnut kuin täyttää netissä lomake, ja muutaman päivän päästä postiluukusta kolahti tervetulokirje seurakunnalta. Oikeutemme kirkolliseen vihkimiseen oli sillä selvä.Mikäli kirkkoon kuuluminen ei Samulista edelleenkään tunnu omalta, kirkosta eroaminen onnistuu häiden jälkeen aivan yhtä helposti.Tulevaisuudessa meidän kaltaisemme parit saattavat päästä kirkossa vihille ilman, että toisen tarvitsee liittyä kirkkoon. Helsinkiläinen Paavalin seurakunta hyväksyi helmikuussa 2020 aloitteen, joka tähtää evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa säätelevän kirkkojärjestyksen muuttamiseen. Aloitteentekijät haaveilevat, että tulevaisuudessa kirkollisen vihkimisen voisivat saada myös ne parit, joista vain toinen on rippikoulun käynyt kirkon jäsen. Aloite on mielestäni hyvin kiinnostava ja nykyaikaan sopiva, mutta en tiedä yhtään, minkälaiset mahdollisuudet asialla on edetä kirkolliskokouksen käsittelyyn asti – saati sitten tulla hyväksytyksi. Toinen vaihtoehto luterilaisen ja uskonnottoman kirkkohäiksi olisi ollut erillinen vihkiminen maistraatissa ja avioliiton siunaustilaisuus kirkossa. Minulle on kuitenkin hyvin tärkeää, että häävieraamme ovat todistamassa juuri sitä hetkeä, jona avioliittomme virallisesti alkaa. Jos Samuli ei olisi suostunut liittymään kirkkoon, olisin varmaan mieluummin halunnut siviilivihkimisen hääjuhlassa kuin erillisen maistraattikäynnin aiempana päivänä ja siunaustilaisuuden kirkossa.Miksi vihkiminen vieraittemme läsnä ollessa sitten merkitsee minulle niin paljon? Yritän olla kohdistamatta häihimme liikaa toiveita ja odotuksia, mutta kaikkia toiveita ja odotuksia ei tietenkään voi eikä pidäkään välttää. Yksi tärkeä toiveeni on, että naimisiinmenon hetki tuntuisi erityiseltä ja merkitykselliseltä.Järkevää olisi ollut mennä naimisiin vuosia sitten. Se olisi helpottanut ulkomailla asumiseen ja lasten saamiseen liittyvää byrokratiaa. Kun lomailimme Las Vegasissa, Samuli yritti ehdottaa, että Elvis-imitaattori voisi vihkiä meidät siellä, ja voisimme siitä huolimatta viettää häät muutamaa vuotta myöhemmin Suomessa. Amerikkalaisissa tv-sarjoissa Vegasissa vihille meno on yleensä humalaisen parin virheliike, mutta meille spontaani elvisvihkiminen...
Unelmat vaihtuu toisiin – kakkumakuni muuttui 15 vuodessa :)
Päätin vuonna 2005, että hääkakkuni valmistaisi sokerileipuri Alenius.Ystäväni häissä tarjoiltiin Aleniuksen rommisuklaakakkua, ja muistelen vieläkin sitä, miten paljon tuolloin kakusta nautin. Kakkua oli tarjolla ylenpalttisen runsaasti, ja kun menin seuraavana päivänä auttamaan juhlapaikan siivoamisessa, sain kotiin mukaan valtavan kakkuannoksen, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Kakku oli mielestäni paitsi ihanan makuinen myös hyvin tyylikäs. Ihmettelin ainoastaan sitä, että kakkua ei ollut koottu perinteiseksi torniksi, vaan se tarjoiltiin monikerroksiselta kierrevadilta. Kakku ei mielestäni sen vuoksi näyttänyt hääkakulta, ja päätinkin, että minun häihini ei kierrevatia tulisi.Alenius oli minulle jo entuudestaan tuttu konditoria, sillä se toimii lapsuuteni maisemissa Helsingissä Kaivopuiston kupeessa. Oma perheeni ei siellä asioinut, sillä meillä suosittiin itse tehtyjä kakkuja. Olin kuitenkin maistanut Aleniuksen kakkuja ystävieni juhlissa, ja ne olivat aina olleet hyviä.Myöhemmät hääkakut tai muutkaan maistamani konditoriakakut eivät saaneet minua muuttamaan mieltäni. En yleisesti ottaen erityisemmin pidä konditorioiden kakuista, sillä ne eivät mielestäni juuri koskaan vedä vertoja kotona leivotuille. Alenius oli vuodesta toiseen ainoa konditoria, jonka kakut olivat tehneet minuun vaikutuksen.Kun tutustuin Samuliin, puhuin hänellekin Aleniuksen kakuista. Muutama kuukausi tutustumisemme jälkeen Samuli tuli Bostonista Suomeen juhlimaan nelikymppisiään, ja tilasimme hänen syntymäpäivilleen Aleniuksen valkosuklaa-mustikkakakun testataksemme, sopisiko se hääkakuksemme.Kun viime kesänä muutimme Suomeen, pääsimme viettämään kaksostemme kastejuhlaa. Sinne tilasimme Aleniukselta kolme eri kakkua, joista yksi oli ystäväni häistä mieleeni jäänyt rommisuklaa.Ristiäisissä jouduin kuitenkin myöntämään, etteivät Aleniuksen kakut enää olleet mielestäni niin ihmeellisiä kuin aikoinaan. Kakut itsessään eivät ole muuttuneet mihinkään – mutta se taitaa olla ongelman ydin. Maailma oli muuttunut, makuni oli muuttunut, ja tuntui, että aika oli ajanut 15 vuotta vanhan unelmani ohi. Aleniuksen kakut tuntuivat minusta auttamattoman vanhanaikaisilta.Niinpä joudumme aloittamaan hääkakkuleipomomme metsästyksen puhtaalta pöydältä.Asiassa on kaksi hyvää puolta. Ensinnäkään Alenius ei ollut minun ja Samulin yhteinen unelma. Ennen minun tapaamistani Samuli ei ollut kuullutkaan koko konditoriasta, eikä nelikymppisjuhliin tilaamamme mustikka-valkosuklaakakku tehnyt vaikutusta meihin kumpaankaan. Koska Samuli ei katsellut Aleniuksen kakkuja ruusunpunaisten nostalgiasilmälasien läpi ja koska hän on muutenkin tiimimme visualisti, hän näki heti kakkujen ulkoasun vanhanaikaisuuden. Nyt kun osasin luopua vanhasta unelmastani, voimme etsiä uutta, yhteistä kakku-unelmaa.Toisekseen nollasta aloittaminen merkitsee, että saamme hyvän syyn maistella monia eri kakkuja. Maltan tuskin odottaa! Kuva: Tällainen kakku miellyttää nykyään silmääni paljon enemmän kuin Aleniuksen kakut. Kuva käyttäjältä StockSnap palvelusta Pixabay. ...
Amerikkalainen kihlasormus oli nuoruusvuosien unelman täyttymys
Olin teinitytöstä saakka haaveillut, että jonain päivänä vasenta nimetöntäni koristaisi amerikkalaistyylinen näyttävä kihlasormus. Nuoruudessani äitini yritti säästää minua myöhemmältä pettymykseltä selittämällä, etteivät sellaiset kuulu suomalaiseen kulttuuriin, enkä siksi koskaan saisi sellaista.Toisin kävi. Menimme Samulin kanssa kihloihin Bostonissa asuessamme, ja sain kuin sainkin ei vain amerikkalaistyylisen vaan suorastaan amerikkalaisen sormuksen.Kosinta oli spontaani, eikä Samuli siksi ollut tietenkään hankkinut sormusta ennakkoon. Palasimme ihanalta lomamatkalta kihlaparina ja aloimme yhdessä etsiä molemmille sormusta.Yhdysvalloissa kihlasormuksen keskustimantti myydään usein erikseen. Koruliikkeet olivat täynnä sormuksia, joissa oli keskellä iso ammottava aukko timanttia varten. Sovitellessa aukkoon tiputettiin sovitustimantti.Amerikkalaiset sormukset on usein suunniteltu niin, että keskustimantti on reilusti koholla ja sitä ympäröi mahdollisimman pieni määrä metallia. Tarkoitus on, että valo pääsee osumaan timanttiin joka suunnasta, jotta se kimaltelee mahdollisimman paljon.Sormuskauppoja kierrellessäni päädyin Bostonin keskustassa jännittävään rakennukseen: kahdeksankerroksinen talo oli täynnä pelkkiä jalokiviliikkeitä. Monet niistä olivat arvokivien tukkukauppoja, mutta seassa oli myös muutama yksityisasiakkaita palveleva koruliike. Juttelin yhden liikkeen myyjän kanssa, ja hän selitti, että koko talo oli jalokivikauppiaiden omistama. Niin sormusten kuin keskustimanttienkin hinnat olivat hänen mukaansa siellä selvästi alhaisemmat kuin muualla, sillä jalokivikauppiaat kävivät keskenään kiihkeää kilpailua ja siirsivät hintoihin osan säästöstä, jota saivat, kun eivät joutuneet maksamaan vuokraa liiketilastaan.Timanttien hintojen vertailuun ei asiantuntemukseni riittänyt, mutta ainakin sormusten osalta mainos piti paikkansa. Päätimme ostaa sormukseni Jewelers’ Buildingistä eli Jalokivikauppiaiden rakennuksesta.Siinä vaiheessa olimme jo löytäneet yhdessä sormuksen, joka sopi meidän molempien mielestä minulle täydellisesti. Siro mutta koristeellinen sormus kuului seattlelaisen Valina-korupajan mallistoon. Valkokultaisessa sormuksessa oli paljon valkokultakiemuroita ja muutamia pieniä timantteja – ja keskellä korokkeella tila päätimanttia varten.Keskustimantin ostamista varten piti varata aika erikseen. Kun saavuimme yhdessä liikkeeseen, asiakaspalvelijamme Aaron oli ottanut meille esiin valikoiman sovitun kokoluokan timantteja. Joukossa oli eri laatu- ja hintaluokan kiviä.Aaron sekoitti timantit ja lähetti meidät tutkimaan niitä eri valoissa tietämättä, minkä hintainen mikin niistä oli. Pääsimme jonkinmoiseen yksimielisyyteen timanttien kauneusjärjestyksestä. Sen jälkeen Aaron kertoi hinnat. Vaikka emme tienneet timanteista juuri mitään, olimme äänestäneet halvimmat timantit huonoimmiksi!Vähiten silmäämme miellyttäneet timantit karsittiin joukosta, ja sama harjoitus toistettiin vielä kahdesti eri olosuhteissa. Kerran jalokivet olivat sormenjälkien ja pölyn peitossa, kerran juuri puhdistuskoneesta otettuja.Vasta sitten saimme sovitella timantteja sormukseen.Suosikkitimanttimme oli isompi kuin olin sormukseeni ajatellut, ja olin jo aikeissa karsia sen sillä perusteella. Samuli oli kuitenkin toista mieltä.Rakkaastani oli alkanut tuntua kaupassa voimakkaasti siltä, että kihlasormukseni timantin pitäisi olla yhtä harvinaislaatuinen ja ihmeellinen kuin minä hänen silmissään. Hän halusi ostaa minulle juuri sen timantin, josta olimme pitäneet eniten.Ei sellaiseen tietenkään voi sanoa vastaan. Valinta oli sillä selvä.Aaronia varmasti...
Miksi jätämme morsiuskimpun heiton suosiolla nuoremmille
Meidän häihimme ei tule perinteistä morsiuskimpun ja sukkanauhan heittoa. Niin olennaisesti kuin nuo perinteet suomalaisiin häihin kuuluvatkin, ne eivät mielestämme ole kivoja ohjelmanumeroita nelikymppisten häissä.Kaikki vieraamme eivät toki välttämättä koe samoin, mutta itse en ole enää kolmekymmentä täytettyäni erityisemmin nauttinut tilanteista, joissa alleviivataan sitä, etten ole naimisissa. Vaikka ensimmäisen avioliiton solmimisen keski-ikä on nykyään yli 30 vuotta (Tilastokeskuksen mukaan naisilla noin 32 vuotta ja miehillä noin 34 vuotta), minulle naimattomuus alkoi kolmenkympin lähestyessä olla kipeä asia, joka muuttui siitä eteenpäin vuosi vuodelta kipeämmäksi.Jos oma parisuhdetilanne ei ole sellainen kuin itse toivoisi, häävieraana olo nostaa joka tapauksessa helposti pintaan vaikeita tunteita. Asiaa ei auta se, jos joutuu sinkun roolissa keskilattialle naimisissa olevien töllisteltäväksi.Mitä pienempi naimattomien naisten joukko ympärilläni on kimppua havitellut, sitä ikävämmältä ja osoittelevammalta tilanne on tuntunut. Meidän häissämme leikkiin osallistuisi vain hyvin pieni osa häävieraista.Vieraistamme vain yksi on 20-30-vuotias. Ystävämme ovat kolme- tai nelikymppisiä, aikuiset sukulaisemme joko samaa ikäluokkaa tai vanhempia. Useimmat heistä ovat naimisissa.En myöskään pidä kimpunheittoperinteeseen sisältyvästä oletuksesta, että kaikki haluaisivat naimisiin. Häävieraittemme joukossa on pariskuntia, jotka eivät koe avioliittoa omakseen, ja minusta olisi epäkohteliasta ahtaa heitä leikin varjolla perinteiseen muottiin. Jos pari on elänyt omasta valinnastaan avoliitossa kymmeniä vuosia, he tuskin haluavat minun ”ensin alttarille ehtineen” taikovan heille naimaonnea.Kokonaan en kuitenkaan haluaisi kimpun heitosta luopua. Niinpä meillä onkin harkinnassa perinteen modernisoitu versio, johon osallistuminen ei katso siviilisäätyä. Enempää en halua vielä tässä vaiheessa paljastaa, koska vieraammekin saattavat lukea tätä blogia, mutta palaan aiheeseen viimeistään häiden jälkeen. Kuvaaja: Nimimerkki StockSnap Pixabay-kuvituskuvapalvelussa ...
Lomakohdehäät lähellä
Lomakohdehäät ovat entisessä kotimaassamme Yhdysvalloissa hyvin suosittuja. Moni amerikkalaispari haluaa nykyään mennä naimisiin ihanassa lomakohteessa kaukana koti- tai synnyinseuduiltaan. Amerikkalaisiin häihin kutsutaan usein monta sataa vierasta, mutta häiden järjestäminen kalliin lentomatkan päässä vähentää juhliin saapuvien vieraiden määrää ja auttaa sitä kautta pienentämään häiden kustannuksia. Lomakohdehäät tarjoavat myös ihanan tekosyyn lähteä kerrankin läheisten kanssa lomamatkalle, vaikka amerikkalaisessa työkulttuurissa ei lomailua hyvällä katsota.Meidän häistämme ei missään tapauksessa ollut tarkoitus tulla lomakohdehäät – päinvastoin. Asuimme ensimmäiset yhteiset vuotemme kaukana Suomesta ja rakkaistamme, ja halusimme sen vastapainoksi nimenomaan viettää häitämme Suomessa, jotta läheistemme olisi helppo päästä paikalle ja saisimme mennä naimisiin mahdollisimman monien rakkaiden ihmisten ympäröimänä.Toisaalta olin kuitenkin aina haaveillut häistä paikassa, johon vieraat jäisivät yöksi. Ajatus oli jäänyt mieleeni jo serkkuni parinkymmenen vuoden takaisista häistä, joissa oma hääintoiluni alkoi, ja myöhemminkin olin nauttinut häiden ympärille rakennetuista viikonloppureissuista ystävien tai sukulaisten kanssa.Lopulta päädyimme ratkaisuun, joka meidän näkökulmastamme yhdistää lomakohdehäiden ja kotiseutuhäiden hyvät puolet: meille tulee lähilomakohdehäät.Olemme päättäneet mennä naimisiin Hangossa.Hanko on paitsi ihana kesäkaupunki myös ihanan lähellä meitä ja vieraitamme. Olemme molemmat kotoisin Uudeltamaalta ja asumme pääkaupunkiseudulla, ja samalla suunnalla asuu suurin osa vieraistammekin. Hankoon pääsee pääkaupunkiseudulta paitsi autolla myös junalla tai bussilla.Mutta vaikka matka ei ole pitkä, tuntuu Hangossa kesällä käyminen aina pieneltä lomalta.Juuri meille Hanko sopii siksi, että se muistuttaa entistä kotikaupunkiamme Bostonia ympäröivää Uuden-Englannin rannikkoa. Hangolle ja Uuden-Englannin pienille rantalomakaupungeille yhteistä ovat ainakin majakat, merinäköalat, purjeveneet ja sisustusesineitä tai muuta hyvänmielentavaraa myyvät pikkuputiikit, joissa otetaan meriteemasta kaikki irti.Meidän häihimme ei tule koristeeksi ankkureita eikä ruoreja mutta merimaisema on juhlissamme tärkeä. Juhlapaikkamme ikkunasta näkyy meri, joka suhteemme alussa ensin erotti meidät ja toi meidät sitten taas yhteen; meri, joka nyt yhdistää meidät Bostoniin ja kaikkiin rakkaisiin muistoihimme yhteisen taipaleemme alusta.Kuvat: Uimakopit ovat olennainen osa Hangon kesätunnelmaa. Alakuvan rantaa katselemme ensi kesänä häävieraittemme kanssa juhlapaikkamme ikkunasta. Yläkuva Hangon matkailutoimisto / Peter Lundqvist. Alakuva Hangon matkailutoimisto / Tapio Kekkonen....
Rakkaus, jota kannatti odottaa
Sain odottaa rakkautta pitkään, mutta kun se viimein asteli elämääni, koko tilanne oli kuin elokuvista.Kaikki alkoi uudenvuodenyönä pienen ystäväporukan uudenvuodenjuhlista, joissa olikin yllättäen mukana tumma, komea muukalainen. Kiinnostuimme toisistamme heti, mutta matkassa oli yksi iso mutta: asuimme eri mantereilla. Minä olin unelma-ammatissani Helsingissä, Samuli puolestaan oli jo muutamaa vuotta aikaisemmin muuttanut kiinnostavien töiden perässä Bostoniin. Kaiken huipuksi oli Samulin Suomen-loman viimeinen ilta, ja hän oli palaamassa Yhdysvaltoihin jo seuraavana päivänä.Suutelimme ensi kertaa vuoden vaihtuessa ja rakettien räiskyessä. Vaikka taustalla oli Malminkartanon Jätemäki, tuntui kuin olisimme New Yorkin Times Squarella.Samuli palasi Bostoniin, mutta heti seuraavana päivänä sain viestin: ”Miltä kuulostaisi viikonloppu Pariisissa?” Kuten arvata saattaa, se kuulosti minusta aivan ihanalta.Tulimme kuitenkin pian siihen tulokseen, että pidempi loma Islannissa kuulosti vielä ihanammalta. Näille ensitreffeille ei mietitty ennalta tekosyitä, joiden varjolla pääsisi livahtamaan nopeasti pois paikalta. Sitouduimme saman tien viettämään yhdessä yhdeksän päivää.Ajelimme jäävuorien ja geysirien seassa, kylvimme ulkopaljussa tähtitaivaan alla ja lilluimme geotermisessä kylpylässä. Jäätyneen vesiputouksen juurella sanoimme ensimmäistä kertaa ääneen ”Rakastan sinua”.Sitten piti enää päättää, kumpi muuttaisi toiselle mantereelle.Samulin muutto Suomeen kuulosti helpolta ja järkevältä. Minun muuttoni Yhdysvaltoihin kuulosti seikkailulta. Valitsimme seikkailun.Seuraavana syksynä muutin Bostoniin ja toteutin samalla kertaa kaksi unelmaa. Vaikka olinkin nauttinut esimiestyöstäni STT:n uutistoimituksessa Helsingissä, olin jo pitkään haaveillut ulkomaankirjeenvaihtajan työstä. Nyt pääsin paitsi elämään yhdessä rakkaani kanssa myös asumaan ulkomailla ja kirjoittamaan työkseni uuden kotimaani asioista synnyinmaani yleisölle. Kaiken lisäksi Yhdysvalloissa oli tulossa presidentinvaalit. Istuva presidentti Barack Obama oli jo toisella kaudella eikä voinut enää asettua ehdolle, joten arvelin, että vaalit kiinnostaisivat jonkin verran Suomessakin.Juhlimme avoliittomme alkua lomailemalla Havaijilla. Trooppisen vesiputouksen juurella Samuli kosi ja lupauduimme toisillemme ainiaaksi.Meidän oli määrä muuttaa takaisin Suomeen vaalien jälkeen, kun maailman katse kääntyisi taas pois Yhdysvalloista. Toisin kävi. Donald Trumpin presidenttikausi täytti ulkomaansivut päivästä toiseen, ja minä pääsin seuraamaan Yhdysvaltojen politiikkaa aitiopaikalta juuri niinä vuosina, joista puhuttaisiin vielä pitkään.Lykkäsimme muuttoa monta kertaa. Samalla lykkäsimme myös häitä.Erään toisen unelman toteuttaminen ei kuitenkaan voinut enää odottaa. Olimme miettineet nimiä lapsillemme jo ensitreffeillämme, ja nyt niistä oli jo kulunut useampi vuosi. Samuli oli jo yli nelikymppinen, eikä enää ollut kovin paljon aikaa siihen, kun ikämme alkaisi taas samalla numerolla. Päätimme yrittää tehdä asiat perinteitä rikkovassa järjestyksessä.Olimme löytäneet rakkauden pitkän odotuksen ja monien pettymysten jälkeen, ja samalla tavoin myös elinikäinen unelmamme omista lapsista toteutui pitkän ja kivisen tien päätteeksi. Syksyllä 2018 saimme aivan ihanat kaksoset, ja nyt meillä on sekä tytär että poika.Lastemme tähden muutimme takaisin Suomeen, vaikka Yhdysvaltojen politiikka ei vieläkään ollut lakannut kiinnostamasta...