Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

She Said Yes

Mennään naimisiin / Hääblogit  / She Said Yes

HÄÄPÄIVÄ KUVINA 3/3 – Voiko seurantalolla viettää kauniit häät?

"Nuorisoseurantalothan on kauhean rumia." "Me ei ainakaan haluta mitään seurantaloa juhlapaikaksi." "Osaisitteko vinkata juhlapaikasta Helsingissä/Tampereella/Oulussa/Ivalossa? EI mitään veparia!"  Vain muutamia hääsuunnittelun varrella kohtaamiani ajatuksia näistä perinteisemmistä suomalaisista juhlapaikoista. Pakkohan se on myöntää, että kyllä minäkin halusin ensin mennä naimisiin rannalla ja juhlia jenkkityyliin hotellin vastaanotossa, enkä pistäisi nytkään pahakseni, jos joku tarjoaisi minulle viktoriaanista kartanoa pilkkahintaan, mutta todellisuudessa matkan varrelle sattui lopulta muuttuja jos toinenkin. Meidän häitä juhlittiin Toivolan nuorisoseurantalossa Hollolassa. Seurantaloilla, VPK-taloilla ja muilla vastaavilla perinteisillä kokoontumistiloilla on omanlaisensa maine morsiusparien keskuudessa. Tilojen taso kuitenkin vaihtelee aivan valtavasti. Kasarilla täyspaneloitujen loisteputkipommien ja huolella ylläpidettyjen talovanhusten välimaastoon mahtuu vaikka minkälaisia vaihtoehtoja. Olihan meidänkin juhlatilamme eteisessä todella ruma muovimatto, mutta rehellisesti sanottuna olen kiinnittänyt asiaan huomiota vasta jälkikäteen. Talon sinisiksi maalatut vanhat ovet, salin vanhat lankkulattiat ja ympäri taloa toistuvat kauniit tapetit veivät huomioni heti kättelyssä. Mulle syntyi myös selkeä visio siitä, miten tila tultaisiin koristelemaan ja jälkikäteen valokuvaajamme onkin todennut, että kyseessä olivat erittäin "Instagram-ystävälliset" häät. Vaivaa vastaavanlaisia talovanhuksia laittaessa tarvitsee nähdä, enemmän ja vähemmän. Meidän suurin eforttimme juhlatilaan oli hallaharson ripustaminen kattoon ja sen myötä salista tulikin huomattavasti intiimimpi sekä harmonisempi tila. Ennen ja jälkeen kuvan (vaikkakin ilman pöytäkoristeita) löydät täältä. Rumat kuppipenkit saivat uuden ilmeen simppelien tuolihuppujen avulla ja talon ikää kunnioitettiin vanhoja metallikehyksiä ja -kynttilänjalkoja käyttäen. Loisteputkivalaisimia ei tarvinnut murehtia laisinkaan, sillä Paulan Juhlapalvelusta lainaan saadut pallovalot riittivät valaisemaan koko tilan loppukesän hämärän painaessa päälle. Kaiken kaikkiaan sekä me miehen kanssa että meitä auttamassa ollut sekalainen seurakunta oltiin tavattoman tyytyväisiä lopputulokseen. Aikaa, hikeä ja muutaman tipan vertakin se vaati, mutta vastaukseni otsikon kysymykseen on, että kyllä, kyllä voi. Hieman yli puolen vuoden mittaisen avioliiton jälkeenkin mä olen erittäin tyytyväinen niin häiden visuaaliseen kuin emotionaaliseenkin puoleen. Mies on aivan ihana, ystävät ovat ihania ja muistot ovat ihania. Vain kunnollisen soittolistan tekemättä jättäminen on jälkikäteen jäänyt vähän harmittamaan (ja se, että häiden jälkeisenä aamuna nukuttiin hotelliaamupalan ohi), mutta kaikki muu osoittautui lopulta tapahtuneen juuri sillä tavalla kuin kahden vuoden mittaisen suunnittelurupeuman aikana oltiin ajateltukin. Päivä oli ikimuistoinen, tunnelmaltaan rento ja sisällöltään tavattoman hauska, vaikkakin olen ollut hyvillä mielin siitäkin, että koko helahoito on vihdoin hoidettu pois alta. Häämatka meiltä jäi tekemättä työkuvioiden vuoksi ja samoista syistä näyttää siltä, ettei Berliini saati New York aukene meille vielä tänäkään kesänä, mutta onneksi edes polttarirevanssi on kavereiden kanssa jo suunnitteilla! ♥♥♥ Tarkoitukseni oli tämän postauksen myötä jättää hyvästit She Said Yesille jo loppuvuodesta, mutta niitä kuuluisia muuttujia kohdattiin silläkin saralla ja viimeisen postauksen tekeminen lopulta venyi ja vanui. Nyt on kuitenkin myös mun vuoro tehdä virallisesti...

HÄÄJUHLAN RUOKATARJOILU: Kelpaako tavallinen?

Meidän taloudessa asustaa kaksi verrattain nirsoa tapausta. Mä olen se aikuisempi osapuoli, joka maistaa mielellään, mutta jonka kielen sietämä makuskaala on silti jokseenkin rajoittunut. Mies taas ei edes maista ennen kuin häntä on totutellut ajatukseen joitain vuosia. Tämähän sitten näkyi myös meidän häämenussa. Oliko se kuitenkaan huono asia? Yksinkertainen menestys Saimme toistamiseen kehuja häämenustamme, vaikka se oli jokseenkin simppeli. Ei nyt ihan perinteinen lihakeittoa ja vihreää salaattia -tyyppinen linjaus, muttei siinäkään mitään väärää olisi ollut. Mä olen kautta aikain juhlia järjestäessäni halunnut ajatella, että tarjolla on oltava mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monelle. Se, että pelkästään me miehen kanssa skippaamme kohteliaalla "juuri syötiin, mutta kiitos kuitenkin" -tokaisulla kummalliset keitokset, ei helposti lähestyttävä pitopöytä ollut yksinomaan meidän "syymme". Kummankin suvun juhlissa harvemmin tarjotaan gurmeeta, joten halusimme pelata varman päälle. Melkolailla perinteinen buffet oli omalla tavallaan juuri meidän näköisemme ja osoittautui täydelliseksi menestykseksi, kun sunnuntaiaamun rääpittäväksi jäi vain nökäre kermaperunoita. Tekisimmekö jotain toisin? Häidemme ruokailusta vastasi vääksyläinen Pito-Alma, joka on kautta rantain tunnettu ja pidetty kokkipalvelu täällä Päijät-Hämeessä. Heidän ruokansa olivat maittavia ja juuri sellaisia, kuin olimme ajatelleetkin. Myös saamamme palvelu oli aivan loistavaa, eikä mun tarvinnut käydä keittiön puolella kertaakaan kokemassa henkisiä breakdowneja tarjoilun suhteen. Mitä nyt itseltä meni ruokahalu jännityksen laukeamisen myötä ja söin vain nökäreen lohta sekä jonkin verran salaatteja. Vieraat kuitenkin kehuivat ruokaa auliisti ja useampi totesi sen olleen juuri niin herkullista kuin he kutsun mukana olleen menun perusteella olivat odottaneetkin. Mä en vieläkään kadu tapaamme toteuttaa oma häämenumme, mutta ottaen oman kurjan olotilani huomioon, olisin ehkä lisännyt menuumme muutaman kevyemmän ja raikkaamman kasvisvaihtoehdon. Herkullinen kana-caesarsalaatti oli juuri sitä, mitä kaikesta tunteiden myllerryksestä hämmentynyt ruoansulatukseni sillä hetkellä kaipasi, muttei se lempiruokakaan hyvää ole, jos sitä valtavan paljon syö. Myös jälkiruoan yhteyteen olisi voinut lisätä jonkinlaisen hedelmäisen elementin, vaikka pelkän hedelmäsalaatin muodossa. Meidän mitä maittavin häämenu Pääruoka Lihapyöryköitä ja kermakastiketta Kermaisia juustoperunoita Lisukkeet Lämminsavustettua lohta Porsaanfileeleikettä ja paholaisenhilloa Keitettyjä perunoita Salaatit Broileri-caesarsalaattia ja Caesar-kastiketta Juusto-pastasalaattia, vihersalaattia ja salaatinkastiketta Lisäksi Leipälajitelma ja levitteet Vesi, maito, kotikalja ja mehu sekä puna- ja valkoviini   Pitopöytä itsessään sisälsi jokseenkin hämäläisiä piirteitä ja kyllähän se sopi, kun Hämeessä juhlittiin ja Hämeestä olemme molemmat kotoisin. Tarjolla oli kuitenkin myös niitä omia juttuja, jotka tekivät kattauksesta meidän näköisen. Kokonaisuus oli ehkä tavallinen, mutta ruokaa oli runsaasti ja se maittoi koko juhlaväelle paremmin kuin hyvin. Pakko kyllä myöntää, että mulla tuli ihan hillitön nälkä tätä kirjoittaessani ja olen tähän päivään saakka katunut sitä, etten häissämme saanut syötyä kunnolla. Onneksi edessä on ainakin yhdet häät, joissa toivottavasti kaason ominaisuudesta huolimatta pääsen jälleen maistamaan Alman väen keitoksia! Kuvat: Joanna Suomalainen...

HÄÄPÄIVÄ KUVINA 2/3 – Elämäni jännittävimmät 20 sekuntia

Mä olin siitä erikoinen tuleva morsian, etten jännittänyt häitä missään vaiheessa. Ennen kuin siis odottelin kaasojen kanssa taksia morsiuspukuuni sonnustautuneena. Sitä ennen blokkasin kaiken stressin ja kuumotuksen mielestäni, enkä kokenut minkäänlaisten otusten siipienläpytystä vatsassani. Vielä matkalla kirkkoonkin olo oli ihan siedettävä ja takaraivossa paukutti lähinnä sellainen kiehtova kutkutus. Ensimmäinen jännäkakka meinasi tippua, kun odottelin isääni vihkikirkkomme kellotornin sopukoissa ja totaalinen jännitys alkoi, kun kaasot lähtivät tepastelemaan kohti alttaria. Uskoakseni selvisin kuitenkin todella vähällä. Jännitys loppui kuin seinään, kun pääsin alttarille saakka. Sitä ennen mieheni oli jo ehtinyt kuiskaamaan, miten kuulemma tärisin kuin haavanlehti. Päästin koko sen kahden vuoden ajan syvällä sisimmässäni kyteneen jännityksen kerralla ulos ja se oli ohi aika pian, ihan varmasti alta kahdessakymmenessä sekunnissa. Vihkiminen meni todella pitkälti sumussa, enkä itse seremoniasta muista paljoakaan. Isäni vierellä kävellessä kiinnitin huomiotakin vain ja ainoastaan äitiini, joka päästeli krokotiilinkyyneleitä etupenkissä. Oltiin se koko vajaa puolituntinen täysin omassa kuplassamme, jossa tuoksui vanha kivikirkko, tuntui mieheni hikoileva kämmen ja kuului häävieraiden huvittuneita hymähdyksiä aina, kun pappi lohkaisi jonkun henkilökohtaisemman heiton. Yllätyksekseni en myöskään itkenyt – onneksi kaasot hoitivat sen mun puolesta. Kuvat: Joanna Suomalainen Photography...

HÄÄPÄIVÄ KUVINA 1/3 – Kuuntele itseäsi, älä muita

Melkoinen aamu tuo hääpäivän aamu. Olin nukkunut aivan valtavan huonosti, koska en nukkunut omassa sängyssäni. Paras kaveri on näin aikuisiällä toiseks paras unikaveri (sori äiti), mutta parhaan kaverin sänky ei siltikään päihitä omaa sänkyä. Olin ihan aavistuksen verran kateellinen tämän parhaan kaverini puolisolle, joka siis nukkui meidän sängyssä mun paikalla. Oli kuulemma oikein hyvät yöunet. Kuten pitkään olin ounastellutkin, kärsin koko aamupäivän aivan tajuttomasta hedarista, mutta jännityspäänsäryn sijasta kyseessä oli puhtaasti jumisärky, joka lopulta onneksi hellitti pelkkien särkylääkkeiden voimalla. Monipuolinen ja täyttävä ruokailukin jäi kaikkien oppien vastaisesti välistä, sillä mä olen sitä tahtomattanikin vatsalla jännittävää sakkia, eikä nuo alla näkyvät croissantit ja cocktail-piirakat uponneet sen suuremmin kuin hääjuhlassa tarjolla olleet pitopöydän antimetkaan.   Hirvittävän paljon saa lukea keskenään hyvin samankaltaisia vinkkejä ja tipsejä hääpäivän aamua varten. Puhutaan niistä hyvistä yöunista, ravitsevista aamupaloista ja kiireettömyydestä. Mä en todellakaan nukkunut hyvin enkä mä oikein syönytkään mitään koko päivän aikana, mutta olin silti onnellisimmillani kuin koskaan ennen. En näillä itselleni sopineilla ja täysin järjettömillä toimintatavoilla kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt kaikkien muidenkin tulevien morsiusparien tulisi nukkua niskat mutkalla ja olla koko hääviikko syömättä. Jos olet yhtä kehveli kuin allekirjoittanut, koita nukkua hääviikolla muuten mahdollisimman hyvin (siellä omassa sängyssä) ja syö hääpäivän aattona vaikka vähän liiaksikin. Jos nyt pitäisi neuvoa jotakuta tulevana lauantaina avioon astuvaa morsianta tai sulhoa, neuvoisin häntä tekemään siten, miten itsestä tuntuu parhaalta. Aivan kuten siihen astisen häätaipaleen varrella on muutenkin tehty. Mulla oli vähän etova olo vielä tuoreena rouvanakin ja buffetista täyteen "haluan vain maistaa kaikkea" -taktiikalla lapattu ruokalautanen jäi miltei koskemattomaksi, mutta sulhanen sen sijaan oli vetänyt hyvällä maulla vinon pinon mikropitsoja naamariinsa ennen kirkkoon lähtöä ja hääjuhlassa sillä oli taas nälkä. Näin me oltiin kuitenkin molemmat onnellisimmillamme ja tuo kahden kuukauden takainen päivä oli kertakaikkisen ihana! Photos: Joanna Suomalainen Photography...

DIY: Vaihtoehto juhlapaikan kylteille

Ennen kuin hypätään vielä hetkeksi häätunnelmiin ja meidän päivän yksityiskohtiin, haluan jakaa teidän kanssa DIY-ohjeen, joka oli samalla myös mun ensimmäinen lehteen tekemäni juttu. Samainen ohje löytyy siis viimeisimmästä Mennään Naimisiin -lehdestä, mutta koska se ei ole enää saatavilla kuin ehkä hyvin varustelluista kirjastoista, halusin jakaa ohjeen myös blogissani! Tarvitset läpinäkyvää akryylilevyä/pleksiä, liitu/maalitusseja sekä paperille tulostetun tai piirretyn kuvan/tekstin, jotka haluat levylle jäljentää. Myös lasin käyttäminen on mahdollista, mutta akryyli ei ole yhtä herkkä materiaali rikkoutumaan. Kiinnitäthän huomiota käyttämääsi tussiin, maalikynää korjatakseksi saatat tarvita myös tärpättiä tai muuta liuotinta. Kiinnitä paperit levyn takapuolelle siten, että paperilla oleva kirjoitus tai piirros on levyä vasten. Voit hyödyntää staattista sähköä hinkkaamalla paperia ensin hieman levyn pintaan, jolloin paperi pysyy levyssä kiinni ihan itsestään tai voit käyttää varmuuden vuoksi teippiä. Noudata käyttämäsi tussin kyljessä tai pakkauksessa lukevia ohjeita ja ala jäljentää akryylilevyn etupuolelle levyn läpi näkyvää tekstiä tai kuvaa. Mikäli olet tyytyväinen luomukseesi, anna sen kuivua kaikessa rauhassa. Tavallisen liitutussin ansiosta virheet on helppo korjata ja työn voi aloittaa vaikka kokonaan alusta, jos lopputulos kaipaa jalostusta. Halutessasi voit kehystää levyn ja/tai teipata sen takapuolelle värillisen paperin, jota vasten valkoinen liitu näkyy paremmin. Pystyssä levy pysyy myös esimerkiksi maalaustelineen tai lovella varustetun tukkipuun turvin. Istumajärjestyksen lisäksi tälle DIY-vinkille on miltei rajaton määrä muita käyttökohteita. ♥♥♥ Mua harmittaa aivan älyttömästi, että tämän toteuttaminen meidän omissa häissä meni poskelleen. Halusin suuren vierasmäärän vuoksi ohuemman tussin, eikä sopivanpaksuista kärkeä löytynyt enää liitutussien parista. Maalitussilla siis pelattiin ja todella riskisti, kun hääpäivän aattoiltaan mennessä olin jo unohtanut koko istumajärjestyksen ja väsyneenä aloitin taulun tekemisen ilman mallia. Mönkäänhän se meni, eikä juhlapaikalta löytynyt tärpättiä korjaamiseen, joten jouduin sanomaan hyvästit visiolleni. Häät eivät menneet pilalle mieluisan yksityiskohdan puuttumisen vuoksi, mutta olisihan tämä nyt helpottanut vieraiden paikan etsintää aivan älyttömän paljon!...

“No miltä nyt tuntuu?”

Kuva: Joanna Suomalainen Photography Rouvaselämää on nyt viikko takana. Rehellisesti sanoen en oikein osaa kuvailla, että mitä se rouvaselämä oikeasti on, sillä olen ollut niin kiinni töissä (vähintään 2 tuntia ylitöissä päivittäin), etten ole ehtinyt kunnolla ajattelemaan asiaa. En, vaikka syväluotaavaa vastausta tähän kryptiseen urheilukysymykseen on udeltu niin kaupan kassalla kuin työpaikallakin. Olemme olleet miehen kanssa niin tavattoman kauan yhdessä ja tänään epävirallisessa luokkakokouksen tapaisessa get-togetherissä totesimme vanhoille tutuillekin, ettei mikään ole muuttunut. Vai onko? Epäromantiikan mestarit Ei harrasteta julkisia hellyydenosoituksia, harvemmin ollaan edes kävelty käsikkäin. Heitetään toisistamme aika karuakin läppää ja osataan nauraa niin itsellemme kuin toisillemmekin. Tuntemattomampi saattaisi kyseenalaistaa parisuhteemme täysin, mutta meidän kavereille ja perheille tämä on ihan peruskauraa: me ei vain olla romanttisia, piste. Kihlauskin tapahtui parkkipaikalla omat sormukset omiin sormiin lykkäämällä. Avioliiton solmiminen väänsi kuitenkin jotain nipukkaa tai namiskaa meidän molempien korvien välissä heti kirkosta ulos astumisen hetkellä. Emme vieläkään hipsuttele toisiamme julkisesti, mutta keittiöpsykologian epävirallisena maailmanmestarina olen huomannut hienoisia muutoksia sekä itsessäni että miehessäni. Voiko avioliitolla vielä tehdä jotain muutakin kuin taata leskeneläkkeen ja perinnön? En sanoisi, että parisuhteemme ylle olisi laskeutunut mikään höttöhattarapilvi tai että silmälasieni linssit olisivat yhtäkkiä muuttuneet vaaleanpunaisiksi, mutta omalla tavallaan tässä on taidettu kokea sellainen rakastumisen tunne uudelleen ja aivan uudella tavalla. Aina on rakastettu ja se kerrotaan meillä kotona ääneenkin, mutta nyt jokin on erilailla. Kumpikin ottaa toisensa huomioon aivan toisin kuin ennen ja suhtautuminen tiettyihin asioihin on yhtäkkiä aikuismaisempaa, vaikka sitä postauksen potrettia katsoessa saattaisi vähän epäilläkin. Avioliittohan ei nykyisillä meriiteillään ole kuin pala paperia, jonka voi miltei tyystin purkaa verkkopankkitunnuksia vilauttamalla, mutta meidän parisuhteeseen se toi varmuutta ja vakavuutta. En pidä parisuhdetta tai avioliittoa tavoitteena, sillä niiden kuuluu tulla ja syntyä kuin itsestään ilman suurempia ponnisteluja, mutta meille avioliitto oli se jättipotti, joka teki meistä täydellisen kokonaisuuden. Meidän perheen kivijalka on nyt luotu. Siltä musta tuntuu....

5 asiaa, joita olen häitä järjestäessäni ihmetellyt

Häiden järjestäminen tuo mukanaan jos jonkinlaisia kummallisuuksia, joita ei ole osannut ennen kihlautumista tai hääpäivän päättämistä edes ajatella. Osa nykypäivän morsiuspareista saa edelleen häärätä autuaan tietämättöminä kummallisista trendeistä, mutta jos eksyy Facebookiin tai hairahtuu lukemaan häälehtiä, saattaa oma häämaailma mullistua täysin. Jotkin häätermit kuulostavat niin kummallisilta, että niiden olemassaoloa epäilee ihan tosissaan. Mitkä olivat itselleni täysin uusia hääjuttuja ja ennen kaikkea, ovatko ne välttämättömyyksiä vai turhanpäiväisiä haihatuksia? Vessakori Näitä penteleitä tuskastelin Snapchatissa (@tsenana) viimeksi viikonloppuna. Kuuluvat vahvasti sarjaan "ei missään määrin pakollinen, mutta oishan se nyt kiva olla, jotta siitä voi luoda itselleen maailmanluokan ongelman". Kyseessä on siis kori, joka nimensä mukaisesti nököttää juhlapaikan WC-tiloissa ja johon morsiuspari varaa hyödyllisiä tykötarpeita vieraiden pienimuotoisia hätätilanteita varten. Näkemäni tarvikelistat ovat olleet ihan päästä päähän ja ovat sisältäneet aivan kaikkea rakkolaastareista ja varasukkahousuista kondomeihin; lapsivapaissa häissä mukaan laitetaan toisinaan jopa pieniä likööripulloja. Muhun on jo pienenä istutettu sellaisen yliajattelevan superemännän siemen ja uskomuksilleni sekä oppimilleni tavoille uskollisena ihastuin ajatukseen vessakoreista välittömästi, kun niistä ensimmäisen kerran luin. Toki rumba on tällä hetkellä vielä siinä vaiheessa, että mulla on tasan tyhjät korit olemassa, enkä ole ehtinyt antaa pienintäkään ajatusta niiden sisällölle, mutta ehkä blogissa kurkistetaan vielä jossain vaiheessa kaikkea mahdollista ajattelevan juhlajärjestäjän kokoamiin vessakoreihin...

Tasan kuukausi häihin

Voisi kai vihdoin myöntää, että tässä alkaa lievästi jännittämään. En viime yönä nukkunut kovinkaan hyvin ja valvoin häät mielessäni aivan luvattoman myöhään. Meidän h-hetkeen on tänään tasan kuukausi. Tasan kolmekymmentä (30?!) päivää. Vastahan mä naureskelin kaasoilleni, että viiden kuukauden päästä varmaan kuumottelee. Vastahan me mietittiin, mikä elokuinen lauantai vuonna 2017 olisi paras päivä juuri meille. Siitä on nyt jokseenkin kaksi vuotta aikaa. Häiden järjestäminen on asia, josta on ihana ottaa kaikki irti, mutta jota en näillä näppäimin halua enää koskaan kokea. Olen viimeiset kaksi kuukautta ajatellut, että haluan sen hääpäivän jo tänne, voi kun se olisi jo! Hääsuunnitteluun kuuluu tietynlainen vetkuttelu eikä asioita voi mitenkään hoitaa täysin valmiiksi esimerkiksi kahta kuukautta ennen hääpäivää. Tämä ei oikein sovi mulle, koska oon vähän sellainen "tännekaikkihetinyt"-tyyppinen ihminen. Tämä taival on kasvattanut meitä molempia ja opettanutkin jonkun verran; noin 23 kuukauden kokemuksella uskallankin nyt jakaa muutaman matkan varrella oppimani asian. Ole ajoissa, mutta älä liian ajoissa Mikäli tähtää suosittuun palveluntarjoajaan tai jos juhlapäivä tulee olemaan yksi vuoden kiireisimmistä (esimerkiksi muutaman viikon takainen 1.7.17), on hyvä aloittaa tarjouspyyntörumba ajoissa. Lähtökohtaisesti kannattaa kuitenkin jättää yksityiskohtia avonaiseksi ja tehdä ennemmin alustavia varauksia ehdottoman lukkoon lyömisen sijasta. On myös hyvä varautua siihen, että kolmea vuotta ennen häitä ei ole ihan hirveästi tehtävissä. Meidän kahteen suunnitteluvuoteen on mahtunut ihan liian monta taantumaa ja turhautumista, kun joitain asioita ei ole voitu hoitaa. Joissain kunnissa ei esimerkiksi voi varata kirkkoa ennen kuin vasta vuotta ennen häitä, tietyt palveluntarjoajat eivät ota tilauksia vastaan kuin ehkä vasta saman kesän aikana ja sitä loputonta ”no siihen on vielä niin paljon aikaa” -päivittelyä saa kuulla sukulaisilta ihan kyllästymiseen saakka. Omista mielenmuutoksista ja trendien vaihtumisesta nyt puhumattakaan. Yo do you! Älkää verratko suunnitelmianne muiden suunnitelmiin. Mä olen koko ikäni ollut kova vertailemaan itseäni muihin, on kyseessä ollut asia mikä hyvänsä. Häiden suhteen olen kuitenkin onnistunut pitämään yhdessä sulhasen kanssa kiinni siitä, että me ollaan rakentamassa meidän häitä ja niistä tulee meidän näköiset juhlat. Sillä ei ole mitään merkitystä, pitääkö joku haukiputaalainen pariskunta sukkanauhan helman alta penkomista mauttomana tai joku heinolalainen pariskunta alkoholittomia häitä lähtökohtaisesti epäonnistuneina. Vinkit ja ulkoiset näkökulmat voivat olla hyödyksi jossain määrin, mutta ei ole muiden tehtävä määrittää teidän unelmapäivänne kulkua. Tänä kultaisena someaikana erityisesti Facebookin hääryhmissä tulee yhteentörmäyksiä vähän väliä ja niiden lukeminen voi olla osaltaan myös viihdyttävää, mutta on hyvä muistaa, että maailmassa on yhtä monenlaisia hääjuhlia kuin on morsiusparejakin. Polttaritkin on vain kerran elämässä Nauti polttareistasi, mikäli olet sellaisia toivonut ja ne sinulle järjestetään. Mulle tuli suru puseroon omieni jälkeen,...

POLTTARIT – Koiranpentuja, kylpylähemmottelua ja pullokaupalla kuohuviiniä

Tiesin J:n olevan jo hereillä, koska hapuilin laiskasti jalallani sängyn toista puolta, joka oli tyhjä. Muistan ihmetelleeni, että mihin se on menossa vähän vaille seitsemän lauantaiaamuna, kun ovi kävi. Olin kuitenkin vielä sen verta unessa, etten kiinnostunut asiasta niin paljoa, että olisin mennyt katsomaan, mitä olohuoneessa tapahtuu. Meni hetki ja ulko-ovi kävi uudelleen. En vieläkään jaksanut kiinnostua asiasta mitenkään äärimmilleen, J oli ollut poissa pari minuuttia. Minuuttia myöhemmin raotin silmiäni, kun makuuhuoneen ovi naksahtaa auki. Ovenraosta pilkistää neljä silmäparia ja ”huomenta” raikaa kuorossa. Oma reaktioni oli kirjaimellisesti ”voi vi**u”, enkä ihan oikeasti valehtele. Tämä unenpöpperöinen lausahdus saatiin videolle. Mun polttarit olivat alkaneet. Täydellinen yllätys Mä olin siis autuaan tietämättömänä luullut, että olisin lauantaina mennyt brunssille parin ystäväni kanssa ja siitä sitten shoppailemaan kaasomekkoa kolmannelle ystävälle. Sulhanen oli ollut mukana juonessa ja ihan silmät kirkkaina jutellut takaisin, kun selitin omia suunnitelmiani perjantai-iltana. Pääsin kyllä syömään näiden edellä mainittujen ystävieni kanssa, mutta ihan oman sohvapöydän ääressä, kun tytöt olivat tuoneet mukanaan aamupalatarvikkeet ja pullon (pinkkiä!!) skumppaa. Mulle annettiin noin tunti aikaa valmistautua, sillä kahdeksan jälkeen olisi otettava suunnaksi ensimmäinen etappi. Sain myös listan äärimmäisen tärkeistä mukaan pakattavista tykötarpeista. Oli passia, vanupuikkoa, mekkoa ja puutarhalapio. Ulostautuessamme meidän kämpästä parkkarille odottamaan kyytiä, piti mun käydä hakemassa mukaan myös havunoksa. Ajattelin, että ei hemmetti, pistääkö nää mut mataline verenpaineineni morsiussaunaan kananmunineen ja havunoksineen kaikkineen...

HÄÄMEIKKI: Kolme huulipunaa, kolme hintaluokkaa

Jos mietitään häitä ja häiden järjestämistä, assosioituu tuo satumainen päivä kerran elämässä -tyyppisten tapahtumien kanssa todella vahvasti. Asiat halutaan tehdä kerralla ja kunnolla, mietitään tarkoin mihin panostetaan ja missä pihistetään. Pohdintalistalle ajautuu usein myös häämeikki ja sitä edeltävän kauneudenhoidon toimenpiteet - mitä tekisin itse, milloin menisin ammattilaisen puheille, mitä tuotteita tarvitsen tai haluan? Muut ovat hyvin pitkälti maku- ja soveltuvuuskysymyksiä, mutta ehdottoman varmaa ihan jokaisen morsiamen (ja miksei sulhasenkin) kohdalla on se, että hääpäivän meikin tulee olla mahdollisimman kestävä. Ei siis juonteisiin karkaavia peitevoiteita tai vesiliukoisia ripsivärejä tänne kiitos, viinilasin reunaan tai sulhasen kaulukseen jäävistä huulipunista puhumattakaan! Mutta voiko edullinen kosmetiikka- tai meikkituote olla kestävä? Tarvitseeko häämeikkiään suunnitellessaan ja huulipunaa valitessa kytätä myös hintalappua – mitä kalliimpi, sen parempi? Mä olen nyt muutaman viikon ajan testaillut kolmea huulipunaa, joista yksi tulee kruunaamaan oman häämeikkini. Valitsemani sävyt ovat hyvin samankaltaisia ja lopputuloskin on kaikkien kolmen kohdalla enemmän tai vähemmän matta. Valitsin testiin perinteisiä huulipunia nestemäisten sijasta, koska kokemuksesta tiedän nestemäisten huulipunien olevan esimerkiksi uudelleenlevityksen/korjailun suhteen hieman hankalia, eikä häämeikki välttämättä ole just se, jota haluaisi päivän mittaan murehtia. Mainitsen kuitenkin jokaisen kolmen huulipunan yhteydessä kelvollisen nestemäisen vastineen samasta hintaluokasta! Essence Longlasting Lipstick (2,89€), sävy 07 Natural Beauty Essence hurmasi suomalaiset meikkifriikit hintalaatusuhteellaan parisen vuotta sitten. Sanonta "Halpaa kuin saippua" on meikkipiireissä muuttunut muotoon "Halpaa kuin Essence", enkä ihmettele, sillä kalleimmillaan tuotteiden hinnat taitavat kivuta noin viiteen euroon. Longlasting Lipstick -huulipunat ovat koostumukseltaan pehmeitä ja pigmentti on hyvä, mutta edullinen hinta kumoaa jo tuotteen nimessä olevan sanan "longlasting". Kyseessä on siis huulipuna, jota joutuu lisäilemään jokaisen viinilasillisen jälkeen eikä pysyvyys ole millään muotoa pitkäkestoinen, mutta yhdessä huultenrajauskynän kanssa tuote pysyy huulilla hieman paremmin. Koostumus on siitä ihana, että sallii suhteellisen huolettoman lisäilyn päivän mittaan. Mikäli siis huulipuna ei ole panostuskohteidenne joukossa ja olet valmis näkemään ihan pikkuriikkisen enemmän vaivaa huulipunan hyvältä näyttämisen eteen, on tämä ehdottomasti juuri sulle! Varaudu kuitenkin vierailemaan Essence-hyllyjen välissä useammin kuin kerran – sen oman sävyn löytyminen hyllystä ensimmäisellä kertaa ei ole tässä maassa selviö. Pakkaus on yksinkertainen ja todella muovinen. Samaan hintaluokkaan tipahtavista nestemäisistä huulipunista suosittelen tutustumaan yhdysvaltalaisen Colourpopin Satin Lip -huulipuniin.  L'Oréal Paris Color Riche Matte Addiction (12,50€), sävy 633 Moka Chic Valtaosa suomalaisista ostaa edelleen meikkinsä kotimaisista marketeista ja tavarataloista. Niiden helppo saatavuus on ehdottomasti se kaikista suurin plussa, mutta tietyllä tapaa sen markettileiman yleensä rekisteröi heti kättelyssä. Sävyvalikoima on (etenkin pohjameikeissä) keskinkertainen, tuotenimet ovat kokonaisuudessaan nälkävuoden mittaisia ja pakkaukset heppoisia. L'Oréalin Matte Addiction -huulipuna komeilee kuitenkin mun peilipöydän paalupaikalla ja on todiste siitä, että perinteisetkin mainokset löytävät vielä uhrinsa. Viimeistellynoloinen pakkaus tuo...