Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Hääblogit

Mennään naimisiin / Hääblogit (Page 17)

Hääblogipäivä – jäänmurtajana twerkkaus

Lauantainen hääblogipäivämme alkoi yhteisellä aktiviteetilla - suuntasimme kohti Lönnrotinkadulla sijaitsevaa HiMO Club - tanssi- ja treenistudiota. Tanssisalilla meitä oli vastassa Emmi's Dancen ihana Emmi. Alkujännityksen lievittämiseksi Emmi kertoi alkuksi hieman itsestään sekä siitä, mistä twerkkaus on alunperin lähtenyt liikkeelle.Ennakkoluulot pois - TWERK IT ! Meitä seisoi rivissä 13 hääbloggaria sekä toinen päivämme valokuvaajista, Valoisien Kuvien Ilona. Yksikään meistä ei ollut käynyt ennen twerkkaamassa - osa ei ikinä millään tanssitunnilla. Emmi sanoi tanssitunnin toimivan loistavana jäänmurtajana myös polttariporukalle, jossa kaikki eivät välttämättä tunne toisiaan ennalta.Aloitimme lämmittelyllä, jonka jälkeen siirryimme twerkkauksen alkeisiin. Itse luulin, että pyllyä hytkytettäisiin peppulihaksilla. (Saatoin myös kokeilla edellisenä iltana kotona, että toimisiko se - EI TOIMINUT!) Pylly saadaan hytkymään lantiosta lähtevällä liikkeellä. Kieli keskellä suuta yritimme saada omia pyllyjämme hytkymään musiikin tahdissa. Oma pyllyni kyllä hyllyi, ehkä enemmän painovoiman ansioista kuin sen sijaan, että olisin osannut käyttää lantiotani liikkeen tekemiseksi.Tunnilla aivan super-hauskaa! Emmi oli opettajana aivan huippu ja motivoiva. Hän tsemppasi meitä, eikä missään vaiheessa tullut fiilistä, että olisin ollut toivoton tapaus. Tunti oli yllättävän rankka! Seuraavana päivänä tiesin, mistä päin kroppaani löytyvät ne lihakset, joita twerkkaukseen tarvitaan. Meidän tuntimme päätyttyä HiMO Club täyttyi juurikin polttariporukasta. Morsian vaikutti todella innostuneelta ja pakostakin aloin ajattelemaan myös omia tulevia polttareitani. Mimmoistakohan aktiviteettia sinne on keksitty? Kiitos Emmi ja HiMo Club - teidän ansiostanne hääblogipäivämme sai aivan huikean startin! - Sara ♥ Lisätietoa tilaustunneista saat HimoClubin nettisivuilta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@himoclub.fi. Emmi's Dance ja HiMO Club löytyvät myös Instagramista @emmisdance ja @himo_club. Kuvat: Valoisia kuvia – Tuomaan iloa päivääsi ja lämminhenkistä kuvauspalvelua!...

Polttaripäivä bloggarityyliin

Bloggauksen paras puoli on ehdottomasti ihanat bloggarikollegat. Facebookin hääryhmistä löytää paljon vahvoja mielipiteitä siitä, mikä on oikea tapa häiden järjestämiseen - olipa sitten kyseessä kukat, meikki, kampaus, vieraslista, kengät, hääpuku tai sormus. Hääbloggareiden kesken ei ole oikeaa tai väärää tapaa järjestää häitä. Kukaan ei tuomitse toisen suunnitelmia, vaan kuuntelevat mielenkiinnolla miten hääjärjestelyt etenevät. Seuraan itsekin useampaa hääblogia, joista saan inspiraatiota meidän häidemme suunnitteluun. Hääblogipäivä eli bloggareiden polttaripäivä Alkukeväästä Jotain keltaista -blogin Iira heitti ilmoille ehdotuksen hääblogipäivän järjestämisestä. Idea sai heti positiivista palautetta! Upeiden yhteistyökumppaneiden kanssa, Iira lähti toteuttamaan meille ikiomaa päivää. Itse olen tässä vaiheessa hääsuunnittelua jo melko stressaantunut. Tuntuu, että päivät loppuvat kesken ja tekemättömiä asioita on vähintään yhtä paljon, kuin jo tehtyjä. Olikin aivan ihanaa päästä tällä kertaa nauttimaan ihanasta päivästä ilman suunnitteluvastuuta. Hääblogipäivää voisi hyvin sanoa myös pre-polttaripäiväksi. Päivän ohjelma oli hyvin suunniteltu ja siinä oli mukana paljon asioita, jotka sopivat mielestäni erinomaisesti myös polttariaktiviteetteihin. Aikataulutus on kaiken A ja O On yhdentekevää, mitä ollaan suunnittelemassa, jos aikataulutus ei ole kunnossa. Liian tiukka aikataulu aiheuttaa stressiä ja kiristää ilmapiiriä. Toisaalta myös turha odottelukaan ei innosta, vaan latistaa tunnelmaa.Meidän päivämme starttasi kello yhdeltätoista, kun tapasimme Helsingin Rautatieasemalla. Ensimmäisenä oli vuorossa yhteistä aktiviteettia, joka oli omiaan nostattamaan tunnelmaa. Tämän jälkeen siirryimme hyvän ruuan ja juoman pariin. Jotta loppuilta ei mennyt ruokaähkyssä tai kisaväsymys ei yllättäisi liian aikaisin, oli meille järjestetty myös muutamia workshoppeja.  Virallisen osuuden päätyttyä, jatkoimme vapaamuotoisella seurustelulla. Osa suuntasi tämän jälkeen treffeille nukkumatin kanssa - minä päätin lähteä treenaamaan kisakuntoani tulevia polttareita silmällä pitäen. Päivä sujui paljon paremmin, kuin osasin odottaa. Siihen ei sisältynyt kiirettä, turhaa odottelua tai tylsiä hetkiä. Päivämme oli täynnä naurua ja rentoa tunnelmaa!Mahtuisiko sinun lukulistallesi muutama hääblogi lisää? Alta löydät blogipäiväämme osallistuneet bloggarit ja heidän ihanat bloginsa. Iira - Jotain keltaista Sande - Enää ei voi vaihtaa Siiri - From Bennet to Bingley Ida - Ida's daydream Krista - Kristallihäät Essi - Häämimmit Hanna - Tyttö tahtoo Elina - Misery Business The Wedding Anniina - Something Gold Salla - Some People Are Worth Melting For Anna - Bride & Co. Tanja - Always Yours Hääblogipäivästä ja mukana olleista yhteistyökumppaneista tulossa lisää juttua seuraavassa postauksessa! - Sara ♥   Kuvat: Valoisia kuvia - Tuomaan iloa päivääsi ja lämminhenkistä kuvauspalvelua!...

Hääblogipäivä -twerkkaus

Suuntasimme lauantaina bloggaripäivän alkajaisiksi Himo -clubille twerkkaamaan. Ennakkoajatukset twerkkauksesta olivat aika jännittyneet. Päätin kuitenkin antaa twerkkaukselle mahdollisuuden.Himo -clubilla meitä vastassa oli Emmi. Täytyy kyllä muutama hehkutus ihanasta ohjaajasta sanoa! A I V A N  M A H T A V A ohjaaja! Emmi sai onnistumisen tunteen tämänkaltaiselle hieman epäonnistujallekkin! Jännittävät ala-asteikäiset pyllynpyöritys naureskelut jäivät heti alkuun.Twerkkaus itsessään muutti ennakkokäsitykseni lajista täysin. Laji ei ole pelkkää pyllynpyöritystä pienissä shortseissa. Twerkkaus on aika hikinenkin tanssilaji, jossa kovilla ovat niin reidet kuin vatsalihaksetkin. Twerkkaus meni kovemmastakin salitreenistä.Vahva suositus siis twerkkaukselle. Lajia voi harrastaa tanssituntien muodossa, mutta mahtava idea myös mm. polttareihin;) Tunti tiivistää juhlaporukan tunnelman nopeasti. Voisin mennä kokeilemaan twerkkausta koska vain uudelleen!Otahan seurantaan Facebookissa Emmi's Dance sekä Instagramissa @emmisdanceKuvat: Valoisia Kuvia-E...

Hääblogipäivä

Ihana Jotain Keltaista -blogin kirjoittaja Iira sai muutama kuukausi idean bloggaripäivästä, jota vietimme eilen lauantaina Helsingissä. Päivä sisälsi twerkkausta, ruokaa, juomaa, glitteriä, kampauksia, askartelua sekä mahtavaa tunnelmaa!Mukana bloggaripäivässä olivat: - Sande: Enää ei voi vaihtaa - Siiri: From Bennet to Bingley - Ida: Ida's Daydream - Krista: Kristallihäät - Iira: Jotain keltaista - Hanna: Tyttö tahtoo - Elina: Misery Business the Wedding - Sara: Adieu Madmoiselle, Bonjour Madame - Anniina: Something Gold - Salla:Some People Are Worth Melting For - Anna: Bride & Co. - Tanja: Always Yours Mukana menossa meillä oli myös Valoisia kuvia Ilona sekä Asta, jotka ikuistivat mahtavan päivän kuviksi. Bloggaripäivän kuvat blogissani ovat siis Valoisia kuvia -luomuksia!Koska päivä sisälsi niin paljon tapahtumia, ajattelin tehdä muutaman erillisen postauksen päivän sisällöstä. Kirjoittelen alkuviikosta twerkkauksesta Himo -clubilla!Nauttikaahan kuvista! [caption id="attachment_11672" align="alignnone" width="609"] Tämän kuvan on ottanut Kristallihäät -blogin Krista![/caption]     -E...

Kaasona Suomen Suurimmissa Häissä

Olen päässyt radiojuontajan työni puolesta tekemään vaikka mitä erikoista, mutta yksi mieleenpainuvimmista tapauksista sattui kohdalleni ehdottomasti viime kesänä, jolloin sain kunnian toimia kaasona Suomen Suurimmissa Häissä.Suomen Suurimmat Häät järjestetään radiotalollamme ja käytännössä idea on seuraava: monella radiokanavalla vihitään avioliittoon pariskunnat juuri samaan aikaan suorassa lähetyksessä. SuomiRockin hääpariksi oli valikoitunut ihastuttava, pirkanmaalainen pariskunta Viivi ja Olli. Häissä mukana olivat heidän perheensä ja kourallinen läheisimpiä ystäviä.Vihkiminen alkoi aamuyhdeksältä SuomiRockin studiossa pastori Kari Kanalan toimesta. Studiossa esiintyi Uniklubi, joka esitti kauniin kappaleensa Laavaa. Tilaisuus oli kaunis, ja tämä kaaso tietenkin vollotti täyttä päätä. Loppuun morsiuspari oli toivonut soitettavan Egotripin esittämän Mestaripiirroksen ja viimeistään siinä vaiheessa se oli menoa; hanat auki ja nenäliinaa nassuun.[caption id="attachment_11565" align="aligncenter" width="667"] Kuvassa minä ja morsiamen peukalo <3[/caption]Vihkimisen jälkeen kaikki eri kanavien pariskunnat juhlivat radioväen kanssa toimituksessa tiloissa, jotka oli laitettu suunnattoman hienoiksi. Juhlissa tanssittiin häävalssit Mikko Harjun säestämänä. Sinä riität - ja Taivas ei oo rajana -kappaleet saivat tunteet pintaan kaikilta paikallaolijoilta. Puheet pidettiin kaasojen ja bestmanien toimesta, jotka siis tulivat kanavilta. Niissä kuultiin muun muassa persoonallisia ohjeita avioliiton raikkaana pitämiseen.Iltaa kohden meno muuttui railakkaammaksi, samppanjaa poksauteltiin ja valaistusta himmennettiin. Morsiuspareista osa lähtikin vielä jatkamaan juhlia perheidensä kesken valitsemiinsa kohteisiin.Morsiusparit kiittelivät juhlan olleen ikimuistoinen tapahtuma, jossa koostaan huolimatta oli intiimi ja sympaattinen tunnelma. Tämä jäi minulle elävästi mieleen; tapahtuman tekevät ennen kaikkea ihmiset ja se, että juhlaan suhtaudutaan sen ansaitsemalla kunnioituksella. Jokainen meistä radion työntekijöistä oli pukeutunut juhlavasti, onnitteli kaikki hääpareja tasaisesta, eikä talossa taatusti nähty häävalssien aikaan yhtäkään yrmeää ilmeittä – eikä kyllä kauheasti kuivia silmäkulmiakaan.Omissa häissäni toivonkin ennen kaikkea sitä, että ihmiset tulevat paikalle juhlamielellä, valmiina nauramaan ja hymyilemään. Koska tottahan se on, mitä sanotaan: ihmiset tekevät juhlan.Rakkaudella, ReaPs. Alla tunnelmakuvia häistä, lisää löydät hashtagilla #suomensuurimmathääthttps://www.instagram.com/p/BVY-jOwF7bx/?tagged=suomensuurimmath%C3%A4%C3%A4thttps://www.instagram.com/p/BVY6fBghD3J/?tagged=suomensuurimmath%C3%A4%C3%A4t...

Vaaleanpunaisia ruusuja hääkampaukseen – hiuksista tehtyjä sellaisia

Minulle on ollut jo pitkään selvää, että pidän häissäni päässä seppelettä. Tämäkin päätös on hieman muuttanut muotoaan, sillä hyvin luultavasti seppeleen lasken hiuksilleni lopulta vasta juhlapaikalla, ja kirkkoon valitsen pitkän hunnun.Kun lopullinen kokonaisuus hakee vielä muotoaan, on ihana mietiskellä erilaisia mahdollisuuksia - siis myös sellaisia, joiden tietää heti olevan itselle liian rohkeita tai erikoisia. Yksi tällainen trendi on kampaukseen liitettävät ruusut - siis sellaiset, mitkä TEHDÄÄN hiuksista. Vaikea ymmärtää? Ei hätää,  Instagramista löytyvät kuvat selventävät asiaa.Taitavat kampaajat saavat hiuksista tehtyä vaikka mitä, kunhan aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä löytyy. Nyt siis hiuksista muokataan upeita ruusukampauksia, joista monissa kokonaisuuden viimeistelee hennon vaaleanpunainen sävy. Itse olen ainakin ollut todella vaikuttunut kyseisistä kuvista.Omia häitä suunnitellessa kannattaa aina muistaa ja pitää mielessä oma persoona ja oma kärsivällisyys. Itse tiedän jo nyt, että en olisi valmis käyttämään tuntikausia ruusukampauksen tekoon, enkä missään nimessä jaksaisi seuraavana aamuna selvitellä hiuslakalla kuorrutettua tukkaani kammalla ja kenties saksillakin.Katso kuvat ruusukampauksista alta. Olisiko tässä ideaa omaan kampaukseesi?https://www.instagram.com/p/BhMjhPjH6Um/?utm_source=ig_embedhttps://www.instagram.com/p/Bgex6C6gcwd/?utm_source=ig_embedhttps://www.instagram.com/p/BgpjETQnmwS/?utm_source=ig_embedKampauksista uutisoi ensimmäisenä Voice.fi. <3Tulevatko sun lempikukkasi näkymään jotenkin häissäsi?Rakkaudella, Rea...

Ympäristöystävällinen hääpukeutuminen

Kuvassa komeilee Marjo Haapasalon itse suunnittelemia käsintehtyjä pukuja sekä vintagepukuja Boutique Minnessä.Monien vaatteiden, kalliiden ja edullisten, materiaalit tulevat kauempaa, vaikka vaate valmistettaisiinkin Euroopassa tai jopa koto-Suomessa. Vaate tai materiaali matkustaa pitkän matkan Suomeen lentäen, rekan kyydissä tai meriteitse, ja kuljetus kuluttaa ympäristöä. Lisäksi materiaalien valmistuksessa käytetään paljon vettä ja muita luonnonvaroja sekä kemikaaleja materiaalista riippuen. Vaatteiden hankkimisessa, ja siten myös hääpukeutumisessa, on siis ympäristön näkökulmasta monta pointtia mietittäväksi. Ennen kuin me löysimme omat tapamme hankkia hääasumme, pohdimme erilaisia keinoja, miten ratkaista vaatekriisi hieman ekologisemmin.Ensimmäiseksi voisi miettiä, tarvitseeko pukua ostaa omaksi, jos sitä käyttää vain kerran, vai voisiko puvun lainata tutulta tai vuokrata pukuvuokraamosta? Jos hankkii oman puvun, kannattaa tutkia käytettyjen hääpukujen tarjontaa. Netti pursuaa käytettyjä morsiuspukuja, ja pelkästään Facebookin hääkirppiksillä yksityishenkilöt kauppaavat paljon pukuja. Mun oma pukuni löytyi sieltä, ja olen häämekkoni kolmas, enkä toivottavasti viimeinen, omistaja. Lisäksi löysimme sattumalta eräältä turkulaiselta kirppikseltä kauniin pitsisen yläosan, jonka Boutique Minnen Marjo tuunasi mulle mieluisaksi. Kirppisten lisäksi on muitakin paikkoja, joista löytää käytettyjä pukuja, kuten vintagekaupat tai esimerkiksi Lovebirds. Lovebirds on ns. hääpukujen myyntialusta, joka auttaa yksityisiä ihmisiä myymään hääpukunsa.Hääpukua suunnitellessa kannattaa myös miettiä, voisiko puku olla sellainen, jota voisi käyttää muissakin juhlissa? Tällöin voi olla fiksua teettää mittatilaustyönä monikäyttöinen asu. Sovitettuaan muutamia pukuja ja kierrettyään liikkeitä Karo valitsi tämän vaihtoehdon. Käsistään kätevä morsian voisi toki ommella puvun kierrätysmateriaaleista, mutta me taidamme jäädä ompeluhommissa pikkulaukku-tasolle, ja jättää isommat työt ammattilaisille. :DBestmanien ja kaasojen pukeutumisen suhteen ekologinen (ja taloudellinen) valinta on antaa heidän pukeutua sen värisiin ja mallisiin vaatteisiin, joissa he viihtyvät. Näin heille ei tule ostettua asua, jota he käyttäisivät vain kerran, vaan he voivat pukeutua jopa vaatteisiin, jotka jo löytyvät heidän omasta tai jonkun toisen vaatekaapista, tai vaikka vaatelainaamosta kuten Vaatepuusta! Jos mielessä on kuitenkin tarkka visio vieraiden pukeutumisesta tai joku ehdoton ei (kuten meillä farkut, t-paidat ja lenkkarit :D ), kannattaa pukukoodi kertoa hääinfossa. Pukukoodi antaa vieraille myös vihiä siitä, kuinka rennot tai muodolliset juhlat on tiedossa. Vaateteollisuuden ympäristövaikutuksista ja vastuullisuudesta lisää ajatuksia:Eettiset ja ekologiset valinnat vaateostoksillaGlobaalin vaateteollisuuden ongelmiaMuoti, vaatteet ja ilmastonmuutosPelastuuko maailma, jos et osta Aasiassa tehtyjä vaatteita? Ei, sanoo asiantuntija.Puhtaat vaatteet -kampanjaRättien tulevaisuusVaatteiden kerskakulutus uhkaa ympäristöä...

Hääkuvasovellus -Wedbox

Wedbox on ilmainen kuvasovellus, jonka avulla juhlien vieraat voivat jakaa ottamiaan kuvia yhteiseen käyttöön. Sovellukseen pystyy kutsumaan rajattoman määrän vieraita ja jakaa haluamasi määrän ottamiasi kuvia. Sovelluksen kategorisointi -ominaisuuden avulla voit jakaa kuvia kategorioittain esimerkiksi polttareista, hääjuhlista ja vaikkapa jatkoista. Sovellus mahdollistaa myös 30 sekunnin videoiden lataamisen. Wedbox on kansainvälinen hääkuvasovellus, jota on mahdollista saada jopa 18 eri kielellä!Miten Wedboxia käytetään?Wedbox -sovellus ladataan Applen laitteelle App Storesta tai vastaavasti Anroid -laitteelle Google Playsta. Hakusanalla Wedbox store löytää sen ainoana vaihtoehtona.Tilaisuuden luojana: paina kohtaa "luo häät", jonka jälkeen vastaat sovelluksen esittämiin kysymyksiin. Näin luot omille häillesi tapahtuman ja saat käyttöösi häätunnuksen. Voit jakaa häätunnuksen häävieraille, jolloin he pystyvät tunnusta käyttämällä liittyä luomaasi häätapahtumaan ja lisäämään alustalle ottamiaan kuvia.Häävieraana: lataa sovellus samaan tapaan. Paina aloitussivulta "osallistu häihin", jonka jälkeen sinun tulee liittää kenttään hääparin antama häätunnus. Tämän jälkeen sovellus pyytää sinua kirjautumaan vielä Facebookin tai sähköpostin kautta, jotta profiilin luotuaan he pystyvät lisäämään kuvia tekemällesi alustalle. Tapahtumaan voi liittyä myös kutsulla, jonka tapahtuman luoja on lähettänyt sinulle joko sähköpostiin tai Facebookiin.Pystyt lisäämään kuvia sovellukseen kameran rullasta tai ns. "livenä".Miksi käytämme Wedboxia häissämme?Maailman mennessä digitaalisempaan suuntaan, ottaa jokainen häävieras häistä useita kuvia. Jokaisella kuvan ottajalla on kuvasta hieman eri näkökulma ja rajaus. Osa vieraista ottaa sadoittain kuvia, jotka unohtuvat puhelimen muistiin. Lisäksi olen huomannut sen, että juhlissa minulla on paljon muista kuvia, mutta itsestäni ei juurikaan. Koen, että Wedboxin avulla saamme jaettua kätevästi ottamiamme kuvia. Ilokseni saatan huomata, että joku on nappassut "vahinkolaukauksen" minusta, joka onkin yllättävän onnistunut kuva. Haluan tallentaa sen omaan kuvakansiooni muistoksi. Näin saattaa käydä myös muiden vieraiden kohdalla. Lisäksi häävalokuvaajan ottamia kuvia tulemme julkaisemaan sovelluksemme kautta. Valokuvaaja ottaa päivän aikana suuren määrän kuvia, joiden mukana on varmasti mahtavia otoksia. Valitettavasti monesti nämäkin jäävät vain hääparin nähtäville tai vaihtoehtoisesti kuvat lähetetään asianomaisille hankalasti jokaiselle vieraalle erikseen sähköpostitse tms. vastaavaa keinoa käyttäen. Ajattelisin, että Wedboxia käyttäessämme helpotamme työtaakkaamme. Julkaisemme kuvia sovelluksessa, joista vieraat voivat käydä kuvia katsomassa.Miten sovelluksen käyttäjäkunta rajautuu?Kuten tiedämme, vanhemmat ihmiset eivät "Dorojensa" kanssa sovellusta tule käyttämään. Tämä ehkä myös hyvä näin. Koemme, että sovellus on enemmänkin nuorille. Vanhemmille ihmisille tulemme lähettämään joitakin kuvia sähköpostitse. Sovelluksen käyttöönotto ei ole pakollista kenellekkään. Uskon kuitenkin, että moni haluaa selailla häidemme kuvia myös sillä ajatuksella, josko kuvien joukosta löytyisi itsestään kuvia.Jos kaikkia kuvia ei halua muiden nähtäväksi?En halua mm. polttarikuviani suureen jakoon. Saatamme häissämme muutaman hauskan kuvan näyttää, mutta suurin osa toljailuista saattaa jäädä vain muistoksi arkistoon. Tästä...

Budjetti

Nyt kun häidemme kokonaisuus alkaa hahmottumaan, alkaa myös budjetti selkeytymään. Tässä vaiheessa, kun häihin on alle vuosi jäljellä, on budjetti saanut ylä- sekä alarajansa.Esille on noussut monissa muissakin hääblogeissa häihin käytettävä budjetti ja muut raha-asiat. Moni hääblogin kirjoittaja on aika pitkälle samaa mieltä kanssani budjetista. Minun ajatukseni häihin käytettävästä summasta on se, että tulemme säästämään häihin meille kohtuullisen summan, jolla saamme sellaiset häät kuin haluamme/budjettimme riittää. En usko, että häistämme tulisi yhtään paremmat tai huonommat, oli sitten rahaa tupoittain tai ei.Pieni osa häidemme ohjelmasta yms. tulee "suhteilla". A:n yksi kaasoista hyödyntää omaa ällistyttävän upeaa ammattitaitoaan kakkujen leipomiseen; tässä syy kakkubuffetin kehkeytymiseen. Myös valokuvaajamme on tulossa häihin enemmän vieraaksi kuin kuvaajaksi. Koristeluun tulemme käyttämään jonkin verran kierrätysmateriaaleja ja loput koristeista varmaankin lainataan ystäviltä, ostetaan alennuksista tai vuokrataan jostakin ihanasta somistevuokraamosta. Yritämme säästää tämän kaltaisissa pienissä asioissa, loppujen lopuksi säästettävä summa saattaa olla merkittävä.Se, minkälaiseksi budjetti loppujen lopuksi kehkeytyy, on arvoitus meillekin. En näe tarpeelliseksi erotella budjettiamme sen kummemmin, rahaa valuu eri suuntiin, that's it! Keskitymme säästämään asioissa missä voimme. :)Jaan myöhemmin tällä viikolla meidän säästökohteita blogiin:)-E...

Mitä jos morsiuspukuni ei olisikaan valkoinen?

Tiedättekö sen tunteen, kun sinulla on selvät sävelet sen suhteen, millaisen mekon haluat, mutta sitten erehdyt kokeilemaan päällesi jotain täysin erilaista - ja yhtäkkiä huomaat kyseenalaistavasi alkuperäiset ajatuksesi? Minä todellakin tiedän.Lähes kaikki alkuperäiset suunnitelmani ovat sovitusten myötä lentäneet romukoppaan tai vähintäänkin vaihtaneet paikkaansa prioriteettilistalla. Pitkähihainen, löysä pitsimekko on alkanut haaveissa saada tiukempaa ja selkeämpää muotoa - monien muiden muutosten lisäksi.Kenties kaikista suurin yllätys tuli kuitenkin kun viikonloppuna Tampereen reissulla sovitin mielenkiinnosta päälleni värillisiä mekkoja. Hennon laventelin ja blushin väriset mekot näyttivät rekissä upeilta, ja yllätyksekseni päälläkin yllättävän neutraaleilta - ja silti tyrmääviltä.Värikkäät mekot ovat yleensä niitä hieman ”hienomman” oloisia. Tässä kohdassa haasteeksi tulee meidän häidemme luonne: haaveissamme on superrennot latojuhlat, joissa upea tylliunelma suurine kuvioineen ei välttämättä toimisi. Sen sijaan nuo uskomattoman upeat mekot saattaisivat palvella suunnattoman paljon paremmin juhlavissa talvihäissä.Meidän kesähäihimme sopisi kenties värillinen mekko, mutta ilman sen kummempaa krumeluuria tai kuviointia. Toki neutraali hiekan tai samppanjan väri saattaisi olla tarpeesi ”rento” myös pienen budjetin kesähäihin.Tässähän morsian aivan meinaa seota vaihtoehtojen määrästä - tekisi melkeinpä mieli järjestää erikseen kesä- ja talvihäät! Olisi kiva kuulla muidenkin morsianten ajatuksia värillisistä mekoista - onko harkinnassa, kenties ehdoton must vai ehdoton nou nou?Alla kuvia Tampereen Morsiusgallerian upeista mekoista. Mukaan mahtui nyt myös hennon värillisiä yksilöitä.[caption id="attachment_11602" align="aligncenter" width="3024"] Tämä puku oli hennon samppanjan värinen - eihän heti huomaisikaan?[/caption][caption id="attachment_11599" align="aligncenter" width="3024"] Tämä puolestaan väritykseltään blush![/caption][caption id="attachment_11596" align="aligncenter" width="3024"] Samaiset puvut vierekkän.[/caption]Ihanaa viikon jatkoa!Rakkaudella, Rea...