Kun korut valitsevat kantajansa

Alunperin meillä ei ollut tarkkaa visiota hääkoruistamme emmekä etsineet mitään tiettyä, mutta yhtäkkiä vain tuntui, että täydelliset korut löysivätkin meidät! Karon äiti kertoi hennosta pantamaisesta hiuskorustaan, jota hän käytti heidän häissään 5.5.1984. Korun tarina on kuitenkin paljon pidempi kuin 34 vuotta. Karon äiti on saanut korun äidiltään, joka käytti tätä omissa häissään 7.7.1949, mutta alunperin […]

Ihonhoitoa luonnontuotteilla

Yhteistyö: kuusenpihkavoide.fi Olen ollut aikamoisessa huulirasvakierteessä, ja on tuntunut, että huulirasvat eivät ole auttaneet rohtuneita ja kuivia huulia ollenkaan. Kuiviin huuliin on vaikeaa tehdä siistiä huulimeikkiä, ja siksi olen kokeillut kaikkea huulien parantamiseksi häitäkin ajatellen. Vierastan voimakkaita huulimeikkejä, vaikka ne muiden huulilla ovatkin todella kauniita. Toivon, että omat huuleni olisivat häissämme kevyesti meikatut, mutta ennen […]

Viisi kysymystä hääjuomista

Hääjuomat herättävät muitakin kuin juomien määrään liittyviä kysymyksiä. Nyt kun meidän juomat on hankittu ja koristavat koko kesän ihanasti olohuonettamme (kaiken muun pikkuhiljaa kerääntyvän häätavaran seurana),  avaan mielessä pyörineitä kysymyksiä. 1. MITÄ Mitä halutaan tarjota? Tuleeko alkoholia, ja jos tulee, niin tuleeko boolia, drinkkibaari vai mennäänkö pelkillä miedoilla? Pelkkiä mietoja alkoholijuomia tarjoavallakin on suuri valikoima, […]

Kukat häihin omasta pihasta

Alunperin ajattelin, että käyttäisimme mahdollisimman paljon luonnosta saatavia viherkasveja, ja joitakin muutamia kukkia voisimme ostaa torilta. Juhlapaikan läheisyydessä on kaupungin auringonkukkapelto, josta saa hakea ilmaiseksi auringonkukkia, joten sen hyödyntäminen oli myös mielessä. Sitten aloimme haaveilla itsekasvatetuista kukista. Alkuvuodesta tälle tuli mahdollisuus, kun muutimme asuntoon, jossa on pieni takapiha: voimme kylvää ja istuttaa niin paljon kukkia […]

Häät ilman muovipulloja

Yhteistyö: SodaStream Muovin aiheuttamat ympäristöongelmat ovat olleet paljon esillä viime aikoina. Monet ovat alkaneet kierrättämään muovipakkauksensa ja suosimaan kierrätysmuovista valmistettuja tuotteita. Kierrätys ei kuitenkaan ratkaise muovijäteongelmaa, vaan yksinkertaisesti muovia tulisi kuluttaa vähemmän. Jokainen meistä valitsee kaupassa, joko tietoisesti tai tiedostamatta, kuinka paljon muovijätettä omista ostoksista syntyy. Muovipullojen osalta SodaStream tekee kulutuksen vähentämisestä erittäin helppoa. SodaStreamin […]

DIY kierrätyskynttilät

Aiemmassa kynttiläpostauksessa kerroin tulevasta kynttiläpaja-projektista. Olemme siis pitkin kevättä kerännyt tyhjiä jäätelöpurkkeja ja kynttilänjämiä tutuilta ja tuntemattomilta kierrätyskynttilöiden tekemistä varten, ja vihdoin viime viikolla pääsimme hommiin. Helle ja ulkona järjestetty kynttiläpaja ei ehkä ollut paras kombo, mutta muut voi nyt sitten oppia meidän virheistä! 😀 Ensin tyhjiin jätskipurkkeihin teipattiin kannet kiinni. Teipatessa ei kannata säästellä, […]

Miten valita ekoruokaa häihin?

Meidän häiden suurin menoerä on ruoka. Koska ruokailuun kuluu paljon rahaa, haluamme sen olevan myös meidän näköinen. Ruoalla on suuret ympäristövaikutukset, joten tässä joitakin vinkkejä, kuinka valita ympäristöystävällisempää ruokaa niin arkeen kuin (hää)juhlaankin. Sesonkiruoka. Tosi helppo keino syödä ympäristöystävällisesti on kauden kasvisten suosiminen, koska silloin tuotannon päästöt ovat pienempiä. Kasvukauden ulkopuolella tapahtuva viljely vaatii enemmän […]

Ekologinen, taloudellinen ja kätevä hääkutsu

Mainitsin Save the date -postauksessa, että varsinaista hääkutsuamme valmisteltiin jo elokuussa 2017.  Save the date -ilmoituksemme oli kierrätyskartongille kiinnitetty jääkaappimagneetti, kun taas varsinainen hääkutsumme päätettiin toteuttaa kokonaan sähköisessä muodossa. Päällimmäinen syy e-kutsuun oli ympäristöystävällisyys, mutta hyvänä kakkosena tuli taloudellisuus: kutsut eivät maksaneet meille mitään, mutta vaativat kyllä aikaa yhtälailla kuin perinteisetkin kutsut. Nyt kun kutsut […]

Kolme kuukautta ennen häitä

Häät lähenevät, ja valmistelut muuttuvat käytännönläheisemmiksi päivä päivältä! Vihdoin saimme varata vihkijän. Siviilivihkijän varausaikataulut varmasti vaihtelevat kunnittain. Turun maistraatista meille kerrottiin varaamisen olevan mahdollista vasta nyt toukokuussa. Se tuntui kamalan myöhäiseltä: kyselin varausmahdollisuutta jo vuosi sitten! Virka-aikana virkapaikalla (esim. maistraatissa) siviilivihkiminen on maksutonta, mutta muutoin se on maksullista. Nyt kun meillä on vihkijä, ja häihinkin […]

Päänvaivaa aiheuttavat kynttilät

Rakastan kynttilöiden tuomaa tunnelmaa, joten alusta asti oli selvää, että toivoisin kynttilöiden olevan merkittävässä roolissa myös hääpaikkamme koristelussa. Kuitenkin, mitä enemmän opin kynttilöiden ympäristövaikutuksista ja materiaaleista, sitä vaikeammalta tuntui valita, millaiset kynttilät häihimme tulee. Kynttilät valmistetaan usein steariinista, parafiinista tai näiden sekoituksesta. Steariini voi olla eläinperäistä, jolloin se on eläinrasvaa, kuten naudan talia tai kalaöljyä, […]