Häähotellin tärpit Helsingissä

Jokainen pari valitsee itselleen parhaan tavan ja sijainnin hääyön viettoon. Osa tykkää juhlia pitkän kaavan mukaan aamuun asti. Tällöin oma sänky on vallan mainio vaihtoehto, koska hotelliyön kohdalla joutuisi railakkaasti aina aamuaurinkoon bilettävä pari tässä tapauksessa maksaa hieman turhasta. Osa pareista taas haluaa ”kotiutua” hotellihuoneeseen ns. ihmisten aikoihin ja päästä hyvissä ajoin rentoutumaan pitkän ja tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.

Kirkolta kekkereihin – ja millä tyylillä!

Vihkikirkon varasimme jo aikapäiviä sitten, ja juhlapaikkammekin tuli jo viime kesänä lyötyä lukkoon. Keskeisten palasten loksahdellessa tällä tavoin pikkuhiljaa paikoilleen, oli meille vielä muutama kuukausi takaperin mysteerinä kuljetuksemme kirkolta kekkereihin. Kuljetusta kartoittamassa Olihan tätäkin toki pienoisesti pähkäilty. Olimme mm. pitkään pohtineet hyvinkin stadilaista kuljetusta. Nimittäin raitiovaunua. Pidimme molemmat lähtökohtaisesti siitä ajatuksesta, että koko juhlaseurueemme sulloutuisi […]

3kk häihin

Aika sen kun vähenee, mutta onneksi hupenevat myös tekemättömät tehtävät!

Vieraskynä: Kaaso bloggaa

Kun filosofi ja morsian pyysivät minulta tätä kirjoitusta, oli ensimmäinen reaktioni hermostunut naurahdus. ”Ai että minä kirjoittaisin tekstin teidän blogiin?” Vähän aikaa mietittyäni, totesin, että miksipä toisaalta ei. Vähän ulkopuolistakin näkökulmaa näiden häiden suunnittelusta.