POLTTARIT!

Siis en edes tiedä mistä aloittaisin tai miten saisin tämän kirjoitettua niin että siitä ilmenee kuinka otettu ja kiitollinen olen ystävilleni!!! Siis mulla oli maailman täydellisimmät polttarit, en olis ikinä voinut uskoa kuinka paljon ystäväni jaksavat nähdä vaivaa niiden eteen!! Yritän nyt kertoa teille mahdollisimman tiivistetysti kaiken! 😀 Edellistorstaina olin siis täysin tietämättömänä töissä aamuvuorossa […]

Valokuvien käyttö häissä

Meidän kihlakuvat ovat ihania ja kodissamme onkin muutama niistä esillä. Aloin miettiä josko niitä voisi hyödyntää jotenkin myös häissämme? Musta olis ollut ihana tehdä meistä sellainen videopätkä häihin, jossa olisi kuvia meidän yhteisestä taipaleestamme tähän päivään asti, ja ihana musiikki taustalla soimassa. Häissämme ei kuitenkaan ole mahdollisuutta näyttää sitä mistään isommasta ruudusta, joten se ajatus […]

Etenee!

Hääsuunnitelmat etenee! Kesäflunssa taltutti mut lepäilemään viime viikolla pariksi päiväksi, ja sängyssä maatessa oli hyvä lukea häälehtiä ja selailla Pinterestiä. Ollaan viime viikkojen aikana saatu taas todella paljon aikaiseksi, ja vihdoin tuntuu että kaikki alkaa olemaan selvillä. Vielä hääpäivän kulkua ja aikataulua täytyy pohtia yhdessä hääseurueen kanssa ja ehkä häätanssiakin voisi pari kertaa harjoitella. Istumajärjestys ja paikkakortit […]

Häämeikki pohdintaa

Häämeikki on mulle edelleen suuri kysymysmerkki!! Olen siis varannut mulle sekä kaasoille meikkaajan joka tulee hääamuna meidän villalle meikkaamaan meidät. Silti aina välillä mieleen tulee, että pitäisikö silti vaan meikata itse? Mutta entäs se +35 asteen lämpö, miten saisin itse sen meikin pysymään mun naamalla? 😀 Kävin jo laittamassa Ripsienpidennykset, ja niistä tuleekin postaus sitten […]

Hääjuomat

Sain viime viikolla kaksi kaasoistani meille, ja saatiin jopa jotain aikaiseksikin.. 😀 Tehtiin yhteistyöllä vieraiden nenäliinapakkaukset valmiiksi, koristeltiin paperipussit meidän leimasimella, ja suunniteltiin hääpäivän kulkua. Testailtiin myös, että mikä juoma otetaan häiden alkoholittomaksi kuohuvaksi. Toinen kaasoistani on raskaana ja toisella taas on pieni lapsi, joten alkoholiton kuohuviini on ehdottomasti tarpeellista meidän häissä. Olen ajatellut, että […]

Häämatka bookattu!

  Häämatka!? Muistatte varmaan kun sanoin että pihistämme häämatkasta, ja se tehdään vasta joskus myöhemmin.. No, ei nyt mennyt tämäkään ihan niin kuin suunniteltiin, vaan maanantaina istahdin aamulla aikaisin koneelle, ja tein pikku muutoksen meidän lentoihin… 😀 Onneksi niitä on nykyään melko helppo ja halpa muuttaa. Meidän oli tarkoitus lentää Espanjasta kotiin häävieraiden kanssa häiden […]

Hääjuhla nro. 2

Mulla alkoi eilen mun ensimmäinen kesälomaviikko, ja tämä tuleekin olemaan pyhitetty pelkästään hääjutuille. Huomenna saan kaksi kaasoista meille, ja tiedossa on pientä askartelua ja tietenkin hääpäivän kulun suunnittelua. 😀 Vähän myös maistellaan jo hääjuomia. Hääsuunnitteluihimme on taas tullut vähän extraa, nimittäin vaikka halusimmekin juhlia häitämme vain pienellä porukalla ystävien ja perheen kesken, niin tottakai haluamme […]

Hääaamun pohdintaa

Olen paljon pohtinut hääpäivän kulkua ja miettinyt miten kaksi vuotta sitten toteutimme hääpäivän kulun kun olin ystäväni häissä kaasona. Haluaisin, että hääaamu sujuisi mahdollisimman rauhallisesti ja stressittömästi! Tärkeintä on että morsian varaa tarpeeksi aikaa aamuun ja muistaa syödä! Meillä on hyvä kun vihkiminen alkaa vasta klo 16.00, joten aamua ei tarvitse aloittaa vielä kukonlaulun aikaan. […]

Kolme kuukautta häihin

Okei, nyt alkoi virallisesti jännittämään!!! Vain kolme kuukautta ja me astellaan avioliittoon, huh. 😀 Pientä stressiäkin on ehtinyt aina välillä tulemaan, ja uskon ettei se ainakaan tästä eteenpäin ehdi vähenemään. Yksi stressin aihe on mun hääpuku, jonka tilauksesta tuli eilen tasan puoli vuotta?? Ei morsiamia kyllä turhaan yllytetä etsimään hääpukujaan ajoissa! Ensi viikolla mun varmaan tarvitsee […]

Meidän hääkutsut

Meidän hääkutsut postitettiin vieraille jo huhtikuun alussa! Laitettiin kutsuihin melko aikainen ilmoittautuminen, sillä moni juttu Espanjassa vaatii tarkan henkilömäärän ennen tarjousten antoa, joten siksi muutama juttu on vielä siellä päässä vähän jäissä. 15.5. on meidän viimeinen ilmoittautumispäivä, eli ihan kohta, ja kovasti jo odotan että kaikki vieraat selviää! Lähetettiin sillon jo onneksi hyvissä ajoin save […]