Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Author: Maria

Mennään naimisiin / Articles posted by Maria (Page 4)
Kukin koristeltu naked cake -kakku

Unelmat vaihtuu toisiin – kakkumakuni muuttui 15 vuodessa :)

Päätin vuonna 2005, että hääkakkuni valmistaisi sokerileipuri Alenius.Ystäväni häissä tarjoiltiin Aleniuksen rommisuklaakakkua, ja muistelen vieläkin sitä, miten paljon tuolloin kakusta nautin. Kakkua oli tarjolla ylenpalttisen runsaasti, ja kun menin seuraavana päivänä auttamaan juhlapaikan siivoamisessa, sain kotiin mukaan valtavan kakkuannoksen, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Kakku oli mielestäni paitsi ihanan makuinen myös hyvin tyylikäs. Ihmettelin ainoastaan sitä, että kakkua ei ollut koottu perinteiseksi torniksi, vaan se tarjoiltiin monikerroksiselta kierrevadilta. Kakku ei mielestäni sen vuoksi näyttänyt hääkakulta, ja päätinkin, että minun häihini ei kierrevatia tulisi.Alenius oli minulle jo entuudestaan tuttu konditoria, sillä se toimii lapsuuteni maisemissa Helsingissä Kaivopuiston kupeessa. Oma perheeni ei siellä asioinut, sillä meillä suosittiin itse tehtyjä kakkuja. Olin kuitenkin maistanut Aleniuksen kakkuja ystävieni juhlissa, ja ne olivat aina olleet hyviä.Myöhemmät hääkakut tai muutkaan maistamani konditoriakakut eivät saaneet minua muuttamaan mieltäni. En yleisesti ottaen erityisemmin pidä konditorioiden kakuista, sillä ne eivät mielestäni juuri koskaan vedä vertoja kotona leivotuille. Alenius oli vuodesta toiseen ainoa konditoria, jonka kakut olivat tehneet minuun vaikutuksen.Kun tutustuin Samuliin, puhuin hänellekin Aleniuksen kakuista. Muutama kuukausi tutustumisemme jälkeen Samuli tuli Bostonista Suomeen juhlimaan nelikymppisiään, ja tilasimme hänen syntymäpäivilleen Aleniuksen valkosuklaa-mustikkakakun testataksemme, sopisiko se hääkakuksemme.Kun viime kesänä muutimme Suomeen, pääsimme viettämään kaksostemme kastejuhlaa. Sinne tilasimme Aleniukselta kolme eri kakkua, joista yksi oli ystäväni häistä mieleeni jäänyt rommisuklaa.Ristiäisissä jouduin kuitenkin myöntämään, etteivät Aleniuksen kakut enää olleet mielestäni niin ihmeellisiä kuin aikoinaan. Kakut itsessään eivät ole muuttuneet mihinkään – mutta se taitaa olla ongelman ydin. Maailma oli muuttunut, makuni oli muuttunut, ja tuntui, että aika oli ajanut 15 vuotta vanhan unelmani ohi. Aleniuksen kakut tuntuivat minusta auttamattoman vanhanaikaisilta.Niinpä joudumme aloittamaan hääkakkuleipomomme metsästyksen puhtaalta pöydältä.Asiassa on kaksi hyvää puolta. Ensinnäkään Alenius ei ollut minun ja Samulin yhteinen unelma. Ennen minun tapaamistani Samuli ei ollut kuullutkaan koko konditoriasta, eikä nelikymppisjuhliin tilaamamme mustikka-valkosuklaakakku tehnyt vaikutusta meihin kumpaankaan. Koska Samuli ei katsellut Aleniuksen kakkuja ruusunpunaisten nostalgiasilmälasien läpi ja koska hän on muutenkin tiimimme visualisti, hän näki heti kakkujen ulkoasun vanhanaikaisuuden. Nyt kun osasin luopua vanhasta unelmastani, voimme etsiä uutta, yhteistä kakku-unelmaa.Toisekseen nollasta aloittaminen merkitsee, että saamme hyvän syyn maistella monia eri kakkuja. Maltan tuskin odottaa! Kuva: Tällainen kakku miellyttää nykyään silmääni paljon enemmän kuin Aleniuksen kakut. Kuva käyttäjältä StockSnap palvelusta Pixabay.  ...

Amerikkalainen kihlasormus

Amerikkalainen kihlasormus oli nuoruusvuosien unelman täyttymys

Olin teinitytöstä saakka haaveillut, että jonain päivänä vasenta nimetöntäni koristaisi amerikkalaistyylinen näyttävä kihlasormus. Nuoruudessani äitini yritti säästää minua myöhemmältä pettymykseltä selittämällä, etteivät sellaiset kuulu suomalaiseen kulttuuriin, enkä siksi koskaan saisi sellaista.Toisin kävi. Menimme Samulin kanssa kihloihin Bostonissa asuessamme, ja sain kuin sainkin ei vain amerikkalaistyylisen vaan suorastaan amerikkalaisen sormuksen.Kosinta oli spontaani, eikä Samuli siksi ollut tietenkään hankkinut sormusta ennakkoon. Palasimme ihanalta lomamatkalta kihlaparina ja aloimme yhdessä etsiä molemmille sormusta.Yhdysvalloissa kihlasormuksen keskustimantti myydään usein erikseen. Koruliikkeet olivat täynnä sormuksia, joissa oli keskellä iso ammottava aukko timanttia varten. Sovitellessa aukkoon tiputettiin sovitustimantti.Amerikkalaiset sormukset on usein suunniteltu niin, että keskustimantti on reilusti koholla ja sitä ympäröi mahdollisimman pieni määrä metallia. Tarkoitus on, että valo pääsee osumaan timanttiin joka suunnasta, jotta se kimaltelee mahdollisimman paljon.Sormuskauppoja kierrellessäni päädyin Bostonin keskustassa jännittävään rakennukseen: kahdeksankerroksinen talo oli täynnä pelkkiä jalokiviliikkeitä. Monet niistä olivat arvokivien tukkukauppoja, mutta seassa oli myös muutama yksityisasiakkaita palveleva koruliike. Juttelin DePrisco-nimisen liikkeen myyjän kanssa, ja hän selitti, että koko talo oli jalokivikauppiaiden omistama. Niin sormusten kuin keskustimanttienkin hinnat olivat hänen mukaansa siellä selvästi alhaisemmat kuin muualla, sillä jalokivikauppiaat kävivät keskenään kiihkeää kilpailua ja siirsivät hintoihin osan säästöstä, jota saivat, kun eivät joutuneet maksamaan vuokraa liiketilastaan.Timanttien hintojen vertailuun ei asiantuntemukseni riittänyt, mutta ainakin sormusten osalta mainos piti paikkansa. Päätimme ostaa sormukseni DePriscosta Jewelers’ Buildingistä eli Jalokivikauppiaiden rakennuksesta.Siinä vaiheessa olimme jo löytäneet yhdessä sormuksen, joka sopi meidän molempien mielestä minulle täydellisesti. Siro mutta koristeellinen sormus kuului seattlelaisen Valina-korupajan mallistoon. Valkokultaisessa sormuksessa oli paljon valkokultakiemuroita ja muutamia pieniä timantteja – ja keskellä korokkeella tila päätimanttia varten.Keskustimantin ostamista varten piti varata aika erikseen. Kun saavuimme yhdessä liikkeeseen, asiakaspalvelijamme Aaron oli ottanut meille esiin valikoiman sovitun kokoluokan timantteja. Joukossa oli eri laatu- ja hintaluokan kiviä.Aaron sekoitti timantit ja lähetti meidät tutkimaan niitä eri valoissa tietämättä, minkä hintainen mikin niistä oli. Pääsimme jonkinmoiseen yksimielisyyteen timanttien kauneusjärjestyksestä. Sen jälkeen Aaron kertoi hinnat. Vaikka emme tienneet timanteista juuri mitään, olimme äänestäneet halvimmat timantit huonoimmiksi!Vähiten silmäämme miellyttäneet timantit karsittiin joukosta, ja sama harjoitus toistettiin vielä kahdesti eri olosuhteissa. Kerran jalokivet olivat sormenjälkien ja pölyn peitossa, kerran juuri puhdistuskoneesta otettuja.Vasta sitten saimme sovitella timantteja sormukseen.Suosikkitimanttimme oli isompi kuin olin sormukseeni ajatellut, ja olin jo aikeissa karsia sen sillä perusteella. Samuli oli kuitenkin toista mieltä.Rakkaastani oli alkanut tuntua kaupassa voimakkaasti siltä, että kihlasormukseni timantin pitäisi olla yhtä harvinaislaatuinen ja ihmeellinen kuin minä hänen silmissään. Hän halusi ostaa minulle juuri sen timantin, josta olimme pitäneet eniten.Ei sellaiseen tietenkään voi sanoa vastaan. Valinta oli sillä selvä.Aaronia...

Hääkimpun heittäminen

Miksi jätämme morsiuskimpun heiton suosiolla nuoremmille

Meidän häihimme ei tule perinteistä morsiuskimpun ja sukkanauhan heittoa. Niin olennaisesti kuin nuo perinteet suomalaisiin häihin kuuluvatkin, ne eivät mielestämme ole kivoja ohjelmanumeroita nelikymppisten häissä.Kaikki vieraamme eivät toki välttämättä koe samoin, mutta itse en ole enää kolmekymmentä täytettyäni erityisemmin nauttinut tilanteista, joissa alleviivataan sitä, etten ole naimisissa. Vaikka ensimmäisen avioliiton solmimisen keski-ikä on nykyään yli 30 vuotta (Tilastokeskuksen mukaan naisilla noin 32 vuotta ja miehillä noin 34 vuotta), minulle naimattomuus alkoi kolmenkympin lähestyessä olla kipeä asia, joka muuttui siitä eteenpäin vuosi vuodelta kipeämmäksi.Jos oma parisuhdetilanne ei ole sellainen kuin itse toivoisi, häävieraana olo nostaa joka tapauksessa helposti pintaan vaikeita tunteita. Asiaa ei auta se, jos joutuu sinkun roolissa keskilattialle naimisissa olevien töllisteltäväksi.Mitä pienempi naimattomien naisten joukko ympärilläni on kimppua havitellut, sitä ikävämmältä ja osoittelevammalta tilanne on tuntunut. Meidän häissämme leikkiin osallistuisi vain hyvin pieni osa häävieraista.Vieraistamme vain yksi on 20-30-vuotias. Ystävämme ovat kolme- tai nelikymppisiä, aikuiset sukulaisemme joko samaa ikäluokkaa tai vanhempia. Useimmat heistä ovat naimisissa.En myöskään pidä kimpunheittoperinteeseen sisältyvästä oletuksesta, että kaikki haluaisivat naimisiin. Häävieraittemme joukossa on pariskuntia, jotka eivät koe avioliittoa omakseen, ja minusta olisi epäkohteliasta ahtaa heitä leikin varjolla perinteiseen muottiin. Jos pari on elänyt omasta valinnastaan avoliitossa kymmeniä vuosia, he tuskin haluavat minun ”ensin alttarille ehtineen” taikovan heille naimaonnea.Kokonaan en kuitenkaan haluaisi kimpun heitosta luopua. Niinpä meillä onkin harkinnassa perinteen modernisoitu versio, johon osallistuminen ei katso siviilisäätyä. Enempää en halua vielä tässä vaiheessa paljastaa, koska vieraammekin saattavat lukea tätä blogia, mutta palaan aiheeseen viimeistään häiden jälkeen. Kuvaaja: Nimimerkki StockSnap Pixabay-kuvituskuvapalvelussa ...

Hangolle ominainen rantamaisema

Lomakohdehäät lähellä

Lomakohdehäät ovat entisessä kotimaassamme Yhdysvalloissa hyvin suosittuja. Moni amerikkalaispari haluaa nykyään mennä naimisiin ihanassa lomakohteessa kaukana koti- tai synnyinseuduiltaan. Amerikkalaisiin häihin kutsutaan usein monta sataa vierasta, mutta häiden järjestäminen kalliin lentomatkan päässä vähentää juhliin saapuvien vieraiden määrää ja auttaa sitä kautta pienentämään häiden kustannuksia. Lomakohdehäät tarjoavat myös ihanan tekosyyn lähteä kerrankin läheisten kanssa lomamatkalle, vaikka amerikkalaisessa työkulttuurissa ei lomailua hyvällä katsota.Meidän häistämme ei missään tapauksessa ollut tarkoitus tulla lomakohdehäät – päinvastoin. Asuimme ensimmäiset yhteiset vuotemme kaukana Suomesta ja rakkaistamme, ja halusimme sen vastapainoksi nimenomaan viettää häitämme Suomessa, jotta läheistemme olisi helppo päästä paikalle ja saisimme mennä naimisiin mahdollisimman monien rakkaiden ihmisten ympäröimänä.Toisaalta olin kuitenkin aina haaveillut häistä paikassa, johon vieraat jäisivät yöksi. Ajatus oli jäänyt mieleeni jo serkkuni parinkymmenen vuoden takaisista häistä, joissa oma hääintoiluni alkoi, ja myöhemminkin olin nauttinut häiden ympärille rakennetuista viikonloppureissuista ystävien tai sukulaisten kanssa.Lopulta päädyimme ratkaisuun, joka meidän näkökulmastamme yhdistää lomakohdehäiden ja kotiseutuhäiden hyvät puolet: meille tulee lähilomakohdehäät.Olemme päättäneet mennä naimisiin Hangossa.Hanko on paitsi ihana kesäkaupunki myös ihanan lähellä meitä ja vieraitamme. Olemme molemmat kotoisin Uudeltamaalta ja asumme pääkaupunkiseudulla, ja samalla suunnalla asuu suurin osa vieraistammekin. Hankoon pääsee pääkaupunkiseudulta paitsi autolla myös junalla tai bussilla.Mutta vaikka matka ei ole pitkä, tuntuu Hangossa kesällä käyminen aina pieneltä lomalta.Juuri meille Hanko sopii siksi, että se muistuttaa entistä kotikaupunkiamme Bostonia ympäröivää Uuden-Englannin rannikkoa. Hangolle ja Uuden-Englannin pienille rantalomakaupungeille yhteistä ovat ainakin majakat, merinäköalat, purjeveneet ja sisustusesineitä tai muuta hyvänmielentavaraa myyvät pikkuputiikit, joissa otetaan meriteemasta kaikki irti.Meidän häihimme ei tule koristeeksi ankkureita eikä ruoreja mutta merimaisema on juhlissamme tärkeä. Juhlapaikkamme ikkunasta näkyy meri, joka suhteemme alussa ensin erotti meidät ja toi meidät sitten taas yhteen; meri, joka nyt yhdistää meidät Bostoniin ja kaikkiin rakkaisiin muistoihimme yhteisen taipaleemme alusta.Kuvat: Uimakopit ovat olennainen osa Hangon kesätunnelmaa. Alakuvan rantaa katselemme ensi kesänä häävieraittemme kanssa juhlapaikkamme ikkunasta. Yläkuva Hangon matkailutoimisto / Peter Lundqvist. Alakuva Hangon matkailutoimisto / Tapio Kekkonen....

Kihlapari rannalla auringon laskiessa

Rakkaus, jota kannatti odottaa

Sain odottaa rakkautta pitkään, mutta kun se viimein asteli elämääni, koko tilanne oli kuin elokuvista.Kaikki alkoi uudenvuodenyönä pienen ystäväporukan uudenvuodenjuhlista, joissa olikin yllättäen mukana tumma, komea muukalainen. Kiinnostuimme toisistamme heti, mutta matkassa oli yksi iso mutta: asuimme eri mantereilla. Minä olin unelma-ammatissani Helsingissä, Samuli puolestaan oli jo muutamaa vuotta aikaisemmin muuttanut kiinnostavien töiden perässä Bostoniin. Kaiken huipuksi oli Samulin Suomen-loman viimeinen ilta, ja hän oli palaamassa Yhdysvaltoihin jo seuraavana päivänä.Suutelimme ensi kertaa vuoden vaihtuessa ja rakettien räiskyessä. Vaikka taustalla oli Malminkartanon Jätemäki, tuntui kuin olisimme New Yorkin Times Squarella.Samuli palasi Bostoniin, mutta heti seuraavana päivänä sain viestin: ”Miltä kuulostaisi viikonloppu Pariisissa?” Kuten arvata saattaa, se kuulosti minusta aivan ihanalta.Tulimme kuitenkin pian siihen tulokseen, että pidempi loma Islannissa kuulosti vielä ihanammalta. Näille ensitreffeille ei mietitty ennalta tekosyitä, joiden varjolla pääsisi livahtamaan nopeasti pois paikalta. Sitouduimme saman tien viettämään yhdessä yhdeksän päivää.Ajelimme jäävuorien ja geysirien seassa, kylvimme ulkopaljussa tähtitaivaan alla ja lilluimme geotermisessä kylpylässä. Jäätyneen vesiputouksen juurella sanoimme ensimmäistä kertaa ääneen ”Rakastan sinua”.Sitten piti enää päättää, kumpi muuttaisi toiselle mantereelle.Samulin muutto Suomeen kuulosti helpolta ja järkevältä. Minun muuttoni Yhdysvaltoihin kuulosti seikkailulta. Valitsimme seikkailun.Seuraavana syksynä muutin Bostoniin ja toteutin samalla kertaa kaksi unelmaa. Vaikka olinkin nauttinut esimiestyöstäni STT:n uutistoimituksessa Helsingissä, olin jo pitkään haaveillut ulkomaankirjeenvaihtajan työstä. Nyt pääsin paitsi elämään yhdessä rakkaani kanssa myös asumaan ulkomailla ja kirjoittamaan työkseni uuden kotimaani asioista synnyinmaani yleisölle. Kaiken lisäksi Yhdysvalloissa oli tulossa presidentinvaalit. Istuva presidentti Barack Obama oli jo toisella kaudella eikä voinut enää asettua ehdolle, joten arvelin, että vaalit kiinnostaisivat jonkin verran Suomessakin.Juhlimme avoliittomme alkua lomailemalla Havaijilla. Trooppisen vesiputouksen juurella Samuli kosi ja lupauduimme toisillemme ainiaaksi.Meidän oli määrä muuttaa takaisin Suomeen vaalien jälkeen, kun maailman katse kääntyisi taas pois Yhdysvalloista. Toisin kävi. Donald Trumpin presidenttikausi täytti ulkomaansivut päivästä toiseen, ja minä pääsin seuraamaan Yhdysvaltojen politiikkaa aitiopaikalta juuri niinä vuosina, joista puhuttaisiin vielä pitkään.Lykkäsimme muuttoa monta kertaa. Samalla lykkäsimme myös häitä.Erään toisen unelman toteuttaminen ei kuitenkaan voinut enää odottaa. Olimme miettineet nimiä lapsillemme jo ensitreffeillämme, ja nyt niistä oli jo kulunut useampi vuosi. Samuli oli jo yli nelikymppinen, eikä enää ollut kovin paljon aikaa siihen, kun ikämme alkaisi taas samalla numerolla. Päätimme yrittää tehdä asiat perinteitä rikkovassa järjestyksessä.Olimme löytäneet rakkauden pitkän odotuksen ja monien pettymysten jälkeen, ja samalla tavoin myös elinikäinen unelmamme omista lapsista toteutui pitkän ja kivisen tien päätteeksi. Syksyllä 2018 saimme aivan ihanat kaksoset, ja nyt meillä on sekä tytär että poika.Lastemme tähden muutimme takaisin Suomeen, vaikka Yhdysvaltojen politiikka ei vieläkään ollut lakannut kiinnostamasta...

Kihlapari meren äärellä majakan edessä

Hääblogi pitkään ja hartaasti odotetuista häistä

Voin liioittelematta sanoa, että olen suunnitellut häitäni kohta kaksikymmentä vuotta.Kaikki alkoi serkkuni kesähäistä vuonna 2001, kun olin kaksikymmentävuotias ja ensimmäistä kertaa häävieraana oman avecin kanssa. Aikaisemmin olin ollut häissä vain vanhempieni seurueessa innostuneena pikkutyttönä tai jurottavana teininä, mutta nyt nautin häätunnelmasta aivan uudella tavalla, kun rakkaus ei enää ollutkaan etäinen aikuisten juttu vaan jotain, mistä minulla oli jo omakohtaista kokemusta.Silloin aloin toden teolla rakastaa häitä. Aloin myös tarkkailla hääparin ratkaisuja ja miettiä, mitkä heidän ideansa haluaisin kopioida omiin häihini.En onneksi osannut tuolloin edes kuvitella, miten pitkään saisin omia häitäni odottaa.Muutamaa vuotta myöhemmin alkoi hääkutsujen tulva. Neljä kouluaikaista ystävääni vietti häitään saman vuoden aikana, ja siitä lähtien jokaisen kesän suunnitelmat rakennettiin varaamalla ensin kalenterista tarvittavat viikonloput ystävien häille. Yksi parhaista ystävistäni pyysi minua kaasoksi, ja välillä autoin myös sellaisten häiden järjestelyissä, joissa en ollut virallisesti kaason roolissa.Minua ympäröivä jatkuva häähumu oli katkeransuloista. Niin paljon kuin ystävieni häistä nautinkin, surin samalla sitä, ettei oma vuoroni ollut näköpiirissä. Olin jumissa huonossa parisuhteessa, eivätkä mitkään merkit viitanneet siihen, että suhde olisi johtamassa avioliittoon.Käänsin tunteeni päättäväisesti positiivisen puolelle jatkamalla häitteni suunnittelemista. Lista mielessäni kasvoi vuosi vuodelta: yksissä häissä oli ylivertainen kakku, toisissa hauskimmat näkemäni ohjelmanumerot. Päätin ajatella, että olisi hauskempaa mennä naimisiin ystäväporukan viimeisten joukossa. Sen ansiosta saisin nauttia häiden suunnittelusta pidempään, kerätä kaikki parhaat ideat ja yhdistellä niistä unelmieni häät.Viisi vuotta sitten tapasin viimein miehen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni ja joka tuntee samoin minua kohtaan. Odotin kiihkeästi kosintaa – enkä joutunut pettymään. Rakkaani kosi alle vuoden seurustelun jälkeen.Käytännön syistä lykkäsimme kuitenkin häitämme edelleen. Asuimme ulkomailla mutta halusimme juhlia Suomessa. Kaiken odotuksen jälkeen minulle oli tärkeää saada nautiskella hääjärjestelyistä, eikä häiden järjestäminen etänä sähköpostitse monen tunnin aikaeron takaa kuulostanut alkuunkaan nautinnolliselta. Halusin jakaa iloni äitini ja vanhojen ystävieni kanssa, päästä maistelemaan kakkuja ja nuuhkimaan kukkia. Minun toiveestani päätimme mennä naimisiin vasta, kun asuisimme taas synnyinmaassamme. Paluumuuttomme kuitenkin lykkääntyi lykkääntymistään, ja sen myötä häätkin siirtyivät aina vain kauemmas tulevaisuuteen.Nyt on vihdoinkin häiden aika. Asumme taas Suomessa ja menemme naimisiin heinäkuussa 2020. Kuten arvata saattaa, olen todella innoissani, ja siitä ylitsevuotavasta innostuksesta syntyi myös ajatus tästä blogista. On ihanaa saada jakaa blogin kautta ajatuksiani aiheesta, joka piristää tällä hetkellä jokaista päivääni ja tuo iloa sateen synkistämään arkeen.Tervetuloa nautiskelemaan kanssani pitkään hellityn unelman toteutumisesta <3 Kuva: Kihlapari kuvattavana Salemissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa. Kuvaaja Marina Baklanova....