3 kuukautta häihin

Nyt kun häihin on enää/vielä 3 kuukautta, alkaa asiat todenteolla konkretisoitumaan. Häät nousevat monestikin puheenaiheeksi kaasojen sekä muiden ystävien kanssa jutellessa. Hääaskareet ovat meillä hyvässä mallissa, joten olo on vielä toistaiseksi aika stressitön. Hieman listausta asioista, mitä asiat ovat to do -listalla:

  • Vihkikaavan suunnittelu, vihkijän tapaaminen ja esteettömyystodistusten vienti.
  • Juomien hakureissu, tämä on onneksi A:lla hanskassa.
  • Bändiasioiden miettiminen. Soitettavien kappaleiden päättäminen. Kaason kanssa Spotify -listan teko.
  • Puvun muokkaus ja haku Helsingistä.
  • Kaasojen mekot! Nämä ovat vielä hieman vaiheessa, mutta suunnitteilla…!
  • Istumajärjestyksen miettiminen RSVP:n umpeutuessa. Vielä on onneksi kuukausi tähän aikaa.
  • Kakkubuffetin koeversioiden teko. Kakkujen maut ovat päätetty, vielä pitäisi leipoa!

Hääkimppujen suhteen asiat ovat hyvällä mallilla. Olen ollut kukkakauppaan yhteydessä ja olemme päättäneet hääkimppumme. Myös koristelut ovat hyvällä mallilla. Suurin osa koristeista on hankittu, vain pieniä asioita kuten ulkotulet, polaroid-kameran filmit, pillit yms. ovat hankkimatta. Saimme tilattua myös A:n siskon suunnittelemat menu-/ohjelmakortit pöytiin, jotka ovat mahtavat!! Puvut sekä muut asusteet ovat hankittu, kampaajat ja meikkaajat varattu. Tapasimme myös kesälomalla cateringin. Saimme päätettyä menun! Pikkuhiljaa asiat alkavat tuntumaan todelta! Can’t wait till December <3

Ihanaa viikkoa!

-E

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu

Valkoista pitsiunelmaa

Heittäytymistä mukavuusalueelta täysin uuteen kokemukseen

Lue julkaisu