Ekologisuus sormusten valinnassa

Niinkin pienikokoisella asialla kuin sormuksella voi olla suuret ympäristövaikutukset, ja häiden suhteen se onkin helposti vaikuttavin asia ympäristön kannalta. Kultasormuksen valmistaminen kuluttaa reilusti yli 2 500 kiloa luonnonvaroja, kun esimerkiksi maa-ainesta pilataan syanidilla tai elohopealla. Tähän liittyy myös riski luontoon ja pohjaveteen pääsevistä myrkyllisistä aineista. Kuitenkin kultasepänalalla on kierrätetty tehokkaasti aina, ja suomalaiset kultasormukset ovatkin […]

Naispari häähulinassa

Alkutalvesta 2017 Turun häämessuilla oli kiusaantunut tunnelma. Me, kihlapari, katselimme kukkien, sormusten ja hääkampauspalvelujen tarjontaa. Jokaiselle messuesittelijälle jouduimme rautalangasta vääntämään, että olemme molemmat morsiamia. Kun juhlapaikkaa tai dj-palveluita myyvälle henkilölle viimein valkeni, että olemme toistemme morsiamia, tuli tilanteesta kiusaantunut. Kaikille edustajille ei homman juju auennut siitä huolimatta, vaikka otimme toisiamme käsistä kiinni ja naurahtaen totesimme […]

Suloiset pastellihäät – Maja ja Martin

Maja ja Martin rustiikkisia pastellihäitä juhlittiin elokuussa Kokkolassa. Häät olivat varsin perinteiset ja tunnelma oli läpi juhlan iloinen. Ennen vihkimistä parin tunnelmallinen ensikohtaaminen ikuistettiin suosittujen first look -kuvien muodossa. Usein jännitys helpottaa, kun pari saa pienen rauhallisen yhteisen hetken ennen alttarille astelua – eikä vieraiden tarvitse odotella juhlapaikalla hääparia, kun potrettikuvat otetaan ennen vihkimistä. Majan […]

Noora ja Amir – Kahden kulttuurin häät

Nooran ja Amirin kahden kulttuurin häissä yhdistyivät suomalaiset ja bosnialaiset perinteet. 180 vieraan häitä juhlittiin heinäkuussa upeassa Turun VPK-talossa.  Hääjuhla oli tunnelmaltaan lämmin ja ilta huipentui railakkaaseen tanssiin.   MORSIAMEN LUOVUTUS Häiden juhliminen alkoi  morsiamen äidin luona bosnialaisittain kevyillä suupaloilla ja lahjoilla. Parin lähisuku, kaasot ja bestmanit olivat paikalla. Tilaisuuden tarkoituksena on sukujen tutustuminen keskenään […]

Häät meren äärellä: Kukka-Maaria & Jussi

Purjehdusta harrastavat Kukka-Maaria ja Jussi halusivat järjestää merihenkiset häät saaressa Helsingin edustalla. Rennossa juhlassa yllätti purjeveneeseen perustettu salakapakka.

Häät palatsissa: Tiina & Ari-Pekka

Finlaysonin palatsi tarjosi historialliset puiteet Tiinan ja Ari-Pekan tyylikkäälle hääjuhlalle. Parin päivä oli täynnä ihania yllätyksiä.