Hääpäivän hepenet

Tähän asti olen sovittanut hääpukuani ainoastaan arkikäytössä olevat alusvaatteet päällä. Minulle on ollut koko ajan selvää, että hääpäivälle hankin uudet. Pukuni on hihallinen eikä vaadi inhoamiani olkaimettomia rintaliivejä. Olen odottanut liikkeiden kevät-/kesämallistoja, jolloin yleensä tulee myyntiin hempeämpiä pastellisävyisiä sekä vaaleita alusvaatteita. Olen melko muodokas enkä löydä sopivia liivejä vaateketjujen alusvaateosastolta. Rintaliivit olen hankkinut jo vuosia […]

Skumppapoliisi ja muut kaason tärkeimmät tehtävät

Hyvä kaaso on tehtäviensä tasalla riippumatta siitä kuinka myöhään edellisenä iltana on mennyt juhlapaikkaa koristellessa tai viime hetken askarteluja väsätessä. Keräsimme yhteen kaason tärkeimmät tehtävät, mutta uskomme, että moni kaaso hoitaa näiden asioiden lisäksi vielä sata muutakin juttua. Muista siis kiittää kaasoasi onnistuneen hääpäivän jälkeen! Kaaso… pitää huolta aikataulusta Loistavan kaason tunnistaa siitä, että hän […]

Häähotellin tärpit Helsingissä

Jokainen pari valitsee itselleen parhaan tavan ja sijainnin hääyön viettoon. Osa tykkää juhlia pitkän kaavan mukaan aamuun asti. Tällöin oma sänky on vallan mainio vaihtoehto, koska hotelliyön kohdalla joutuisi railakkaasti aina aamuaurinkoon bilettävä pari tässä tapauksessa maksaa hieman turhasta. Osa pareista taas haluaa ”kotiutua” hotellihuoneeseen ns. ihmisten aikoihin ja päästä hyvissä ajoin rentoutumaan pitkän ja tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.

Hääyö Hotelli Tornissa

*Postaus tehty yhteistyössä Hotelli Tornin kanssa   Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva romanttinen Hotelli Torni toimii hääyön viettopaikkanamme. Tarkastelimme Helsingin hotellien hääyötarjontaa ja sen oikean hotellin valitseminen oli yllättävän vaikeaa. Pk-seudulla tarjontaa toki riittää, mutta hinta ja laatu eivät välttämättä täysin kohtaa. Hääyön pitäisi kuitenkin olla romanttinen ja erityinen, joten itse halusin valita hotellin ja huoneen niin, […]