Hääjuhla

Saavuimme hääpaikkaamme kuvauksen jälkeen, ja siellä kaikki vieraat odottivat meitä altaan ympärillä. Hurraa -huutojen jälkeen otimme lasit kuohuvaa ja sitten siirryimmekin hääpöytään. Meillä oli hääillallisella vain yksi pitkä pöytä, joka toi kivan yhtenäisen fiiliksen. 🙂 Kaasot kertoivat nyt juhlaväelle hieman käytönnönasioista ja sen jälkeen ruoka olikin valmiina. Picantti -pitopalvelun kokki kertoi illan menusta ja sitten siirryimmekin […]

Meidän vihkiminen Espanjassa

Taxi saapui pihaan ja änkesin mekkoni kanssa etupenkille puoliksi makuuasentoon. Taxikuski ei tietenkään osannut englantia, vihkipaikka kuitenkin onneksi oli hänelle tuttu kun kerran oli pieni kylä kyseessä. Takapenkillä olivat kaasoni sekä isäpuoleni, kaikki niin iloisina, mutta selkeästi myös hieman jännittyneinä. Vihkipaikkaa lähestyessä huomasimme kellon olevan vasta puoli neljä, puoli tuntia siis vielä aikaa vihkimiseen. Kuski […]

Hääpäivän aamu

Meidän hääaamuna herätyskellot soivat yhdeksältä, ja herättiin suunnitelmien vastaisesti sulhasen kanssa samasta huoneesta. 😀 Melkein heti herättyämme huoneeseemme ilmestyi kolme iloista naamaa kun kaasot ja bestman saapuivat meidän huoneeseen ihanan aamupalan ja shamppanjapullon kera! Syötiin sulhasen kanssa ihana aamupala rauhassa sängyssämme, ja sen jälkeen ryhdyttiin työntouhuun. 🙂 Ensimmäiset itkutkin tuli jo heti aamulla, kun kaasot […]

Hola! Häiden jälkeisiä fiiliksiä

Hola! 🙂 Me saavuttiin eilen Suomeen, ja oli kyllä ihana tulla kotiin! Meillä oli aivan ikimuistoinen reissu, ja kovasti odotankin että pääsen jakamaan teille meidän hääpäivän kulkua sekä yksityiskohtia! Meidän häissä kaikki meni onnistuneesti ja hyvin, päivä oli kertakaikkiaan upea! 🙂 Kaikki vaiva oli todellakin sen arvoista, ja olen niin tyytyväinen että järjestimme meidän häät […]

Häät Italiassa – Katso Giulian ja Daviden häävideo!

Uusimmassa lehdessämme saamme vierailla lämpimässä Italiassa, San Felice Circeossa, Giulian ja Daviden huippuromanttisissa häissä. Lue lehdestä kuinka pari toteutti unelmiensa hääpäivän, yllättäviäkin ratkaisuja käyttäen, ja virittäydy tunnelmaan näiden häävideoiden avulla. Videot Underthesunfilms Valokuva Minna Sipinen Photography Lue juttu Giulian ja Daviden kauniista hääpäivästä Mennään naimisiin 2/2017 -lehdestä. Voit tilata omasi täältä.

Miksi häät ulkomailla?

”Miksi pidätte häät ulkomailla?” Kuulen lauseen vähintään kerran viikossa, joten ajattelin vähän purkaa ajatuksiani ja mielipiteitäni tästä asiasta! 🙂 Itselle ajatus häiden järjestämisestä ulkomailla oli aina tuntunut unelmalta, mutta kuitenkin mahdottomalta ajatukselta, joten siksi aluksi suunnittelimmekin häitämme juhlittavaksi täällä koti-Suomessa. Järjestelyiden edetessä en kuitenkaan ollut mihinkään tyytyväinen; jokaisessa juhlapaikassa tuntui olevan jotakin vikaa, enkä vain […]