Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Blogi

Mennään naimisiin / Hääblogit  / She Said Yes  / POLTTARIT – Koiranpentuja, kylpylähemmottelua ja pullokaupalla kuohuviiniä

POLTTARIT – Koiranpentuja, kylpylähemmottelua ja pullokaupalla kuohuviiniä

Tiesin J:n olevan jo hereillä, koska hapuilin laiskasti jalallani sängyn toista puolta, joka oli tyhjä. Muistan ihmetelleeni, että mihin se on menossa vähän vaille seitsemän lauantaiaamuna, kun ovi kävi. Olin kuitenkin vielä sen verta unessa, etten kiinnostunut asiasta niin paljoa, että olisin mennyt katsomaan, mitä olohuoneessa tapahtuu.

Meni hetki ja ulko-ovi kävi uudelleen. En vieläkään jaksanut kiinnostua asiasta mitenkään äärimmilleen, J oli ollut poissa pari minuuttia. Minuuttia myöhemmin raotin silmiäni, kun makuuhuoneen ovi naksahtaa auki. Ovenraosta pilkistää neljä silmäparia ja ”huomenta” raikaa kuorossa. Oma reaktioni oli kirjaimellisesti ”voi vi**u”, enkä ihan oikeasti valehtele. Tämä unenpöpperöinen lausahdus saatiin videolle. Mun polttarit olivat alkaneet.

Täydellinen yllätys

Mä olin siis autuaan tietämättömänä luullut, että olisin lauantaina mennyt brunssille parin ystäväni kanssa ja siitä sitten shoppailemaan kaasomekkoa kolmannelle ystävälle. Sulhanen oli ollut mukana juonessa ja ihan silmät kirkkaina jutellut takaisin, kun selitin omia suunnitelmiani perjantai-iltana. Pääsin kyllä syömään näiden edellä mainittujen ystävieni kanssa, mutta ihan oman sohvapöydän ääressä, kun tytöt olivat tuoneet mukanaan aamupalatarvikkeet ja pullon (pinkkiä!!) skumppaa. Mulle annettiin noin tunti aikaa valmistautua, sillä kahdeksan jälkeen olisi otettava suunnaksi ensimmäinen etappi.

Sain myös listan äärimmäisen tärkeistä mukaan pakattavista tykötarpeista. Oli passia, vanupuikkoa, mekkoa ja puutarhalapio. Ulostautuessamme meidän kämpästä parkkarille odottamaan kyytiä, piti mun käydä hakemassa mukaan myös havunoksa. Ajattelin, että ei hemmetti, pistääkö nää mut mataline verenpaineineni morsiussaunaan kananmunineen ja havunoksineen kaikkineen…

Kyyditsijänä toimi erään kaason avomies, joka on myös yksi sulhaseni bestmaneista. Auton nokka suunnattiin kohti etelää ja hetkeä myöhemmin oltiin jo huristamassa pitkin Vanhaa Helsingintietä. Oletin, että okei, nyt mennään sitten Helsinkiin tai ainakin jonnekin sinne päin, kunnes Orimattilan seutumilla käännyimme yllättäen pienelle hiekkatielle. Mitä ihmettä?

Pörröinen alku

Kuulin jo uhkailuja telttailusta, maastopyöräilystä ja muusta ulkoilma-aktiviteetista. Uhkailuja siksi, koska mä en ole kummoinen ulkoilma- tai metsäihminen. Ajettiin keltaisen rintamamiestalon pihaan ja kuulin koirien haukuntaa. Saksanpaimenkoiria, hmm… Kapusimme ulos autosta ja tapasimme miehen, joka kertoi kasvattavansa suojelukoiria ja että pääsisin maalitauluksi suojeluharjoitukseen. Mulle puettiin päälle suojavarusteet ja sain käteeni jonkun raipan tapaisen. Tässä kohtaa eräs kaasoista naureskeli mun vapisevan kuin haavanlehti ja mä huikkasin takaisin, että yrittävätkö ne saada mut pelkäämään koiria. Kasvattaja sanoi hakevansa sisältä vähän vanhemman koiran, jonka kanssa harjoitus olisi ilmeisesti ollut iisimpi. Mä jäin siihen keskelle pihaa kököttämään teurastajanessussani ja kaasot nauraa räkättivät taustalla.

Hetken päästä mies palasi kintereillään pesueellinen saksanpaimenkoiran pentuja. Niitä oli niin paljon ja ne olivat kaikki aivan mielettömän pörrösiä! Mä puhkesin johonkin naurun ja itkun sekaiseen, riisuin suojavarusteet ja istahdin maahan. Olin joskus kertonut kaasoilleni vähän sellaisella puolivitsillä, että haluan hautautua koiranpentuihin polttareissani. En mä missään vaiheessa suuremmin olettanut, että se olisi ollut millään tavalla mahdollista, mutta kaasot olivat ihan tosissaan onnistuneet järjestämään mulle mun unelmien polttariaktiviteetin.

Pennut hurmasivat koko seurueen. Ne olivat aivan äärimmäisen sosiaalisia ja seurallisia. Yhdelle maistui mun sormet, toiselle kengännauhat ja kolmas saalisti mun nahkatakin vetoketjujen vetimiä. Mä en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa ja koko fiilis oli jotenkin ihan hirvittävän epätodellinen. Ensinnäkin olin edelleen vähän unessa ja koska mulla on taipumus jännittää vatsan kautta, oli mulla myös vähän äklö olo. Silti mä olin ihan älyttömän liikuttunut ja ennen kaikkea miltei luokattoman onnellinen tuolla hetkellä.

Passi mukaan? Miksi?

Matka jatkui matolääkkeen, koiranpissan ja pentunappulan hajuisena eteenpäin. Ei suinkaan takaisin Lahden suuntaan vaan suunnaksi otettiin vihdoin mitä ilmeisimmin se aikaisemmin miettimäni pääkaupunkiseutu. Mua jekutettiin matkan varrella useampaan otteeseen. Poistuttiin motarilta Ikean rampista, ajettiin Flamingon ohi ja suunnattiin kohti lentokenttää. Mietin hetken, et eihän tytöt nyt voi lennättää mua mihinkään, kun maanantaina pitää olla töissä, mutta mulle oltiin kyllä otettu passi mukaan.. Vähän ennen T2-terminaalin pikaparkin puomeja kuski teki pikaisen käännösliikkeen ja poistuimme lentokentän alueelta. Olin omalla tavallaan helpottunut, mutta samalla ihan hitsin hämilläni.

Ajattelin, että alkaisimme olla pikkuhiljaa perillä, kun lähestyimme Helsingin keskustaa. Ohitimme Tuska-festarit ja spottasin myös Helsingin tuomiokirkon talojen välistä. Kuskimme käytti matkaan navigaattoria, mutta se pidettiin taidokkaasti poissa mun silmien alta. Lähestyimme kuitenkin merta ja siinä vaiheessa, kun näin tienviitan Viking Line -terminaalin merkiksi, tajusin mistä on kyse. Satamassa kysyin epäuskoisesti, että tultiinko me tännekin vain tekemään uukkarit, mutta fanituksen Aamulypsyä kohtaan kanssani jakava kuski tokaisi, että ei, kun nyt sutturat veks tästä autosta! Jäätiin kamoinemme pois ja havaitsin neljä muuta tuttua naamaa. Viimeinen kaasoista ja kolme kaveriani olivat odottaneet meitä satamassa.

Korkattiin toinen skumppapullo, kohotettiin malja ja siirryttiin terminaaliin odottamaan lähtöä. Vaikka tiesin, että näissä polttareissa ylitettäisiin Suomen raja, en ollut ihan varma, että millä tavalla. Se selvisi maihinnousukortin saadessani – tytöt olivat varanneet meille liput Viking XPRS -laivalle eli botskissa viihdyttäisiin vain lyhyen parituntisen ajan. Onneksi näin, sillä perjantainen myrskyvaroitus tuntui edelleen vatsanpohjassa. Menomatka sujui aika hiljaisissa tunnelmissa, kun kaksi meistä kärsi matkapahoinvoinnista, mutta yleistunnelma oli silti hyvä.

Totaalihemmottelua

Tallinnan päässä otettiin tilataksi hotellille, jossa jakauduttiin neljään huoneeseen parantelemaan merenkulun jälkipyykkiä. Huilittiin hetki, kokoonnuttiin yhteen huoneeseen, korkattiin kolmas skumppa ja kohotettiin jälleen malja ennen kuin suunnattiin vanhaankaupunkiin syömään. Meille oli varattu pöytä italialaistyyppisestä ravintolasta ja viihdyimme siellä parisen tuntia heti kun löysimme sinne. Onneksi mulla on reippaita ja sosiaalisia ystäviä, jotka uskaltautuivat kysymään neuvoa paikallisilta, sillä yksinäni ja muutenkin edelleen vähän epätodellisissa tunnelmissa luoviessani en olisi varmaan koskaan löytänyt tuota sivukujan varrella sijainnutta lämminhenkistä pikkuravintolaa. Safka oli ihan älyttömän herkullista ja palvelu hyvää.

Ravintolasta suunnattiin hetkeksi Virukeskukseen odottelemaan, kun pari kaasoista lähti vielä käymään hotellilla. Seuraavaksi oltiin ilmeisesti menossa johonkin kylpylään ja meille oltiinkin varattu pariksi tunniksi yksityistilaisuutta varten mesta, jossa oli poreamme, sauna ja juomatarjoilu. Parituntinen sisälsi totaalirentoutusta, lisää skumppaa, tilaisuutta varten muokattuja sitsilauluja ja yllättäviä tilanteita. Totesin ammeen poreissa lilluessani, että nyt jos koskaan tehtiin sitä, mitä olin koko päivän odottanut. Mun jännitys unohtui täysin ja meillä olikin mieleenpainuva parituntinen. Eikä mua laitettu istumaan havunneulasten päälle.

Mammat reivaa – tai sitten ei

Kylpylämestasta otettiin taksi hotellille, jonne palattiin valmistautumaan iltaa varten. Tässä vaiheessa sellainen ohjattu toiminta loppui ja edessä oli vain hauska ilta tyttöjen kanssa. Sain vihdoin mukaan ottamalleni mekolle käyttöä ja muutkin tytöt olivat pukeutuneet helmoihin, vaikka valtaosan tytöistä tiedän viihtyvän ennemmin housuissa humpalle lähtiessään. Yö viihdyttiin Club Hollywoodissa, josta poistuttiin erissä. Joskus kahden jälkeen lähdettiin yhdessä parin jo-kihlautuneen kaasoni kanssa ja siirryttiin taksitolpalle mäkkärin kautta. Naureskeltiin safkoja odotellessa, että me ollaan ne porukan vanhat mammat, jotka ei enää jaksa aamuun saakka, vaikka todellisuudessa mä olin porukan juniori.

Aamu meni ihanan tahmeissa tunnelmissa. Laahauduttiin hotellin aamupalalle, käytiin läpi edellispäivää ja kirjauduttiin hotellista ulos puoleenpäivän aikoihin. Taksilla huristelun sijasta päätettiin kävellä vanhankaupungin läpi ja nauttia raittiista ilmasta. Kukaan ei ollut oksennuskunnossa, vaikka heikko happi olikin porukassa läsnä. Yleistunnelma oli kuitenkin rento ja verrattain hilpeä. Sellainen oikein väsynyt huumori on sitä kaikista parasta huumoria.

Iltapäivä ennen laivan lähtöä viihdyttiin lähinnä Virukeskuksessa. Käytiin Hesburgerissa darramätöillä, sain yhden kaasoistani seuraksi Kaubamajan kosmetiikkaosastolla pyörähtämistä varten ja muutamat hakivat vielä sataman putiikeista ”pakolliset” alkoholituliaiset ennen maasta poistumista. Kotimatka sujui vähän vähemmän öklöissä tunnelmissa, mutta väsymys oli vahvasti läsnä. Kukaan meistä ei ihan täysin fiilannut sitä, että samalla laivalla meidän kanssa matkusti monta bussilastillista esiteini-ikäisiä futisjunnuja.

Helsingin päässä erkaannuttiin, kun osa porukasta asuu Helsingin päässä ja he hyppäsivät terminaalin edestä ratikkaan. Meitä muita satamassa odotti autokyyti ja motaria Lahteen päin posottaessa kuunneltiin varmaan kaikki 2000-luvun alun listahitit Pikku G:stä lähtien ja hoilattiin mukana.

Ystävä ystävän tuntee

Mä olen aivan mielettömän kiitollinen mun ihanille ystäville ja mulla oli aivan tajuttoman hauskaa. Mä arvostan etenkin sitä, ettei mua pakotettu mihinkään noloon pukuun ja ettei polttariohjelmaa rakennettu ”perinteisten” polttarihärdellien ympärille, eli mua ei pistetty jakamaan kortsuja tai keräämään avioliittoneuvoja. Tylsänä introverttina en perusta sellaisista, eikä se olisi ollut kenenkään mielestä hauskaa . Sain vain perinteisen Bride to Be -olkanauhan ja ennen yöelämään lähtöä kaasot kirjoittivat mulle satunnaisista sanoista kootun ”täytä aukko sanalla” -tyyppisen kirjeen. Eräänlaista selfierallia oltiin kuulemma suunniteltu menomatkalla laivassa porukalla toteutettavaksi, mutta huonon pelikunnon takia se jäi kuitenkin välistä.

En voi vielä mitenkään uskoa, että tänä viikonloppuna juhlittiin mun polttareita. Tää on jälleen yks merkki siitä, ettei häihin ole enää pitkä matka. Havunoksa oli hämäykseksi ja topsipuikolla putsasin lopulta koiranpentuliikutuksen aiheuttamia meikkituhruja silmien alta, mutta puutarhalapion funktio jäi mysteeriksi.

2 Kommenttia
  • Pipsa
    heinäkuu 5, 2017 at 6:15 pm

    Aivan ihanaa, siis ihan sairaaaan ihanaa! Kuulostaa aivan täydelliseltä vuorokaudelta. Ystäväs kyllä selkeesti tuntee sut ja pääsitte kaikki nauttimaan ihanasta päivästä. Tsemppiä viimeisiin muutamiin kymmeniin päiviin ennen häitä, täällä myötäeläjä niitä jo odottaa vaikka niistä ei suurta postausta tulisikaan! Nauti 🙂

Jätä vastaus