Näin suunnittelet hääkampauksen

Hääkampaus voi tuottaa monelle morsiamelle (kirjaimellisestikin) harmaita hiuksia. Varsinkin jos omaa yhtä ohuet ja hennot hiukset, kuin meitsillä 😀 Olen itse aivan käsi kampauksien suhteen ja osaan joten kuten kihartaa hiukset. Kampauksen suunnittelu oli minulle hankala paikka, sillä en osaa sanoa millaiset kampaukset minulle oikein sopii.

Hääkampauksen sekä kaasojen kampaukset meille tekee lähikampaamomme Studio Play ja Mari Bachin ammattitaitoisissa käsissä muovailimme minulle mieluisen hääkampauksen hahmotelman. Mari osasi kyllä todella hyvin tulkita (sekavia) vihjeitäni siitä, millaisen kampauksen haluaisin ja hän ymmärsi heti, millaista lookkia olen hakemassa. Lopullinen kampaus muodostuu toki vasta hääpäivänä, sillä olen (tänään) menossa ottamaan Mago-tuuhonnokset, lisää volyymia ja rakennetta tuomaan. Aiheen tiimoilta on luvassa ihan oma postaus, joten stay tuned!

Kysyin Marilta muutaman, useaa morsianta varmasti askarruttavan kysymyksen liittyen hääkampauksiin.

Kuinka aikaisin täytyy aloittaa hääkampauksen suunnittelu?

Hääkampauksen suunnittelu, kannattaa aloittaa jo kun puku on valittu. Mikäli morsian haluaa koekampauksen, kannattaa se kuitenkin jättää lähemmäs hääpäivää (esimerkiksi kahta viikkoa aikaisemmin), sillä mieli saattaa muuttua moneen kertaan kampauksen toiveiden suhteen.:).

Usein puvun pääntie, huntu jne. määrittävät myös kampauksen painopistettä. Esimerkiksi pitsitetty korkealle kaulaan asti ulottuva yläosa voi mennä liian tukkoon graafisen ison niskanutturan kanssa jossa painopiste on alempana niskassa. Kaunis kokonaisuus toimii aina. Toisille taas hiukset ovat se ”kruunu” ja haluavat valita puvun kampauksen mukaan, eli tässä kohtaa neuvon miettimään mitkä asiat kokonaisuudessa ovat itselle ne tärkeimmät asiat.

Tärkeintä on että kampaus on kantajansa näköinen ja, että se kestää koko päivän.

Millaiset hääkampaukset ovat juuri nyt suosituimmat?

Häämuoti on muuttunut vuosien varrella ja niin sanotut ”massanutturat” ovat kadonneet. Aikaa jolloin kaikki toivoivat hyvin samankaltaista päällisosa nutturaa erilaisine hiuslooppineen. Nykyään ei tarvitse enää pelätä kampauksen olevan liian rento tai liian laitettu. Huoleton hyvin tehty lettikampaus toimii hääkampauksena yhtä hyvin kuin esimerkiksi graafinen tiukka niskanuttura luotisuoralla jakauksella.

Tällä hetkellä hääkampausmuodissa näkyy edelleen luonnollisuus ja rentous. Jos reilu kymmenen vuotta sitten haluttiin näyttäviä nutturoita, on tällä hetkellä toive enemmän toiseen suuntaan eli ”ei liian näyttävää tiukkaa nutturaa”. Jo jonkin aikaa on ollut paljon niskapainotteisia kiharapohjaisia rentoja nutturoita, mutta nyt vihdoin taas tänä kesänä alkaa painopisteitä näkyä taas muuallakin. Tietynlainen ”boheemisuus” näkyy vahvasti kampauksissa edelleen.

hääkampaus

Miten hääkampaukseen kannattaa valmistautua (eli täytyykö värjätä/leikata/siistiä kuinka aikaisin)?

Hiustenvärjäystä on hyvä, myös miettiä hyvissä ajoin. Morsiamella saattaa olla haaveena saada luonnollisenväriset lähellä omaa tummuutta olevat hiukset hääpäivänä. Ajoissa ammattilaisen kanssa suunnittelemalla ja toteuttamalla saadaan väri toteutettua ilman katastrofeja tai yllätyksiä.

Kun kyseessä on isompi värimuutos, on hyvä valmistautua jo hyvissä ajoin. Edeltävän viikon värinpoistot kannattaa unohtaa. Värjäyksen voi toteuttaa esimerkiksi edellisellä viikolla jolloin väri ehtii tasoittumaan. Lisäksi kannattaa hiuksiin laittaa mahdollinen tehohoito antamassa upean kiillon.

Mitä tulee ottaa huomioon kaasojen kampauksien suhteen?

Kaasojen kampauksien suhteen, on hyvä kunnioittaa morsianta. Olisi hyvä etukäteen keskustella myös kaasojen toiveita ja varmistaa että painopiste on kuitenkin morsiamessa. Esimerkiksi jos morsiamella on huoleton lettikampaus maalaisromanttiseen tyyliin ja kaaso haluaakin itselleen mahdollisimman näyttävän sileän dramaattisen nutturan. Tässä vaiheessa on hyvä kampaajankin ehdottaa juhlaan sopivampaa kampausta, kuitenkin kaasoa loukkaamatta. On aina etu, jos kampaukset pystytään tekemään samassa salongissa, näin varmistutaan, että kokonaisuus toimii.

Miten ohuita hiuksiaan voi kampausta varten tuuhentaa & kannattaako pidennykset ottaa?

Nykyään on paljon erilaisia tuuhennus/pidennys menetelmiä ja todella hellävaraisia sekä luonnollisia, kuten esimerkiksi Magopidennys, joka toimii loistavasti ohuempaankin hiuksiin. On harhaluulo että näyttävämpää kampausta varten pitäisi olla pitkät tai paksut hiukset. Tuuhennuksilla, hiusvalkeilla sekä hyvällä pohjalla saa hyvin ohuemmankin hiuksen näyttämään paksummalta.

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
ompelija ottaa mittoja hääpuvun korjausompelua varten

Ompelijoiden salaseura – tai ehkä sittenkin ihan vain hääpuvun korjausompelu

”Jos joskus tarvitset hyvää ompelijaa, soita tähän numeroon.” Sain käteeni salamyhkäisen paperilapun, jolle nainen oli kirjoittanut pelkän puhelinnumeron. Ei ompelijan tai ompelimon nimeä, ainoastaan numeron lankapuhelimeen. Tuntui, kuin olisin saanut kutsun salaseuran jäseneksi.

Lue julkaisu
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu