Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Blogi

Mennään naimisiin / Hääblogit  / She Said Yes  / SAVE THE DATE – Mikä vaikutti häiden päivämäärään?

SAVE THE DATE – Mikä vaikutti häiden päivämäärään?

Me kihlauduttiin heinäkuussa 2013 ajatuksella ”naimisiin sitten ehkä joskus viiden vuoden päästä.” Olinhan mä vasta 18 eikä J:kään ollut paljoa toista vuosikymmentä vanhempi. Eipä se ole vieläkään ja mullakin on vasta 21 tulossa plakkariin joulukuussa. Aikaisemmin tänä kesänä mä kuitenkin sain kuin salamana taivaalta päähänpistoksen, että nyt se hääpäivä on päätettävä.

Lopullinen päivämäärä muotoutui lähinnä meidän 22. elokuuta Mikä vaikutti hääpäivämäräänvietettävän vuosipäivän perusteella, mutta taustalla on jotain mulle paljon henkilökohtasempaa, jonka takia en tahtonut enää lykätä häitä yhtään sen enempää, kuin olisi pakko.

Mun jaaritteluja jo vuosia seuranneet saattavatkin muistaa mun joskus kertoneen mun hyvästä suhteesta isovanhempiini. Äitini vanhemmat olivat mulle käytännössä kakkosvanhemmat aina ylioppilaslakin päähän painamiseen saakka, jopa mun ylppärijuhlat pidettiin heidän luonaan. Lukioikäisenä saatoin asua pitkiäkin aikoja mummolassa, koska laitakaupungin lähiöstä pääsi helpommin keskustassa sijaitsevaan kouluun, kuin kotoa maalta. Se paikka oli mulle pitkään kuin toinen koti ja ihmiset siellä kuin toinen äiti ja isä. Ei ollut surua tai murhetta, jonka suhteen mummo ja pappa eivät olisi lohduttaneet tai ponnisteluja ja vaikeuksia, joiden voittamiseen mummo ja pappa eivät olisi kannustaneet. Eikä ole vieläkään, puhumattakaan siitä että tämä parikymppinen papan tyttö on tervetullut heille vaikka aamukolmelta arkiyönä. Heistä on tullut äärettömän tärkeitä myös J:lle ja he kohtelevat J:tä aivan kuin omia lastenlapsiaankin.

Miksi mä tässä nyt paapatan isovanhemmistani ja suhteestani heihin? Koska heillä on tietämättään suuri vaikutus päivämäärän valintaan. Mummoni näet täytti tänä vuonna 85 ja karu totuus on, ettei tämä maailmanhistorian lempein leijonaemo elä ikuisesti vaikka kuinka niin tahtoisin. Mummo ja pappa ovat myös kertoneet suurimmasta toiveestaan — tietävät kyllä, etteivät välttämättä tule mun ja J:n lapsia koskaan tapaamaan, mutta mummon itkusilmässä tihrustama toive mun alttarille käppäilyn näkemisestä on juurtunut syvälle selkärankaan.

Hyvässä kunnossa muori on ikäisekseen ja mieli on virkeämpi kuin monella puolta nuoremmalla ja pappa nuorempana osapuolena porskuttaa myös menemään vielä vallan mainiosti, mutta silti. Pitkän pähkäilyn ja ajatuspainin jälkeen päädyttiin siis kesään 2017. Vuoteen, jolloin meillä on suurimmalla todennäköisyydellä sekä varaa järjestää unelmiemme häät että mahdollisuus juhlia niitä yhdessä mun isovanhempieni kanssa. Koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää, mutta sormet ja varpaat ristissä toivon mummon ja papan istuvan 19. elokuuta 2017 kirkon eturivissä ilmielävinä ja hyvissä voimissa.

Mitä sitten jos jotain kurjaa tapahtuu ja joudumme toisen tai molemmat hyvästelemään ennen hääpäivää? Mä en rehellisesti sanottuna tiedä. Ollaan kyllä äidin kanssa suunniteltu, josko äiti toisi mukanaan mummon ja papan hääpotretin vihkimistilaisuuteen tai se kulkisi mulla minimuodossa kimpun kyljessä ja myöhemmin juhlapaikalla alkuperäinen kuva asetettaisiin arvoisellensa paikalle. Suurempaa ajatusta en oo tahtonut asialle kuitenkaan edes antaa, käy selkäpiitä vaan karmimaan ja krokotiilin kyyneleet valumaan. Mä en tahdo isovanhemmiltani yhtään mitään häälahjaa. He kun ovat mulle läsnäolollaan itse paras lahja, jonka voivat antaa.

Ei kommentteja

Jätä vastaus