Mennään naimisiin! -lehdestä löydät sekä parhaat ideat että uusimmat trendit. Monipuolisissa artikkeleissa kerrotaan juhlavalmisteluista, seremonioista, hääpuvuista, kampauksista, morsiuskimpuista, sormuksista, häämatkoista – kaikesta mikä tekee häistä onnistuneen ja ikimuistoisen juhlan.

Osta uusin lehti

Mennään naimisiin järjestää myös vuosittain Suomen kattavimmat häämessut. Häämessut ovat Wanhassa satamassa 13.-14.1.2018.

Kirjaudu tai tarkastele tiliäsi:

Kirjaudu

© 2017 www.mennaannaimisiin.fi! Powered By: Noora´s Design

Blogi

Mennään naimisiin / Hääblogit  / She Said Yes  / KUN ÄHRY JA TUHRU TOISENSA LÖYSIVÄT – Meidän tarina

KUN ÄHRY JA TUHRU TOISENSA LÖYSIVÄT – Meidän tarina

Mä olin kamalan nuori, kun meidän tiet J:n kanssa kohtasivat ensimmäistä kertaa. Kuusitoistakesäinen, jos nyt oon kyseisen ilmaisun oikein ymmärtänyt. 15-vuotias. Vähänpäs mä silloin tiesin, että se pellavapäinen ja punapaitainen, harmaalla jopolla konkeloiva skeittarihemmo joskus hamassa tulevaisuudessa pohtisi mun kanssa juhlapaikalle vuokrattavan teltan hintaa tai häämenua. Mä en silloin edes villeimmissä unissani haaveillut naimiisinmenosta tai vakavasta suhteesta, olinhan vasta päässyt yläasteelta. Suhteet oli lyhyitä, ehkä vähän pussailtiin ja pidettiin kädestä, ajeltiin mopolla yhdessä. Mulla oli kesäheila ja sellaiseksi se sitten jäikin. Sen takia, että tapasin J:n.

Silloin lähiseudun nuorison oli tapana kokoontua eräälle paikalliselle uimarannalle, jossa loikittiin kaveriporukoiden välillä, koska aina joku tunsin jonkun, kenet myös sä tunnet tai joku sun kaveri tuntee ja niin edespäin. Pienen paikkakunnan ilot (ja surut). Mä vietin silloisen parhaan kaverini 16-vuotissyntymäpäivää ja J pyöri omassa porukassaan toisella puolen rantaa. Meillä oli jo siinä vaiheessa ihan kamalan paljon yhteisiä kavereita ja tuttuja, kun saman yläasteen kasvatteja oltiin. Kovasti mulle aina puhuttiin tästä J:stä ja siitä miten se on niin hauska tyyppi. Ja niin mä sit sinä yhtenä kesäiltana löysin itseni kikattamasta J:n jutuille. Sen kummemmin edes tietämättä, että tämä on nyt se kavereiden keskuudessa paljon puhuttu huuliveikko.

Kaikki tapahtu ihan älyttömän nopeasti, puolikkaassa kesässä. Mulle, joka olin aina kuvitellut onnistuneen parisuhteen pohjan olevan ikuisuuksia kestäneessä ystävyydessä. Vähintäänkin vakavastiotettavalle 15-vuotiaalle ominaisesti dumppasin kesäheilani tekstiviestillä ja seuraavaa viestiä näpyttelinkin tälle tulevalle aviomiehelleni. Olin saanut J:n numeron olemalla muka tosi välinpitämätön, ”oon luvannu mennä yhtii bileisii, annatko sun numeron ni voidaan vaik tekstailla, jos mulla tulee tylsää..” Yeah, right. Oikeestihan tää tyttö oli korviaan myöten lääpällään tähän roisia huumoria laukovaan tyyppiin, jolla oli taivastakin sinisemmät silmät, ruskettuneet, jänteikkäät käsivarret ja veikeä pikkupoikahymy.

Meidän suhde eteni alkuunsa hyvin tekstiviesti- ja mesepainoitteisesti. Kiinnostus oli ilmeisesti molemminpuolista, kun mun ei tarvinnut kirjautua meseen kuin kerran (jonnet ei muista) ja jo J lauko viestiä toisen perään. Tietysti ajalle ominaisesti myös varsinaisesta seurustelusta sovittiin tekstiviestitse, koska äitini ei malttanut odottaa meidän seuraavaa tapaamiskertaa, vaan tahtoi vastauksia kysymyksilleen siltä istumalta, kun elokuun toisiks viimesenä sunnuntaina tulin kotiin J:n luota.

Meidän kohdalla ikä ei oo koskaan ollut minkäänlainen este eikä esimerkiks mun vanhemmat ikinä kyseenalaistaneet J:n motiiveja seurustella 2½ vuotta nuoremman teinin kanssa. Heillä itsellään kun on suunnilleen sama ikäero keskenään. Tuntemattomat ja puolitutut sen sijaan kokivat asiakseen yrittää sabotoida meidän suhdetta. Milloin missäkin tuli vastaan anonyymikommentti siitä, että nyt se J on kuksinut jotain toista naista milloin minkäkin baarin vessassa ja että turhaan mä mistään haaveilen, kun erotaan kumminkin ekan vuoden aikana. Noh, tässä sitä nyt sit ollaan. En osaa ennustaa tulevaisuutta tai oo sellanen, joka helposti sanois asioita varmuudella, mutta toistaseks mikään ei oo horjuttanut mun fiiliksiä tosta miehestä.

Mä olin äärimmäisen geneerinen ilmestys, mitä ihastuneeseen teinityttöön tulee ja väitin muunmuassa osaavani skeitata. Pyysinkin J:tä kanssani eräälle paikalliselle parkille. Pyllyllänihän mä siellä ramppien katveessa jatkuvasti olin, mutta ehkä mä tein sen vaan niin hauskasti, että J halus jatkaa tapailua. Jos vaikka sais vielä makeemmat naurut tulevaisuudessa. Ja niinhän se on saanutkin, meillä nauretaan ihan joka päivä. Ei vahingonilosta vaan rakkaudesta. Siitä, että ollaan kummatkin oikeesti ne kaks pieruvitseille nauravaa hölmöä, jotka on onnistuneet löytämään toisensa.

Ollaanhan me muutenkin vähän omalaatuinen pariskunta ja tehty asiat aina vähän erilailla, kuin mitä kaveripariskunnilta kuulee. Vaihdettiin ensimmäinen suudelma Simpsoneita katsoessa ja mehukattia juodessa. Kihlauduttiin erään kauppakeskuksen parkkihallissa törkkäämällä kumpikin oma sormus omaan sormeen. Käsitys romanttisesta illallisesta on snagarisafka kotisohvalla tai autossa. Juostaan hippaa meidän asuntoa ympäri. Selataan yhdessä netistä koirakuvia ja kiherrellään ihastuksesta aina söpön pennun ilmestyessä ruudulle, huudetaan myös yhteen ääneen ’buu’, kun vastaan tulee kuva tai video kissasta. Vaihdetaan joka ilta hyvänyönsuukot, mutta nukutaan aina selät vastakkain. Ja niin tuon kasvoille edelleen vaan leviää se sellainen hölmö ja lasittunut ilme, jos hiihtelen kotona yläosattomissa. Välillä sitä kieltämättä miettii, et mitäköhän hittoa joku ulkopuolinenkin meistä ajattelis, jos pääsis edes hetkeksi olemaan kärpäsenä katossa. Vaikka vaan tavallisena tiistai-iltapäivänä. Onneks sillä ei ole merkitystä!

Me Naiset julkaisi upean artikkelin yli 50 vuotta naimisissa olleista pariskunnista. Sitä lukiessa tuli sellanen fiilis, että ehkä mäkin joskus pääsen kertomaan totuuksia pitkän parisuhteen saloista, jos artikkelia varten haastateltujen pariskuntien jakamat ainekset pitkään avioliittoon pitävät kutinsa. Huumorintajua ja hellyyttä, kunnioitusta ja uskollisuutta. Mä olen ihan äärettömän onnellinen siitä, että nuoresta iästäni huolimatta oon kasvanut yhteen toisen kanssa. En erilleen, niin kuin joillekkin kuulee tapahtuvan alamäen sattuessa kohdalle. Emmä kaipaa mieheltäni Hollywood-elämää ja timantteja ollakseni tyytyväinen. Yllätyksenä hoidetut tiskit vaikka olis mun tiskivuoro ja iltasuukko riittää.

Ei kommentteja

Jätä vastaus