KYSY ASIANTUNTIJALTA
Ruoka & juoma: Raisa Karilainen
Haluaisimme tarjota häissämme pikkuväelle jotain muuta kun perinteisä nauravia nakkeja. Mikä olisi vähän elegantimpaa mutta tarpeeksi yksinkertaista lasten makuun?
Lasten ruoka voisi myötäillä aikuisten noutopöytää eli jos tarjolla on italialaista voi lapsille varata maukasta lasagnea. Kotitekoiset lihapullat ja muusi ovat myös aina takuuvarmat. Toisaalta nykyään yleistyy yhä enemmän käytäntö, jossa lapset syövät ihan samoja ruokia kuin muutkin vieraat.
Pidämme isot häät jonne tulee paljon ulkomaalaisia vieraita. Tuleva aviomieheni on japanilainen ja häissämme tullaan tarjoamaan japanilaista ruokaa. Haluaisin kuitenkin liittää jotain suomalaista mukaan, mutta mitä se voisi olla?
Japanilaiset syövät paljon kalaa ja varmasti myös teidän tarjottavissanne sitä löytyy. Luontevaa olisikin käyttää raaka-aineena aivan mahtavia suomalaisia kalojamme sekä mätiä vaikka valmistustapa onkin japanilainen. Myös suomalaiset marjat kannattaa nostaa esiin jälkiruokavaiheessa. Itselläni on yksi mieleen jäänyt makuelämys suomalaisen ja japanilaisen makumaailman yhdistämisestä, poron sydämestä tehty sashimi. Voin sanoa, että se oli todella pehmeää ja hienon makuista. Siispä jotain näinkin erikoista voisi ajatella!
Haluaisimme tehdä boolin häävieraillemme, miten boolista saa hyvännäköisen ja -makuisen?
Raikkaus on avainsana hyvässä boolissa. Helpoiten liikaa makeutta saa yleensä taitetuksi käyttämällä osaksi kivennäisvettä. Erilaiset, hyvin usein äkkimakeat liköörit suosittelisin unohtamaan. Yksinkertainen karpalovodka toimii hyvin boolina ja poreet syntyy kivennäisveden ja sitruunalimun yhdistelmällä. Myös erityyliset espanjalaishenkiset sangriat ovat tällä hetkellä suosittuja. Jäävinkiksi voisin antaa yhden ison jääpalan tekemisen vaikkapa kuivakakkuvuokaan jääpalojen sijaan; kestää pidempään ja on todella kaunis jos sisään jäädyttää syötäviä kukkia tai marjoja.
Haluamme tarjota lähisukulaisillemme ja muutamalle ulkolaiselle vieraalleemme häiden jälkeisenä päivänä buffet-lounaan. Kokkaukselle ei jää paljon aikaa, joten mitä ehdotat tarjottavaksi?
Keittolounas voisi olla helppo ja kuitenkin varsin täyttävä vaihtoehto. Klassinen lohikeitto ilahduttaa varmasti ainakin ulkomaalaisia vieraita ja ohessa voi tarjota maukkaan leipävalikoiman sisältäen
saaristolaisleipää ja maailmallakin palkittua mustaleimaista Emmentaljuustoamme. Kesäaikaan myös grillaus on hyvä vaihtoehto ja lisukkeeksi voi valmistaa muutaman raikkaan salaatin, kylmän kastikkeen grillattaville sekä maukasta leipää. Sopivaa ja nopeaa grillattavaa ovat esim. pienet karitsankyljykset, jättiravun pyrstöt ja kanavartaat. On hyvä myös ottaa huomioon edellisen päivän tarjoilut ja välttää mahdollisia päällekkäisyyksiä.
Meillä on tarkoituksena tarjota vieraille pieni suolainen makupala kun he saapuvat juhlapaikalle kirkosta. Mikä se voisi olla?
Jos tarkoituksena on tarjota vain yhtä laatua, tulisi sen olla kokolailla kaikille sopiva. Välimerelliseen teemaan ehdotan tapenade-oliivitahnaa maalaispatonkisiivulla tai suomalaishenkisiin häihin pienet ruisnapit metsäsienimoussella.
Onko sinulla ehdottaa kohtuullisen edullista puna- ja valkoviiniä hääjuhliimme, jossa on perinteinen buffet-pöytä?
Noutopöydän viineiksi kannattaa mielestäni valita melko yleispäteviä eikä kovin "luonteikkaita" viinejä, koska tarkoitushan on että ne sopivat mahdollisimman monen hyvinkin erilaisen ruokalajin kanssa. Hyvä hinta-laatusuhde on ns. uuden maailman viineissä, eli esimerkiksi australialaisissa ja chileläisissä viineissä. Näistä maista tulee paljon hyviä viinejä jotka pyörivät hintaluokassa noin seitsemän euroa / pullo. Ehdotan että tiedustelette Alkon ammattitaitoisilta myyjiltä hyviä vaihtoehtoja. Varautukaa siihen, että yleensä he haluavat kuulla mitä on liha- ja kalavaihtoehtoina, koska nämä määrittävät pitkälti viinien valintaa.
Mitä hääparit nykyisin tarjoavat yöruokana? Haluaisimme häihimme trendikkään ja helpon vaihtoehdon.
Helppous on nykyään avainsana yöpalaa suunniteltaessa. Suosittuja ovat klassiset hodarit ja hampurilaiset. Samoin tex mex tyyliin nachot & chili con carne toimii aina kun tarve on suolaiselle ja mausteiselle yöruoalle. Jos häiden teema on ollut päivällä kovin suomalainen voisi tätä linjaa jatkaa myös yöruoalla eli tällöin karjalanpiirakat munavoin kera tai vaikkapa mustamakkara puolukkahillon kanssa ovat hyviä vaihtoehtoja. Välimerihenkiseen tyyliin sopii taas vaikkapa mausteiset Chorizo-tuoremakkarat oliiviöljypohjaisen raikkaan perunasalaatin kera.
Pitääkö kutsuissa kysyä vieraiden erityisruokavalioista, vai missä vaiheessa ja millä tavalla ne olisi helpoin tiedottaa hääparille?
Helponta on laittaa jo hääkutsuihin vastauspyynnön yhteyteen toive, että kutsutut ilmoittavat mahdollisista erikoisruokavaliotoiveista ilmoittautuessaan.
Kuinka paljon erilaisia ruokia pitäisi vieraille olla tarjolla? Millaisista aineksista saisi helposti mahdollisimman paljon valinnan varaa?
Sanonta "less is more" eli vähemmän on enemmän pätee mainiosti myös häiden noutopöytään. Sen sijaan, että panostaa runsaaseen lajimäärään kannattaa miettiä, että tarjottava olisi mahdollisimman laadukasta, maukasta ja kauniisti esille laitettua. Noutopöydän lajivalikoima voisi olla vaikkapa seuraavanlainen: pari kalavaihtoehtoa ja kastike, salaatti kastikkeineen, yksi lihavaihtoehto, yksi lämmin kasviruoka, yksi perunalisuke ja pari leipävaihtoehtoa. Salaatti voi olla esimerkiksi raikasta vihersalaattia, marinoitua fetaa tai mozzarellaa erikseen, erilaisia tuoreita kasviksia omissa tarjoiluvadeissaan, marinoituja oliiveja erikseen eli jokainen voi rakentaa näin mieleisensä salaatin.
Ajatuksenamme on kutsua juuri ennen häitä lähimmät sukulaiset kotiimme cocktailkutsujen merkeissä. Ehdottaisitko tyylikkäitä ja maukkaita tarjottavia.
Cocktailkutsuilla hyvä lajimäärä on yleensä noin kolme erilaista suolaista palaa ja yksi-kaksi makeaa. Suolaisia on hyvä ajatella periaatteella ”jokaiselle jotain” eli yksi kasvis-, yksi liha- ja yksi kalavaihtoehto. Yhteensopiva kokonaisuus voisi olla kirsikkatomaatti-mozzarellatikut basilikaöljyllä, serranokinkku-hunajamelonibruchetta ja tonnikala-kapristahnaa foccacialeivällä. Makeaksi palaksi sopii hyvin valko-tai tummasuklaaseen dipatut mansikat tai käsintehdyt konvehdit.
Laskujeni mukaan hääkakun hankkiminen 80 hengelle tulisi maksamaan noin 300 euroa. Kuinka voisin saada kakun halvemmalla, tai voisinko korvata sen jollakin muulla herkulla?
Olet laskenut aivan oikein eli keskimäärin hääkakun hinta / henkilö on kolmesta neljään euroon. Suosiotaan lisää koko ajan myös erilaiset hääleivokset, mutta näidenkin hinnat liikkuvat samoissa kakkujen kanssa. Mielestäni perinteisistä kaavoista voi tässäkin kohtaa pyrkiä pois ihan rohkeasti eli kesähäiden makeana päätöksenä voisi olla jätskibaari erilaisine lisukkeineen kuten kastikkeet, tuoreet marjat, namit jne. Myös pelkät tuoreet marjat isoissa skooleissa vaikkapa täyteläisen vaniljakastikkeen ja suloisten pikkumarenkien kanssa on takuuvarma herkku.
Meillä on elokuun alussa 280 hengen häät ja ruoka tuollaiselle määrälle tuottaa harmaita hiuksia. Buffet on tietenkin ainoa vaihtoehto. Hirven ja sonnin lihaa (kaiketi kutsutaan häräksi…) sekä perunaa on omasta takaa paljon. Kuitenkaan en haluaisi joka häissä nähtyä perunamuusia ja käristystä, vaan enemmän ravintolatyyppisen menun. Kalaa ei saa olla ollenkaan allergioiden takia. Millaisen menun rakentaisit?
Teillä on omasta takaa mainiot raaka-aineet, joista syntyy monenlaista juhlaruokaa. Hirvenpaisti, kevyesti yrteillä marinoituna ja ohueksi siivutettuna, on ihanan maukas ja mehevä kylmä liharuoka. Myös hirvipatee esimerkiksi karpalohyytelön tai punasipulimarmeladin kanssa on juhlava alkuruoka.
Härästä voisi tehdä maukkaan pääruoan, esimerkiksi klassisen härkää Burgundi -tyylisen tumman lihapadan. Jos hirvestä haluaa valmistaa lämpöisen ruoan, pienet hirvenlihapyörykät vaikkapa konjakkikermakastikkeessa ovat todella maukkaita. Laadukkaat kotimaiset perunat maistuvat pestyinä, lohkottuina isoiksi paloiksi ja yrttiöljyllä hunnutettuna uunissa kypsennettynä. Näitä voisi kutsua maalaislohkoperunoiksi. Lisäksi kannattaa tarjota 3-4 erilaista raikasta salaattia loppukesän mahtavaa vihannesvalikoimaa hyödyntäen. Koska kalaa ei ole tarkoitus tarjota ollenkaan, voisi salaattien kera olla erilaisia salaattijuustoja kuten fetaa, ja mozzarellaa marinoituna. Jos vierasjoukossa on useampi kasvisruokailija, on menussa hyvä olla myös jokin lämmin kasvisruoka, esimerkiksi mehevä gratiini, joka toimii muille ruokailijoille lisukkeena. Mukavia hetkiä hääjärjestelyiden parissa!
Kuinka pitkä aika on syytä varata noin120 henkilön ruokailulle ja
hääkahvittelulle? Ruoka haetaan itse, yksi lämminruokalaji leipineen sekä
jälkiruoka. Ruoan jälkeen hengähdystauko, ehkä joku nopea ohjelma ja sitten
hääkakku, kahvi + avec.
Varaisin tuolle lämminruoka- & jälkiruoka-osuudelle n. 1 1/2 tuntia olettaen, että jälkiruoka on otettavissa heti lämpimän ruoan jälkeen ilman
noutopöydän uudelleen kattausta. Jälkiruoka kannattaa toisin sanoen kattaa esimerkiksi erikseen omaan pienempään noutopöytään. Ennen kahvia on hyvä pitää taukoa, koska vieraat haluavat yleensä hieman jaloitella, käydä vessassa tai tupakalla tms. Tauon pituus voi olla minimissään puoli tuntia.
Tämän jälkeen hääkakku kahveineen vie noin 45 minuuttia, mutta toki tässäkin on hyvä huomioida, että osa vieraista juo kupillisen kahvia ja aina löytyy myös niitä, joille maistuu kolmekin kuppia. Kokonaisuudessaan aikaa kuluu siis noin kolmisen tuntia.
Haluamme järjestää ulkomaalaisille häävieraillemme (10 henkilöä) häiden jälkeisenä päivän vielä lounaskutsut kotonamme. Mitä helppoa tarjottavaa ehdotat?
Koska hääpäivänä sinulle ei varmaankaan jää aikaa ruoan laittoon tulisi tarjottavien olla sellaisia joita voisi jo hieman esivalmistella häitä edeltävänä päivänä ja sitten vain viimeinen silaus hieman ennen tarjoilua.
Lounasmenua suunnitellessa on myös hyvä huomioida varsinainen häämenu ja yrittää välttää sen kanssa päällekkäisiä raaka-aineita.
Koska kyseessä on ulkomaalaiset vieraat kannattaa korostaa meidän hyviä suomalaisia raaka-aineita kuten savukalaa, marjoja, sieniä, kesällä uusia perunoita etc. Esim. metsäsienikeiton voi oikein hyvin valmistaa jo paria päivää aikaisemmin ja sitten vain lämmittää pikaisesti ennen tarjoilua ja sama pätee myös poronkäristykseen. Lohikeitto ja sen kanssa maukas saaristolaisleipä on myös aika takuuvarma valinta ulkomaisille lounasvieraille. Kesällä aromikkaat suomalaiset marjat eivät kaipaa seurakseen juuri muuta kuin hieman lämmitettyä kinuskikastiketta ja laadukasta vaniljajäätelöä, mikä onkaan helpompi jälkiruoka.
Mihin kannattaa satsata häämenussa?
Mottoni häämenun laadinnassa on että ei niinkään määrä vaan laatu! Eli toisin sanoen pöydän ei tarvitse notkua kymmenistä eri ruokalajeista vaan mieluumminkin ajatella että se mitä tarjoaa on laadukasta, maukasta, visuaalista ja kokonaisuus toimii. Tästä esimerkkinä hääaterian makea päätös eli täydellisen ihana hääkakku tai hääleivokset ovat varsin riittävät ilman mitään muuta makeaa tarjottavaa.
Suunnittelun lähtökohdaksi voitte ottaa omat mieltymykset koska kyseessä on kuitenkin teidän juhlanne jolloin menukin saa olla päivän sankareiden näköinen. Jos siis olette esim. suuria kalaruokien ystäviä, niin satsaisin ehdottomasti näihin. Jos teille on tärkeää kotimaisuus tai esim. lähi-/luomuruoka niin silloin kannattaa vastaavasti korostaa näitä teemoja. Sitten kun menu on päätetty voi keskittyä valitsemaan sille sopivat juomat jotka täydentävät ja tukevat kokonaisuutta.
Minkälainen alkoholiton booli tai drinkki olisi trendikäs? Haluamme tarjota aluksi alkoholitonta juotavaa, kun päivästä tulee pitkä.
Ihan ruokakaupasta saatavat alkoholittomat siiderit (mansikka, omena, päärynä yms.) esim. raikkaalla marjamehulla jatkettuna on yksi vaihtoehto.
Mustaherukan lehdistä valmistettu louhisaaren sima on aina tyylikästä.
Jos saatavilla on raparperia niin siitä saa pienellä vaivalla ihanan raikasta tuoremehua jota voi sitten jatkaa vaikkapa lisäämällä vichy citronellea ja näin juomaan tulee myös poreita.
Yhdellä vieraistamme on keliakia. Pitääkö hänelle tilata kokonaan oma hääkakku?
Ehdotan että tilaatte hänelle hääkakkuanne jäljittelevän leivoksen tai muun vastaavan makean koska kakut ovat yleensä pienimmilläänkin 7-10 hlö kokoisia. Keliakia on allergiana sellainen joka tulisi aina huomioida erikseen. Muistakaa varata tälle vieraalle myös hieman omaa leipää!
Miten hyvin tulee huomioida HYLA-ihmiset? Jos on jo tehnyt paljon ruokaa valmiiksi pakkaseen, eikä muistanut käyttää hylaa? Pitääkö soitella kaikkien kutsun saaneiden perään?
Ei hätää: Vieraat joille sopii vähälaktoosiset tuotteet pärjäävät yleensä oikein hyvin jos ottavat laktoosi-intoleranssin hoitoon tarvittavia pillereitä. Ehdotan että laitatte noutopöytään tarjottavien ruokien eteen nimilaput joissa on ko. ruokalajin nimi sekä perässä suluissa esim. sis. laktoosia tai vähälaktoosinen tai laktoositon merkintä.
Jos vieraissa on täysin laktoositonta tai maidotonta ruokavalio noudattavia niin heille kannattaa varata jotain erikseen. Yleensä vieraat joilla on tällainen vaikeampi allergia ilmoittavat siitä etukäteen esim. kutsuun vastatessaan.
Me haluaisimme häihimme hampurilaisia ja paikan päällä grillattua gourmet grilliruokaa. Onko se hölmö idea? Haluaisimme että kaikki saavat rakentaa hampurilaisestaan omanlaisensa ja tuollainen grillimestareiden työskentelyn katsominenkin on varmasti ihan hauskaa niitä jonottaessa.
Gourmet hampurilainen ihanine lisukkeineen on mainio idea! Riippuen tietysti vähän häidenne koosta, tulisi grillikapasiteettiin satsata kunnolla koska sekä sämpylä & mahdolliset pihvit vaativat kuumennusta/kypsennystä. Lisukkeet sekä mahdolliset salaatit, maalaisranskalaiset yms. kannattaa kattaa erilliseen pöytään grillien läheisyyteen jotta homma toimii mahdollisimman jouhevasti. Gourmet-henkeä voi korostaa korvaamalla perinteisen hampurilaisjuuston; cheddarin esim. vuohenjuustolla, halloumilla, Talleggiolla yms. Hampurilaisten lisäksi grilliin voisi ajatella esim. pieniä kanavartaita tai tulisia kanansiipipaloja mutta nämä kannattaa mielestäni kypsentää jo valmiiksi etukäteen ja sitten vain pikaisesti kuumentaa grillissä ajan säästämiseksi.
Aikaa järjestelyihin on. Häät on sovittu kesäkuulle 2011. Mielessämme on järjestää ruokailu kasvisruoka buffet:na. Selattuani lävitse joukon helsinkiläisiä pitopalveluita olen todennut niiden tarjoavan pääosin lihapainotteisia kokonaisuuksia. Mistä voisin lähteä etsimään? Toistaiseksi ainoa kasvis-menu löytyi Fazer-Amicalta. Vieraita on listattuna noin 70.
Kasvisruoan suosio kasvaa koko ajan ja tämä näkyy myös hääparien toiveissa. Kun sekä morsian että sulhanen ovat kasvissyöjiä, on mielestäni mahtava idea tarjota omissa häissään runsas ja maittava kasvisruokanoutopöytä koska hääjuhlan tulisi aina olla ennen kaikkea hääparin näköinen. Pitopalveluiden esimerkkimenuissa on harvoin puhtaasti kasvisruokaan rakennettua noutopöytävaihtoehtoa mutta se ei silti tarkoita etteikö tällaista saisi tilaamalla. Ehdotan että lähetätte teitä kiinnostaville pitopalveluille tarjouspyynnön johon listaatte toiveenne: kasvisruokamenu, saako olla munaa/maitotuotteita, tyyli (esim. välimerellinen), suosikkiraaka-aineita (esim. tofu, pavut). Olen itse saanut useita vastaavanlaisia tarjouspyyntöjä joko kasvispainotteisesta tai sitten puhtaasti kasvisruokanoutopöydästä ja mielestäni tarjousta on ollut erittäin mukava lähteä tekemään kun hääparilla on selkeät toiveet.
Onko epäsopivaa jos haluaisi pitää häät nyyttäriperiaatteella? Kun haluaisimme kutsua paljon väkeä paikalle, mutta meillä ei ole mitenkään varaa ruokkia kaikkia. Emme halua lahjoja, vaan kaikki rakkaimmat yhteen.
Nykyään on aika yleistä, että häälahjaksi toivotaan rahaa esimerkiksi häämatkakassaan joten miksei yhtä hyvin myös ruokaa. Monelle voi olla jopa mielekkäämpää, että saa tuoda lahjaksi jotain konkreettista, joten tässäkin mielessä ruokalahja on toimiva. Tämä kannattaa tietysti tuoda hyvin selvästi esille kutsussa ja painottaa sitä, mikä on teille tärkeintä: saada kaikki rakkaimmat yhteen juhlistamaan suurta päivää.
Hyvä idea voisi olla vastauspyynnön ohessa kerätä vierailta tieto siitä, mitä tarjottavaa kukin on tuomassa. Näin voi itse tarpeen mukaan täydentää listaa omilla hankinnoilla sekä välttää tilanteen, että tarjolla onkin vain sen kymmenen sortin makeaa mutta ei mitään suolaista!
Itse juhlapäivänä olisi hyvä organisoida niin, että vieraat voivat tuoda tarjottavat etukäteen hääpaikalle, jos esimerkiksi ensin on kirkkovihkiminen. Varsinkaan kesäkuumalla ruokia ei tulisi säilyttää pitkiä aikoja autossa.
Menemme hääkuvaan kirkon jälkeen. Mitä pientä syömistä tai
ohjelmaa vieraille voisi keksiä siksi aikaa?
On loistava ajatus huolehtia vieraista kuvauksen ajan, jolloin häiden tunnelma ei pääse laskemaan. Häiden teemasta riippuen tarjottava voisi olla esim. sangriaa ja pieniä tapasleipäsiä. Kuitenkin jotain sellaista, jonka voi helposti nauttia yhtenä
suupalana eikä avuksi tarvitse kuin pienen servietin. Tässä vaiheessa päivää
tarjottava raikas juoma saisi olla vielä aika mietoa tai jopa alkoholitonta.
Haluaisin säästää ja tehdä mahdollisimman paljon itse. Mitä
häihin kannattaisi tehdä itse ja mitä jättää juhlapalvelun
hoidettavaksi?
Jos valitsemaanne juhlatilaan pääsee jo edellisenä päivänä
laittamaan niin itse voi tehdä hyvinkin paljon. Pöytien paikalleen laitto,
koristelu, kattaus ja plaseeraus ovat kaikki sellaisia asioita, joihin voi
helposti osallistua esimerkiksi suvun avustuksella. Ruokien valmistuksen
suosittelisin jättämään juhlapalvelulle, jolla on kokemusta mm. määristä tai siitä
kuinka ruokaa säilytetään ja kuljetetaan kesäkuumalla jne.
En haluaisi onnittelumaljaksi kuohuviiniä. Mitä muuta voisi
tarjota sen tilalla?
Vuodenajasta riippuen alkumaljaksi voisi esim. talvella ajatella jotain ihanaa lämmintä juomaa. Keväällä vaikkapa itse tehty raparperituoremehu pienellä terästyksellä on raikkaan makunsa lisäksi todella kauniin väristä.
|