Kaasot

Kaasojeni valitseminen kyseiseen tehtävään oli minulle helppo valinta. Tiesin jo heti, ketä tulen kaasoiksi pyytämään. Kolme rakasta, ihanaa ystävääni.

Pyysin ensimmäisenä kaasokseni pitkäaikaista ystävääni Tampereelta. Olemme olleen tiiviisti yhdessä lukiosta asti. Meillä on aina ollut järjetön luottamus sekä läheisyys ystävyydessämme. Ajokortit saatuamme ajelimme joka viikonloppu vanhempiemme autoilla pitkin kyliä, olimme juoppokuskeina sekä muuten vain kulutimme aikaa rallatellen iskän bensoja. Heitimme yleensä yläfemmat kotipihassa vanhemmillemme kun kotiuduimme retkiltämme. He toki hakivat siihen aikaan aamulehteä postilaatikosta kun me olimme menossa nukkumaan. Muutettuani Lahteen kävi minulla useammankin kerran mielessä ajatus, mitä jos ystävyytemme ei tule kestämään sitä. Kun olet istunut n. 40 viikonloppua vuodessa autossa tai Kalevan ABC:llä, vuodattanut kaiken surun sekä onnen hänen niskaansa ja nauranut niin että päähän koskee tulee pakostikin mieleen mitä ystävyydellemme käy, kun toinen muuttaa pois kotipaikkakunnaltaan. Mutta sille ei käynyt mitään. Päinvastoin, itse osaan ainakin enemmän arvostaa ystävyyttämme. Arvostan enemmän yhteistä aikaamme, facetime-puheluita ja häntä itseään.

Olin ilmoittanut hänelle jo useita vuosia sitten, että jos joku päivä menen naimisiin, tulee hän olemaan kaasoni. Joten hoidin virallisen kysymyksen omaan tyyliini, eli ilmoittamalla asian hänelle puhelimessa. En antanut mahdollisuutta kieltäytyä 😀 Mutta jos oikein ymmärsin, oli hän tehtävästä hyvin otettu.

Toiseen kaasooni tutustuin kesätöiden merkeissä. Työskentelimme samassa hoitokodissa ohjaajina, kesä oli yksi parhaimmista. Nykyään kannamme samaa ammattinimikettä ja työskentelemme samassa kuntayhtymässä. Yhteisiä vuosia ei meille ole kovinkaan montaa kertynyt, mutta hän on niitäkin rakkaampi. Vietämme niitä kaivattuja tyttöjeniltoja kuukausittain (tosin kyllä nämä 3-vuorotyöt yrittävät tätäkin asiaa hankaloittaa). Haaveilemme tulevaisuudestamme ja suunnittelemme kaikkea mitä ikinä keksimmekään. Hän on tuki, johon tiedän että voin aina tukeutua. Niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Kysyin häntä kaasokseni meidän keittiönpöydän ääressä. Siitähän se itkuralli vasta alkoikin<3

Kolmas kaasoni on myös pitkäaikainen ystäväni Tampereelta. Olemme tutustuneet yläasteella. Tosin tuolloin vielä pelkäsin häntä:D Olimme tiiviisti yhdessä koulun musiikkitoiminnan vuoksi, tulihan sitä lauleltua muutamat kevätjuhlat läpi. Jottei asia menisi monimutkaiseksi, kantaa hänkin samaa ammattinimikettä kuin minä. Mitä sitä ihmiset muutakaan ammatikseen tekisi. Suhteemme on ollut aina avoin ja rehellinen. Häneltä saan suoran mielipiteen asioista kun niitä kaipaan. Toivoisin, että voisimme olla enemmän tekemisissä, mutta välimatka rassaa hieman. Onneksi hän on aina puhelimen päässä<3 Kysyin häntä kyseiseen tehtävään hienostuneesti tekstiviestillä. Ja vastaukseksi sain: Voi ei aloin melki itkeen, tottakai suostun<3 Ja samana päivänä hän vastasi puhelimeen: mitäs mun lemppari morsian. Joten vuorosanatkin jo hallussa:D

A:n kaasot ovat kaikki 3 kappaletta hänen todella pitkäaikaisia ystäviä. He ovat olleet elämässämme alusta asti. Joten nyt meillä on kuusi ihanaa kaasoa. Suunniteltavaa, järjestettävää ja hallittavaa asiaa on paljon, joten olen enemmän kuin onnellinen heistä!

-E

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Art of Cakes -hääkakkuleipomon hääkakkuluomuksen osa

Hääkakku ja jälkiruokapöytä häiden vau-elementteinä

Upea kakkutaideteos, käsin tehdyt vaahtokarkit ja pakastealtaan halpisdonitsit tarjosivat jokaiselle jotakin

Lue julkaisu

Häämenu voi tukea hääteemoja ja luoda tunnelmaa – onko hyvä ruoka häissä tärkeää?

Hääteemamme meri ja glamour näkyivät selvästi häämenussamme. Hääaterian pääraaka-aineet olivat merellisesti kala ja äyriäiset, ja glamouria edustivat ylelliseksi mielletyt raaka-aineet kuten tryffeli ja savustettu mäti, …

Lue julkaisu

Villit polttarit Himoksella!

Tarot-kortteja, Einiä suuteloiva MikKen ja yllätysesiintyjä…

Lue julkaisu

Häiden ohjelma, osa 1: Hääpari esiintyy omissa häissään

Olen häävieraana aina rakastanut ohjelmanumeroita, joissa hääpari on itse äänessä. Koska lisäksi viihdyn huomion keskipisteenä, olen tietysti aina haaveillut, että omissa häissäni olisi hääparia esille …

Lue julkaisu

Hangon taikaa – ihana häätunnelma Hangon Casinolla

Hangon Casinon miljöö ja tunnelma vastasivat täydellisesti sitä, mitä haimme hääpaikkaa valitessamme. Kuten eräs ystäväni jälkikäteen kuvaili, kaikessa tuntui Hangon-taika ja oli kuin olisimme juhlineet …

Lue julkaisu
morsian merenneitomallisessa hääpuvussa Hangon Casinonrannassa

Morsiamen look, osa 1 – unelmieni hääpuku

Vaikka vierastankin täydellisyyden hehkuttamista hääsomessa, häälookini osalta on pakko sanoa, että siitä en muuttaisi pienintäkään yksityiskohtaa. Se oli kaikilta osin juuri sellainen kuin olin unelmoinut, …

Lue julkaisu