Häiden ohjelmarunko

Henkilökohtaisesti en ole mikään pelien, leikkien tai yhteistanssien (lukuun ottamatta häävalssia) fani, vaan tykkään enemmän rennosta vapaammasta meiningistä. Koen pelit ja leikit jotenkin vaivaannuttavina.

Pidetään Samulin kanssa kerran viikossa suunnittelupäivä, jonka omistamme täysin häiden järjestelyiden eteenpäin viemiselle. Tällä viikolla se päivä oli eilinen sunnuntai ja tällä kertaa suunnittelimme hieman hääpäivän ohjelmaa. Emme kumpikaan halua mitään tiukkoja aikatauluja itse juhlaan, mutta on ihan hyvä olla olemassa jonkinlainen runko, jonka mukaan ilta sitten etenee.

Ruokailu rytmittää juhlaa automaattisesti, ja siihen kannattaa varata runsaasti aikaa, ettei kenellekään tule kiire. Hassua, että ruoka usein on häiden yksi kalleimmista investoinneista ja silti sen nauttimiseen ei yleensä varata kauheasti aikaa. Muuta ohjelmaa ovat tietenkin puheet, joita meidän juhlassa pidetään hieman ripotellen. Puheiden pitäminen on todella henkilökohtainen juttu. En missään nimessä halua velvoittaa ketään läheisistäni pitämään puhetta, vain koska se on ollut perinne. Puheita saa pitää ja parhaimpia ovat varmasti ne jotka tulevat mieleen spontaanisti. Häät eivät ole mikään tilaisuus, jossa täytyy suorittaa ja jännittää.

Henkilökohtaisesti en ole mikään pelien, leikkien tai yhteistanssien (lukuun ottamatta häävalssia) fani, vaan tykkään enemmän rennosta vapaammasta meiningistä. Koen pelit ja leikit jotenkin vaivaannuttavina. Musiikki on todella tärkeä elementti häissä ja uskon, että sen avulla pystyy luomaan hyvin tunnelmaa, joten ainakin meidän juhlassa musiikilla tulee olemaan iso rooli.

Hääjuhlan aikataulu on hyvä olla selvillä ainakin kaasoilla ja bestmaneilla. Näin he tietävät, milloin mitäkin pitäisi tapahtua, ettei hääparin tarvitse luotsata ohjelmaa eteenpäin. Ohjelman pääkohdat olisi hyvä olla jossakin esillä, että vieraat tietävät, mitä milloinkin tapahtuu. Epätietoisuus voi aiheuttaa vieraissa levotonta tunnelmaa, joten seremoniamestarin kannattaa vinkkailla hyvissä ajoin, mitä pian tapahtuu.

 

Mikäli kuvanmukainen hääohjelma miellyttää voi näitä tilata Etsystä. Kuva: etsy.com/GraceWarrenDesigns

 

Hääohjelman runko

Hääparin valokuvaus (meillä näin päin, koska vihkiminen tapahtuu iltapäivällä)

Vihkiminen

Siirtyminen hääpaikalle (hääpari hengähtää hetken vaikkapa hääautossa)

Onnittelut & kättelyjono & ryhmäkuva

Pöytiin siirtyminen & bestmanin & kaason tervetuliaispuhe

Ruokailu

Ruokailun loppupuolella lisää puheita

Tauko

Hääkakku ja kahvi (puheita lisää)

Sulhasen tai morsiamen (tai molempien) puhe

Bändi aloittaa (ensimmäinen setti) & häävalssi

Mahdollisia pelejä ja leikkejä (muun muassa hääkimpun heitto) & puheita

Bändi jatkaa (toinen setti)

Mahdollinen yöpala & puheita

Bändi jatkaa (kolmas setti)

Jatkoille siirtyminen

 

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

One Response

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
ompelija ottaa mittoja hääpuvun korjausompelua varten

Ompelijoiden salaseura – tai ehkä sittenkin ihan vain hääpuvun korjausompelu

”Jos joskus tarvitset hyvää ompelijaa, soita tähän numeroon.” Sain käteeni salamyhkäisen paperilapun, jolle nainen oli kirjoittanut pelkän puhelinnumeron. Ei ompelijan tai ompelimon nimeä, ainoastaan numeron lankapuhelimeen. Tuntui, kuin olisin saanut kutsun salaseuran jäseneksi.

Lue julkaisu
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu