DIY korukimppu

Hääkimppuhaaveilu alkoi jo viime kesänä, kun olimme sopineet hääpäivämme. Luonnonkukat ovat kauniita ja näyttäviä. Kukat ovat kuitenkin melko kalliita, emmekä ole varanneet budjettia hääkukille. Tutkailin erilaisia vaihtoehtoja ja päädyin siihen, että teen kimppuni itse. Itse tekemällä säästämme paljon. Pöytäkoristeiden osalta emme vielä tiedä minkälaiseen vaihtoehtoon päädymme.

Sisälläni asuvan harakan mielipide on jyrännyt maalaisromanttisesta kokonaisuudesta haaveilevan minän. Perinteisen hääkimpun sijaan olen ihastunut korukimppuihin. Korukimppu (engl. brooch bouquet) on valmistettu joko kokonaan koruista tai koruista ja kestokukista. Valmiita korukimppuja on tarjolla paljon niin kotimaisilta, kuin ulkomaisilta valmistajilta. Eniten minua viehättävät kotimaiset Korukimppu.fi valmistamat kimput. Heidän kimppunsa ovat uskomattoman kauniita.

Korukimpun voi tehdä myös itse. Youtubesta löytyy useita opetusvideoita kimpun tekemiseen esim. ”brooch bouquet tutorial” tai ”DIY brooch bouquet” hakusanoilla. Tapoja korukimpun tekoon löytyy useita. Oma kauhukuvani on kuitenkin pidikkeestä irtoavat korut tai kukat, joten päätin, etten kiinnitä kukkia tai koruja liimalla styroksipalloon tai vastaavaan.

 

 

Oman kimppuni koruihin tein rautalankavarret, jolloin sain ne sijoitettua kukkien sekaan. Korujen rautalankavarret ovat kukkien varsien seassa ja olen sitonut ne yhteen rautalangalla. Varren ympärille on liimattu ensin pahvi, jonka jälkeen sen ympärille on kiedottu satiininauhaa. En ottanut yksityiskohtaisempia kuvia työvaiheista, sillä mielestäni opetusvideoista löytyy niin kattavat ohjeet kimpun valmistamiseen. Suosittelen katsomaan Youtubesta opetusvideoita erityisesti varren tekemisestä, miten satiininauhan saa kauniisti viimeisteltyä varteen.

Parasta tässä projektissa oli, että jos aikaisempi yritys ei onnistunut, pystyin aina aloittamaan alusta. Kukkia ja koruja sain asetella useampaan kertaan, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Sitten vasta aloitin varren viimeistelyn.

Listasin teille, mitä oman kimppuni valmistamiseen on tarvittu. Näiden lisäksi tarvitset kärsivällisyyttä ja riittävästi aikaa.

Tarvikkeet:

  • 39 kpl tekokukkia
  • 35 rintaneulaa
  • rautalankaa
  • tylliä
  • satiininauhaa
  • liimaa
  • pahvia
  • sivuleikkurit
  • sakset

Tekokukat hankin Ikeasta 0,5 € kappalehintaan, yhteensä kukat maksoivat 19,50 €. Rintaneulat on tilattu ulkomaisesta nettikaupasta, postikuluineen hintaa 35 rintaneulalle tuli 34€. Muut tarvikkeet minulta löytyi jo valmiiksi, joten niitä ei tarvinnut erikseen hankkia. Kimpun kokonaiskustannukset pyörinevät noin 60€ ympärillä.

 

 

Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen ja jopa hieman yllättynyt,
kuinka hyvin kimpun viimeisteleminen onnistui.

 

– Sara ♥

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
ompelija ottaa mittoja hääpuvun korjausompelua varten

Ompelijoiden salaseura – tai ehkä sittenkin ihan vain hääpuvun korjausompelu

”Jos joskus tarvitset hyvää ompelijaa, soita tähän numeroon.” Sain käteeni salamyhkäisen paperilapun, jolle nainen oli kirjoittanut pelkän puhelinnumeron. Ei ompelijan tai ompelimon nimeä, ainoastaan numeron lankapuhelimeen. Tuntui, kuin olisin saanut kutsun salaseuran jäseneksi.

Lue julkaisu
Gasell GP -pukuvuokraamon sisustusta

Pääsin näkemään sulhasen asun!

Jos on varannut häihin hyvissä ajoin vuokra-asun ja häät siirtyvät, kannattaa häiden alla käydä varmuuden vuoksi uudessa sovituksessa.

Lue julkaisu

Miksi jouluhäät?

Esittelyssä meidän hääteema

Lue julkaisu

Häästressi – Kun mietit yöllä simpukankuoria

Viime viikkoina minuun on päässyt iskemään aikamoinen häästressi. Kun häihin alkoi olla aikaa reilut pari kuukautta, alkoi tuntua, että haluaisin saada pian tehtyä kaiken sellaisen, …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

…Näyttää morsiamelta. Näytänkö hyvältä valkoisessa?

Lue julkaisu
Hääkuva Helsinki

HÄIDEN JÄLKEEN – Ensimmäinen kirjoitus!

Minkälaiset ovat Emilian ensimmäiset fiilikset heti häiden jälkeen?

Lue julkaisu