DIY kierrätyskynttilät

Aiemmassa kynttiläpostauksessa kerroin tulevasta kynttiläpaja-projektista. Olemme siis pitkin kevättä kerännyt tyhjiä jäätelöpurkkeja ja kynttilänjämiä tutuilta ja tuntemattomilta kierrätyskynttilöiden tekemistä varten, ja vihdoin viime viikolla pääsimme hommiin. Helle ja ulkona järjestetty kynttiläpaja ei ehkä ollut paras kombo, mutta muut voi nyt sitten oppia meidän virheistä! 😀

Ensin tyhjiin jätskipurkkeihin teipattiin kannet kiinni. Teipatessa ei kannata säästellä, sillä kuuma steariini tulee herkästi läpi, jos teippaukset eivät ole riittävät. Tämän jälkeen purkkien pohjat leikattiin pois.

Kynttilänjämiä voi pyytää tutuilta ja esimerkiksi ravintoloista. Lisäksi kannattaa ostaa askartelukaupasta puhdasta steariinia, koska kynttilänjämien materiaalin laadusta ei voi tietää.

Kynttilänjämät pilkottiin hieman pienemmiksi. Kynttilänjämät kannattaa jakaa väreittäin, ellei halua ruskeita kynttilöitä. Valkoisistakin kynttilänjämistä tulee vaaleanharmaita kynttilöitä uudelleensulatuksen jälkeen, mutta jos tämä häiritsee, voi kynttilät pintavärjätä lopuksi.

Kynttilänjämät sulatettiin vanhassa kattilassa, ja sekaan lisättiin puhdasta steariinia. Vanhoja kattiloita löytyy edullisesti kirppikseltä, mutta myös metallinen iso purkki (esim. kurkkupurkki) käy tähän.

Sulanut massa kaadetaan muotteihin vähitellen. Ensimmäisen massakerroksen kaatamisen yhteydessä laitetaan muotin pohjalle sydänlanka. Sydänlankaa saa ostettua askartelukaupoista.

Massan pitää antaa jäähtyä kunnolla ennen seuraavaa kerrosta, sillä muutoin kynttilään jää helposti kuoppa keskelle. Jäähtymisen odottelu oli aika haastavaa, kun helteessä kynttilät eivät meinanneet jähmettyä millään. Nyt osa kynttilöistä onkin kuoppaisia, ja odottaa fiksausta.

Sydänlanka tuettiin tikulla, jotta se pysyy keskellä steariinin jäähtyessä. Kynttilänteko voi olla aika sotkuista puuhaa, joten suojaa kynttiläpajan tilat hyvin tai touhua ulkona. Hellettä en suosittele. 😀

Valmista tuli! Vaikka kynttilänjämät ja jäätelöpurkit olivat ilmaisia, tuli kynttilöille hintaa noin 1 e / kpl, kun ostimme puhdasta steariinia ja sydänlankoja. Koska emme säästäneet samaa massaa kynttilän seuraaviin kerroksiin, kynttilöistä tuli raidallisia. Jos raidallisuus tai väri muuten häiritsee, voi kynttilät toki pintavärjätä, tai ne voi tarkoituksella raidoittaa vaikka häiden teemavärejen mukaisesti. 🙂

Jaa tämä julkaisu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on pinterest

2 Responses

Vastaa käyttäjälle Marjukka Kangasniemi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Aika meidän tullut on

Aika meidän tullut on

Missä mennään tällä hetkellä? 4 kk enää / vielä jäljellä ennen häitä. Ei malttaisi enää odottaa yhtään. Onneksi on kuitenkin paljon hauskoja asioita edessä häävalmisteluissa. …

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on

Muistella polttareita. Oli aivan super ihana päivä! Kiitos vielä koko polttariporukalle ikimuistoisesta päivästä. Polttareita varten perustin whatsapp-ryhmän, johon liitin naiset, joita halusin polttareiheni saapuvan. Annoin …

Lue julkaisu

Pihistys vs panostus

Missä pihistämme ja missä säästämme hääjärjestelyissä

Lue julkaisu

Aika meidän tullut on… budjetoida

Mihin on jo rahaa käytetty ja mihin aiotaan rahaa vielä käyttää?

Lue julkaisu
Hotellihuone ja sänky

Häitä edeltävä yö – hääparin pienet lapset mutkistavat yöpymispohdintoja

Koska meillä on pienet lapset. emme vietä häitä edeltävää yötä eri paikoissa, vaan nukumme koko perhe yhdessä. Oli kuitenkin vaikea ratkaista, minkälaisessa paikassa majoittuisimme.

Lue julkaisu
pioni

Kuulumisia ja polttarihuumaa

Ihania kirppislöytöjä ja fiiliksiä tulevista polttareista

Lue julkaisu