Odotettu kakkubuffet!

Kirjoittelin aiemmin kakkubuffetistamme täällä! Hääpäivämme todellinen kirsikka kakun päällä oli kakkubuffet, joka sai mielettömästi kiitosta. Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen, että ystäväpiirissämme on ihminen, jonka taidonnäytteet kruunasivat päivämme<3 Kakkubuffettia rakennettiin pitkin vuotta. Kesällä keräsimme marjoja ja raparpereja pakkaseen. Suunnittelimme makuja, koristeluja ja ulkonäköjä. Viikko ennen häitä syntyivät kakkupohjat pakkaseen. Hääviikolla kakkujen tekoa valmisteltiin hankkimalla kaikki […]

Esittelyssä morsiusneidot – kaikkia heitä yhdistää kuusi asiaa

Tällä viikolla Amerikassa vietettiin maanlaajuista morsiusneitojen päivää, ja sen kunniaksi – vaikka rapakon takana tässä ollaankin – päätin kirjoittaa pienet esittelyt omista morsiusneidoistani. Olen jo aiemmin kertonut siskostani, joka on siis kaasoni. Morsiusneidoiksi valitsin viisi merkityksellistä ystävää, jotka ovat elämässäni todella tärkeitä ja auttaneet minut yli pahoista paikoista ja ansainneet siten luottamukseni. Olen siinä mielessä […]