Kaasona Suomen Suurimmissa Häissä

Olen päässyt radiojuontajan työni puolesta tekemään vaikka mitä erikoista, mutta yksi mieleenpainuvimmista tapauksista sattui kohdalleni ehdottomasti viime kesänä, jolloin sain kunnian toimia kaasona Suomen Suurimmissa Häissä. Suomen Suurimmat Häät järjestetään radiotalollamme ja käytännössä idea on seuraava: monella radiokanavalla vihitään avioliittoon pariskunnat juuri samaan aikaan suorassa lähetyksessä. SuomiRockin hääpariksi oli valikoitunut ihastuttava, pirkanmaalainen pariskunta Viivi ja […]

Vaaleanpunaisia ruusuja hääkampaukseen – hiuksista tehtyjä sellaisia

Minulle on ollut jo pitkään selvää, että pidän häissäni päässä seppelettä. Tämäkin päätös on hieman muuttanut muotoaan, sillä hyvin luultavasti seppeleen lasken hiuksilleni lopulta vasta juhlapaikalla, ja kirkkoon valitsen pitkän hunnun. Kun lopullinen kokonaisuus hakee vielä muotoaan, on ihana mietiskellä erilaisia mahdollisuuksia – siis myös sellaisia, joiden tietää heti olevan itselle liian rohkeita tai erikoisia. […]